torstai 25. lokakuuta 2018

Syyslomalla


Muutaman päivän pituinen loma vapaapäivineen on kyllä ihan mahti juttu
ja mikä parasta se jatkuu vielä!  Ensi viikolla alkaa taas arki, rutiinit ja
muutenkin tutut kuviot, mutta sitä ennen tankataan oikein kunnolla voimia syksyn ja tulevan talven varalle.




Alkuviikko on mennyt rakkaiden seurassa, maanantaina ajelimme tyttären kanssa Oulun Eedenin rentoilemaan ja viettämään aikaa yhdessä. Kylläpä olikin hyvä reissu ja kylpylässä, jos missä tulee kyllä rento olo. Muutenkin oli ihanaa viettää aikaa rauhassa ja rupatella kaikenlaista.  Poikaakin pyysimme reissuun mukaan, mutteihan tuo lähtenyt.  Pojan luona kyläilin sitten mennen tullen ja niin sain viettää aikaa myös hänen kanssaan.




Tiistai iltana Oulun reissulta kotiuduttuani, ajelin vielä Lompoloon äidin luokse
pariksi yöksi. Lompolossa sain vain olla ja nautiskella, nukkua päikkäreitä ja syödä äidin tekemiä herkkuja.  Pitkiä saunoja ja vilvoitteluja terassilla, kynttilän valoa ja maailmanparannusta, ihanaa ja niin kovin tärkeää aikaa yhdessä.




Kotikylä oli niin hiljainen tähän aikaan vuodesta lomalaisten lähdettyä, ettei tiellä huristellut kuin muutamia autoja. Muutenkin asukkaat alkavat olla vähissä Lompolossa ja sitä äidin kanssa hieman surkuttelimmekin.






Kuvat yläpuolella ovat satamasta räpsittyjä. Eipä juuri ole sellaista kertaa, etten siellä kävisi, viipyilisi ja ihastelisi oman kotikyläni kauneutta ja Miekojärveä.
 
 

Pikku pakkanen oli hiipinyt Lompoloonkin ja koristellut puut ja heinät kuurallaan ja jäätänyt vähän järven jäätä. 


 
 
Nyt olenkin jo täällä omassa kotona, uunissa paistuu makaroonilaatikko ja pyykikone linkoilee viime linkouksiaan kodinhoitohuoneessa.  Mukavaa, että vapaita on vielä jäljellä ja aionkin vietellä ne täällä kotona oleskellen ja nauttien.
Huomenna ajattelin vähän siivoilla ja katotaan nyt mitä muuta keksin, vai keksinkö mitään, olen vain...
 
 
 
Ihanaa torstaita sullekin <3
 
 
 
- Sari

16 kommenttia:

  1. Voi miten rentouttavalta ja ihanalta vaikuttaa lomasi!
    Todella upeita kuuraisia kuvia!
    Kivoja vapaita vielä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma on ollut kyllä mukava ja jatkuu vielä muutamalla päivällä.
      Kun alkuviikon on reissannut, on loppuviikko ihana olla vain kotona.
      Mukavia loppuviikon päiviä sullekin <3

      Poista
  2. Mukavan kuuloinen loma ja upeita kuvia! Mukavaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat ovat ihanan huurteisia.
      Mukavia loppuviikon päiviä sinullekin <3

      Poista
  3. Kauniin huurteisia kuvia <3 mukavaa loppuviikkoa toivotellen Ronja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ronja <3 sinulle myös ihanaa tulevaa viikonloppua!

      Poista
  4. Ihastelin kuvia jo instassa, ihan mieletömmän kaunista ♥ Täälläkin ekoja vähän huurteisia aamuna, muttei tuonlaista satumaista kauneutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huurteiset puut saivat kuvat näyttämään satumaisilta ja olikin ihanaa kuvailla eri paikoista.

      Mukavia loppuviikon päiviä sulle <3

      Poista
  5. Kauniit kuvat!
    Meillä ei ole vielä saatu nauttia huurteisesta maisemasta. Mutta onneksi on ollut kuitenkin kuivaa, sade ja pimeys ei ole yhtään minun suosikki yhdistelmä.

    Ihanaa loppulomaa sinulle Sari<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen <3
      Täällä satoi tänään vähän aikaa lunta ja nyt on maa valkoinen, heti tuli niin kirkasta.

      Kivoja loppuviikon päiviä <3

      Poista
  6. Kaunista maisemaa äitisi luona.Kyllä tuolla viihtyy kuka vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pessalompolo on kyllä kaunista seutua, niin kesällä kuin talvellakin :)

      Poista
  7. Kauniita kuvia olet ottanut ja ihana loma ollut sulla kun olet saanut lasten kanssa viettää aikaa <3

    Täälläkin olleet aivan ihanat aamut. Maa kuurassa ja puut ovat olleet myös, maisema on kuin postikortista. Muutama kuva räpsy on tullut otettua :)

    Ihanaa vko loppua sinne, pus pus ja halit täältä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Päivi <3
      On ollut kyllä mukavaa viettää aikaa lapsukaisten ja äitin kanssa.
      Pitkästä aikaa oli hauska käyä kylpylässäki.
      Maisemat on olleet kyllä super hienoja nyt, ko puut huurassa jne.

      Oikein ihanaa viikonloppua sinne ja halit ja pusit täältäki <3

      Poista
  8. Tämä vuodenaika, kun värit häipyvät luonnosta ja kuura valkaisee maiseman, on niin hieno. Meillä täällä etelässä sitä on näkynyt muutamana aamuna, mutta ei ole ollut tilaisuutta lähteä luontoon sitä ihastelemaan.
    Nautin nyt näistä sinun ihanista kuvistasi ja tunnelmistasi.
    Leppoisaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotikylällä oli kyllä maisemat kohdillaan ja hyvä, että ehdin kuvia napsimaan ja nauttimmaan näkemästäni. Toivotaan sinnekin päin kauniita, huurteisia pakkasaamuja.

      Leppoisaa viikonloppua sinnekin <3

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.