tiistai 7. toukokuuta 2019

Julisteilla persoonallisuutta sisustukseen ja ALEKOODI



# Postaus on toteutettu yhteistyössä Poster Storen kanssa 



Moikkelis moi!


Kevät ja aurinko, valo ja lämpö tuovat mukanaan monenlaisia tunteita ja tuntemuksia. Tulee halu uusiutua ja uudistaa, muuttaa kodin sisustusta ja piristää sitä. Juuri, kun olin miettinyt, mitä kivaa keksisin kevät kotiin, minulle suotiin tilaisuus tehdä blogiyhteistyötä ruotsalaisen julistefirma Poster Storen kanssa.




Mikäli sinäkin pidät laillani näistä upeista  julisteista saat lukijanani 30% alennuskoodin valitsemiisi tuotteisiin. Koodin löydät tämän jutun lopusta.  No,mitäpä minä sitten valitsin, voin kertoa, että valinta ei ollut mitenkään helppo, sillä valikoima  Poster Storella  on valtava ja jokaiselle varmasti löytyy jotakin. Kevään kunniaksi halusin seinälle
mustavalkoisten taulujen lisäksi myös hieman väriä ja nyt vaaleanpunainen, pieninä vivahteina, tuokin kivaa ilmettä ja piristää keväistä olohuonettamme. 




Poster Storen muuten perustivat Oskar Renlund ja
Tobias Renlund. Veljekset esittivät ajatuksen, että taiteen pitäisi olla kaikkien saatavilla, eikä kauniiden asioiden tarvitse olla kalliita.


”Poster Storen liiketoiminnan liikkeellepaneva voima oli halu
luoda paikka täynnä inspiraatiota. Kotisi pitäisi olla keidas,
joka antaa sinulle inspiraatiota ja energiaa - haluamme olla
auttamassa ihmisiä luomaan juuri näin.”


– Oskar Renlund, Perustaja


Ja niin syntyi Poster Store, joka tarjoaa laadukkaita julisteita ja kehyksiä eri tyyleissä. Suunnittelut tekee oma arvostettu suunnittelija, yhteistyössä tunnettujen taiteilijoiden kanssa eri puolilta maailmaa.




Poster Storen julisteet  painetaan paikallisesti Tukholmassa, ruotsalaisella paperitehtaalla nimeltä Lessek bruk. Tehdas perustettiin vuonna 1693 ja se sijaitsee tiheämetsäisellä alueella suurten järvien välissä Smålandin sisämaassa. Tehdas on tuottanut paperia sukupolvilta sukupolville, halliten taitoansa ja kehittäen maailmaan ilmastoystävällisintä paperia.

“Meille on luontaista huolehtia ja edistää ympäristöä tuleville
sukupolville, ja siksi enemmän puita istutetaan kuin satoa korjataan.``

– Lessebo bruk




Poster Storelta saa myös julisteiden lisäksi tyylikkäitä kehyksiä ja vinkkejä niiden valintaan, asetteluun ja kuvakollaasien tekemiseen.



Kehykset ovat saatavilla erilaisilla kauniilla viimeistelyillä. Kaikki kehykset ovat varustettu pleksilasilla. Pleksilasilla on
samat heijastavat ominaisuudet kuin lasilla, mutta se on vain
kauniimpaa, kestävämpää ja kristallinkirkasta.



Olen aina rakastanut tauluja ja taulukollaasien tekeminen on hauskaa ja innostavaa. Tämän yhteistyön myötä pääsin toteuttamaan sitä, kiitos Poster Store.






Olen niin tyytyväinen uusiin julisteisiin ja niiden myötä olohuoneemme uudistuneeseen ilmeeseen. Kuinka helposti ja vaivattomasti julisteilla voikaan muuttaa sisustusta ja tehdä siitä oman näköisen ja persoonallisen.




Niin ja se alennuskoodihan on saripauliiiina30  (ei koske Selection - julisteita, kehyksiä, eikä tätä tarjousta voi yhdistää jo alennettujen tuotteiden kanssa.)

Alennuskoodi on voimassa 26.5 asti.
Ihastuitko sinäkin laillani näihin ihaniin julisteisiin?


Inspiroivaa päivän jatkoa!



- Sari










 






  

8 kommenttia:

  1. Onpa todellakin kauniita. Ja tuo tekemäsi kollaasi sohvaseinällä on kuin suoraan sisustuslehdestä. Upea kokonaisuus ja harmoninen tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ovat minustakin ja tykkään niin kovasti ssommitella tauluja seinille. inustakin tusta tuli kiva.

      Mukavaa keskiviikkoa sinulle <3

      Poista
  2. Oi,olet onnistunut valitsemaan todella kivat julisteet kollaasiisi. Ihan mielettömän hieno kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse <3
      Minustakin nuo on niin kivat julisteet.

      Kivaa keskiviikkoa! <3

      Poista
  3. Kauniit julisteet :) Olen itse samaisessa yhteistyössä ja onkin kiva nähdä minkälaisia valintoja muut ovat tehneet!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Maikku <3
    Tuo oli kyllä mukava yhteistyö toteuttaa.
    Jään oottamaan mitä valitset :)

    VastaaPoista
  5. Todella upea sommitella, tyylikästä! Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Nuilla julisteilla saa kyllä ihmeitä aikaan!!

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.