torstai 26. heinäkuuta 2018

Torstai


Torstaita!




- Tämä torstai on tämän vuoden viimeinen heinäkuinen torstai, apua, miten äkkiä heinäkuu onkaan mennyt??
- Heräsin tänään klo 7.30, sillä halusin siivota kodin viikonloppua varten, (vaikken vietäkään itse sitä kotona, aika tyhmää?? )



Join monta kupillista kahvia ja tuijotin jonnekin...Nuusku sylissäni.

- Mulla on tänään kaksi tenttiä, jotka stressaavat, koska en ole jaksanut lukea niihin kunnolla näillä helteillä.





-  Menen tänään ltavuoroon.




- Vietän tulevan viikonlopun Lompolossa tyttären hauvelia hoidellen.






- Aamulla oli kova ukonilma.

- Nykyään pelkään ukkosta ja sen tuhoja.






- Minua väsytti koko päivän, vaikka nukuin viime yön hyvin.

- Mietin tulevaa viikonloppua ja Jaria ja Nuuskua, jotka viettävät viikonlopun 
kahdestaan kotona.

- Kaipaan jo nyt kotiin, vaikkei viikonloppu ole vielä alkanutkaan ja Lompolossakin on varmasti kivaa.

- Olenko aivan köppänä ??? 



 - Olen kai, mutta koti on mulle rakas paikka <3
( vaikka niin on kyllä lapsuuskotikin)
  - Kaipaan koko perhettä koolle, istuksimaan sohville ja katsomaan jotain hyvää elokuvaa, herkkuja napostellen ja yhdessä höpötellen.

- Odotan tulevaa Helsingin reissua Jarin kanssa.



Oottelen myös salaa tulevaa syksyä, kynttilöitä ja Vain Elämää, uutta kautta.

- Tänäänkin on lämmin.

- Illalla grillissä paistuu makkarat.

- Kesä on ollut niin upea, että on tullut grillailtua vähän liikaa ja muutama 
viini/skumppa lasillinenkin on tullut nautittua.

- Syksymmällä alan katsomaan tarkemmin, mitä suuhuni laitan, nyt nautitaan!!!!




-  Ja haaveillaan toisesta mansikkakakusta tälle kesälle :)



IHANIA LOPPUVIIKON PÄIVIÄ JA TORSTAITA TEILLE KAIKILLE <3


- Sari

10 kommenttia:

  1. Ihanat ilmat meitä kyllä hellinneet ja ymmärrän täysin ettei varmasti ole pahemmin huvittanut lukea. Oletko uutta ammattia alkanut lukemaan, vai kuuluuko teille tentit aina välillä? Meilläkin neiti tosi vähän harjoitellut tankoilua ja kisat olis jo kuukauden sisällä... huh, vähän jänskättää ko ei ohjelmakaan vielä edes kasassa. Mieki olen kyllä nauttinut ja herutellut kunnolla. Liikunta ollut nyt tauolla ja jos syksyllä taas alkais ns. terveellisempi kausi, en jaksa niuhottaa :) Me huomenna ajelekin sinnepäin ja hakasen äidin meille viikolopuksi. Nytkään en ehdi käymään, vaikka kyllä taas olis ihana mansikkakakku tarjolla :) Toivottavasti tässä elokuussa sitten nähdään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä ollu aivan mahti kesä!!! Lianki kuumaa olla töissä!
      Meilä kuuluu tuohon työhön aina muutaman vuoden välein tenttejä, huh!

      Toivotaan, että neidilä mennee hyvin ja ohjelmaki syntyy :)
      Nyt häätyy nauttia ja kylmemmillä säillä sitten kuntoilla ja laihuttaa :)

      Iloa sunnuntaihin ja joo, toivottavasti näemä <3

      Poista
  2. Kyllä heinäkuu on mennyt nopsaa.
    Lämpimästä kesästä on saatu nauttia pitkään.
    Minäkin salaa jo odottelen syksyä.
    Ihana poltella kynttilöitä ja tunnelmoida. Niin ihanaa!❤

    Kesä on tosiaan mennyt herkutellessa.
    Syksymmällä pitää koittaa vähentää herkkuja.😀

    Ihanaa loppuviikkoa!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, aivan rytinällä kyllä menny!!!
      Syksyssä on sitä jotain ja tunnelmallista aikaahan se on :)

      Mukavavia kesäpäiviä sinulle <3

      Poista
  3. Haikeana täytyy todeta, että heinäkuu on lopussa!
    Samanlaisia mietteitä täälläkin.
    Koti on ihmisen paras paikka. Sellaiseksi sitä rakentaa, jotta siellä olisi hyvä olla.
    Mukavaa reissua Lompoloon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti on paras paikka <3
      Lompolosta on nyt kotiuduttu ja mukava reissu olikin, oli kivaa viettää aikaa äidin ja tyttären hauvelin kanssa.

      Poista
  4. Aika menee liian nopeasti. Hyvää viikonloppua ja terkkuja äidillesi! Mekin mennään viikonlopuksi mökille ja haetaan vene satamasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa mukavaa nähdä teitä, kiva, kun tulitte käymään :)
      Niin se vain kesä menee äkkiä, mutta vielä sitä on jäljelläkin, toivottavasti?

      Poista
  5. Joka vuosi tuntuu kesä menevän entistä nopeammin, nyt ollaan onneksi saatu nauttia siitä ihan kunnolla, myös siellä pohjoisessakin. Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä mahtavaa, että täällä pohjoisessakin on ollut niin lämmintä.
      Nautittu on ja kun äsken kuuntelin säitä, ainakin elokuun alkukin on lämpöistä.

      Nautinnollisia kesäpäiviä Maiccu <3

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.