torstai 4. lokakuuta 2018

Auringonsäteitä


Eilen töistä päästyäni vähän siivoilin ja kesken kaiken piti kameraankin
tarttua ja kuvailla kotia vähän sieltä sun täältä auringon niin ihanasti paistellessa.





Syys aurinko on paljon armollisempi kuin kevät aurinko, joka paljastaa aivan
kaikki liiat ja pölypallerot.  



 Toki ikkunat kaipaisivat pesua nytkin, mutta olen vakaasti päättänyt
pestä ne vain kerran vuodessa.






 Mulla alkoi viikonloppu jo tänään, edessä ovat neljän päivän vapaat,
aivan mahtavaa!!!







Luvassa onkin kaikkea kivaa ja erityisesti rentoilua, sillä tänään
iltapäivällä hurautamme Leville.  Kotona tulee pitkillä vapailla usein tehtyä vaikka mitä ja nytkin olisin varmasti maalaillut jotain.
Maalailut saavat nyt jäädä toiseen kertaan, sillä tärkeämpää on kahdenkeskinen aika, lepäily, pitkät yöunet, ulkoilu, takkatulen tuijottelu, hyvä ruoka ja ulkoilu.





Vielä täytynee vain vaihdella menopeliin talvirenkaat, sillä säätiedote
lupaili lumisateita ylemmäs lappiin ja pakkailla pienesti, sitten jo mennäänkin.
Tällä kertaa otamme Nuuskunkin mukaan.



Leppoisia loppuviikon päiviä teille kaikille <3



- Sari

8 kommenttia:

  1. Ihanaa lomaa teille sinne Leville <3 Nauttikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana, reissu oli kaikinpuolin mukava ja naatittu on! :)

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia! Juuri itsekin eräänä päivänä mietin tuota syys-ja kevätauringon eroa.
    Leppoisaa lomailua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma <3
      Kyllä se kevät aurinko on pahempi :)
      Lomat lusittu ja hyvin meni :)

      Poista
  3. Kuvista välittyy ihanan rauhallisen ja levollisen oloinen tunnelma. Mukavaa Levin retkeä , nauttikaa.
    -Arja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Arja, reissu oli oikein mukava, nyt taas jaksaa arjen pyöritystä ;)

      Poista
  4. Ihana viikonloppu teillä tulossa, varmaan Nuuskukin nauttii ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuusku oli oikeun reipas matkalainen ja nautti silminnähden ,kun sai viettää aikaa meidän kanssa :)

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.