keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Mitä viimeksi?


Keskiviikkoa!



Muutamissa blogeissa on kiertänyt hauska haaste ja päätin napata sen itsellenikin ja vastailla muutamiin kysymyksiin.



Viimeisin ruoka:  Niinkin juhlallinen, kuin poronkäristys ja perunamuusi, puolukkahillolla.  Eiliseltä sattui jäämään muusia ja sattumalta löysin pikku pussillisen poronkäristystä pakkasesta, niin tekasin meille kahdelle siitä aika nopsaan herkkuruuan. Ruuan päälle nukuttiin päikkärit, jotka ovat kyllä parasta työpäivän päätteeksi.









 Viimeisin viesti:  Taisi olla tyttären kanssa viestittely, ihan vain päivän kuulumisista. Mulla on tapana laitella jo kotoa muuttaneille lapsille viestejä ja
hymiöitä joka päivä.



Viimeisin itku:  Olen tosi herkkä ja kyyneleet valuvat tuon tuostakin.
Viimeksi itkin niinkin arkisessa jutussa, kuin katsoessani Emmerdalea, kyllä.
Kyseisessä jaksossa kuoli Dinglen perheen koira ja se kosketti minua kovasti.





Viimeisin nauru:  Aika usein nauran itselleni ja omille mokilleni, mutta viimeksi nauroin niin, että päähän sattui ja silmät vuotivat vettä, kun pojan kanssa katsottiin minun ottamiani kuvia itsestä, huh!!





Viimeisin hermostuminen:  Taisi olla muutama päivä sitten, kun huomasin Nuuskun pissineen nojatuolin rahiin.  Huutelin sille ja kiikutin kankaan pahalla päällä pesukoneeseen, olin väsynyt ja vasta töistä kotiin raahautunut.






Viimeisin ostos:  Eilen, kun seikkailin Elloksen sivuilla ja löysin edullisen naulakon ja peilin pihasaunan pukuhuoneeseen.





Viimeisin muutos sisustuksessa:  Mikähän se nyt olisi, en ole pitkiin aikoihin rymsteerannutkaan?   Ai niin, nyt hoksasinkin, laitoin kuistille viikonloppuna eri matot ja kannoin alakerrasta yhden pikkupöydän sinne lipaston tilalle ja tyynytkin vaihtuivat sohvalla.




 Viimeisin lukemani blogiteksti:  Juuri ennen nukkumaanmenoa luin Suvin blogia, josta tämän hauskan haasteenkin nappasin.  Suvilla on inspiroiva blogi ja tyyli, josta tätänykyä tykkään.



Viimeisin suunnitelma:  Suunnittelimme Jarin kanssa Leville menoa tulevana viikonloppuna, kun mulla on vähän pidemmät vapaat. Päätimme nukkua ja lepäillä ja käydä pikku happihyppelyillä, kun Nuuskukin pääsee sinne mukaan.





 Suunnittelun asteelle on jäänyt haravointi, jota olen aikonut jo useana päivänä aloitella. Aina vain on tullut jotain muuta juttua, tai säät eivät vain ole suosineet.  Muuten tämä syksy on tuntunut kyllä aika ihanalta pitkän ja helteisen kesän jälkeen.  Ruskakin on ollut kaunista ja sitä on vieläkin jäljellä.


Nappaa sieki tämä haaste tästä, jos kiinnostaa, tämä oli mukava toteuttaa.


Mukavaa keskiviikon jatkoa!

- Sari


-


14 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat ja niin hauska haaste:) Kiva oli lukea viimeisistäsi! Tuo Emmerdalen jakso toi itsellekin kyyneleen silmään, oli niin liikuttava! Mukavaa syyspäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :)
      Huojentavaa kuulla, että muitakin herkkiksiä löytyy.
      Toisinaan aivan haittaa tuo herkkyys, vaikka eihän tuo pahasta ole.

      Poista
  2. Tätä oli oikein mukava lukea 😊

    Mukavaa päivää 🍂

    VastaaPoista
  3. Olipa kivaa luettavaa ja kivat suunnitelmat teillä viikonlopulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä oli hauska haaste.
      Ja jo oikein odottelen pääsyä Leville.

      Poista
  4. Olipas tosi kiva haaste! :D Kaunista syksyä sinne!

    VastaaPoista
  5. Kiva haaste ja tämä on itekki pitänyt tehä eli teen kans tämän kyllä ajan kanssa tässä pika puolin :). Näitä on välillä kiva lukea ja tehdä eli tartun haasteeseen. Kivaa Levin reissua teille ja ihana kun muistat lapsukaisia viesteillä sekä hymiöillä joka päivä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustaki hauska haaste, teeppä sieki, niin saa lueskella.
      Lähetään reisuun kaksin + Nuusku, se ei ennen ole ollutkaan reissuilla.

      Poista
  6. Olipa kiva postaus <3 T. Herkkis täälläkin, joka myös selaili eilen Elloksen sivuja :D

    VastaaPoista
  7. Kiva haaste ja vastauksiasi oli mukava lukea! Toivottavasti suunnitelmanne Levin suhteen toteutuvat. Tuollaiset reissut tuovat mukavaa vaihtelua arkeen.

    VastaaPoista
  8. Mukavaa, kun tykkäsit Krisse, tämmöset haasteet ovat kyllä kivoja :)
    Levin reissu toteutui ja oli tosi mukava ja rentouttava :)

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.