lauantai 26. tammikuuta 2019

Pakkaspäivän puuhailut



Leppoisaa lauantaita.
 
 
Mittari näyttää yli kahtakymmentä pakkasastetta, mutta tuntuu kyllä kaksinverroin kylmemmältä kylmän vinkan puhaltaessa. Päivä onkin kulunut sisätiloissa leivinuunia lämmitellen ja pienesti puuhastellen.



 
Aamulla tarkoituksena oli alkaa maalailla keittiön välitilan kaakeleita, mutta harmikseni
olin kiireen keskellä valinnut maaliksi aivan liian tumman sävyn. Liesituulettimen yläosan sillä jo ehdin sutia, mutta annetaan silmän nyt vähän totutella ja tuumaillaan sitten mitä tehdään?  Tiilikuvio välitilassa hieman kyllästyttää.



 
Sohvalle on eksynyt yksi hempeän värinen tyyny.  Löytö muutaman vuoden takaa ihanasta pikku putiikista. Päivän jatkumisen jo todellakin huomaa, kevättä kohden siis mennään.
 
 


 Päivä on kulunut kotihommeleita tehden, kaupassa käyden ja ruokaa laitellen.
Nuita kaikkia arkijuttuja on niin kiva tehdä, ilman kiirettä, ihan omaan tahtiin.





Viikonloppua viettelemme kaksin, Nuusku tietysti seuranamme. Pojan saamme taas pistäytymään kotona huomenna, ennen armeijan harmaisiin astumista ja tytär aikoi tulla pariksi yöksi ensi viikolla. Arvatkaapas vain, kuinka odotellaan aina lasten käyntejä, ovat ne vaan aina niin ihania ja tärkeitä hetkiä.


 

 Ilta jatkuu täällä leppoisasti saunalla ja sohvalla rentoutuen, tv.tä katsellen 
ja jotain pientä herkkua napostellen.
 
 
Miten sinun lauantai on kulunut?
 
 
- Sari




6 kommenttia:

  1. Meillä ei pakkasta ole läheskään noin paljon, mutta kylmältä tuntuu.
    Käytiin Helsingissä pojan luona ja kaupungilla kävellessä viima tuntui luissa asti.
    Kotoilussa menee muuten.
    Ihana muuten tuo vaaleanpunainen tyyny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinkka saa ilman tuntumaan extra kylmältä!
      Tälläisilla ilmoilla on mukavaa kotoilla.
      Otin tyynyn jo esille, piristykseksi :)

      Poista
  2. Ihanalta kuullostaa sinun kotoilusi siellä lumen ja pakkasen keskellä. Kiireetön puuhastelu kotona on parasta ja mun mottoni pnkin ollut jo vuosia, että Onni köytyy arjesta. Taitaa olla alkujaan MLL:n iskulause. Hyvin samanlaisissa tunnelmissa täälläkin on viikonloppua vietetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieki muistan tuon lauseen ja näinhän se on, ei siihen sen kumempia tarvita! :)

      Poista
  3. Vapaapäivien kiireettömyys on parasta!
    Ihanalta kuulosti sinun lauantai!
    Itse olin koko viikonlopun töissä. Ensi viikonloppu taas vapaata!😀

    VastaaPoista
  4. Hei Sari, näin se kyllä on, koko viikonloppu on ollut ihanan rento ja kiireetön :)
    Mulla onkin ensi viikonloppuna sitten vuorostaan töitä.

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.