maanantai 4. kesäkuuta 2018

Olkkarin pöytä









Täällä ollaan vietetty ekaa lomapäivää melko tuulisissa tunnelmissa, melkein voisi sanoa, että tuolla ulkona myrskyää!  Aamun jännitin, kaatuuko pihapuut ja juoksutin kesäkukkia turvaan, etteivät mene aivan piloille tuulen tuiverruksessa. Tuulinen päivä innoitti myös petivaatteiden ja täkkien pesuun, mutten sitten kuitenkaan uskaltautunut viemään niitä ulos kuivumaan, etteivät vain lennä taivaan tuuliin, huh. Huomisesta lupailtiin tämän kesän kylmintä päivää, mutta toivottavasti sitten taas piakkoin lämpenisi. 

Päivä on tuntunut hyvällä tavalla oudolle, kun työt eivät kutsukaan, olemme olleet Nuuskun kanssa kaksin melkein koko päivän. Vielä ei oikein tajua, että on lomalla, mutta eiköhän se pikapuoliin sekin ongelma korjaudu. Päivällä sain idiksen kokeilla alakerrassa ollutta diy pöytää yläkertaan ja aivan kivastihan tuo taas ilmettä muuttaa.  Oikeasti mieli olisi tehnyt muutella järkkää olkkarissa, mutten keksinyt miten, niin toihan tuo pöydän vaihtokin jotakin uutta. Hyvä juttu muuten on, kun tämä uusi pöytä on paljon matalampi kuin edeltäjänsä, niin pöydän päällä olevat tavarat eivät ole enää tv.n edessä.

Pionejakin löytyi ruotsin puolelta ja juuri oikean värisenä, nuput ovat jo niin pulleita, että aukeavat varmaan piakkoin.  Ilta jatkunee täällä sisätiloissa sipsutellen, eivätkä villasukat ole kyllä nyt yhtään tyhmä valinta, mieli tekisi uuniinkin tulet sytytellä, mutta taidan malttaa mieleni kuitenkin sen asian suhteen. Viltti niskaan siis ja sohvalle uuden sarjan pariin, eiköhän tuo tuulikin siitä joskus laannu.


Kivaa uutta viikkoa sulle!

- Sari






18 kommenttia:

  1. Tuo pöytäidea on todella kiva! Tykkään<3
    Täälläkin on ihan mahdoton tuuli ja kukkia onkin pitänyt siirrellä tuulensuojaan.
    Ihanaa lomaa sinulle Sari<3

    VastaaPoista
  2. Minustakin pöytä on hauska ja korkeutta voi laskea tai nostaa lehtien määrällä :)
    Toivottavasti tämä tuuli menee pois nopsaan, aika pelottavaa :(

    Mukavaa iltaa sinne <3

    VastaaPoista
  3. Onpa kiva pöytä! Tosi hyvä idea!
    Meilläkin tuivertaa oikein kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain idean yhdeltä bloggarilta, hyvä ja halpa keksintö tuo pöytä.
      Toivotaan, ettei tuuli saa pahoja aikkaan.

      Poista
  4. Oulussa myrskyää myös. Pihalla lentelee monenmoista risua ja naapurustosta tuulen mukaan lähtenyttä pikkutavaraa. Aika hurjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, kova tuuli pelottaa minua vähän, onneksi täälläpäin ei ole ainakaan vielä tapahtunut mitään vahinkoja.

      Poista
  5. Aivan järkky tuuli :( En uskaltanut edes alkaa pesemään ikkunoita ko kerranki olis iltasella ollut vähän aikaa. kaksin käsin piti ratista pitää kiinni ko sielläpäin käytiin ajelemassa. Mullakin osa kukista vielä paperipussissa sisällä ko ilma huononi. Toivottavasti nyt sais nuo iskettyä purkkiin ettei monta päivää tartte sisällä pitää. Hortensiat tässä ottivat vähän nokkiinsa, mutta kyllä ne virkeni ko toin sisälle. Harmittaa jos heti paleltuvat tai menevät ikävän näköiseksi. Ihanaa viikkoa sinne ja käyhän pirtissä ko oot tytön luona <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuli oli kyllä kaamea. Täälläkin osa kukista säilössä, ajattelin laitella niitä loppuviikosta esille, jos vaikka ilmat lämpiäis.
      Hortensioita ostin mieki, on ne vain niin sieviä.
      Ja kiitos kutsusta <3

      Poista
  6. Wau, mikä sohvapöytäidea, tykkään!👍😀 Toivottavasti ne lämpöiset ilnat vielä palaavat. 😊🌞🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo idea on kiva ja helppo toteuttaa.
      Toivotaan, että lämpenee, haleja sulle sinne <3

      Poista
  7. Oi kuinka ihana ja tuo sohvan vieressä oleva sopii hyvin yhteen. Kivaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Marika, natsaavat kyllä hyvin yhteen.
      Mukavaa viikkoa sullekin <3

      Poista
  8. rumsteeraus on terapeuttista! Nauti lomasta säästä huolimatta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä!
      Nautin kyllä, ilmoille kun ei voi mitään :)

      Poista
  9. Ihastelinkin instan puolella tuota sun upeaa pöytää, niin ihana <3
    Mulla olis enää tää ja huominen ja sit se loma alkaa, ja tulee todellakin tarpeeseen.
    Mää pelkäsin sen tuulen kans että mun Pionit katkeaa ja nyt näyttäis olevan eka kesä että niihin tulee kukkia niin en halua että ne on naps poikki vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit on niin ihania, minunki pitäs ostaa niitä ja tehdä pionipenkki, siitä olis kiva käyä nappaamassa aina kukkasia sisällekin.
      Mukavia loppuviikon päiviä Nanni <3

      Poista
  10. Wautsi mikä pöytä! Mää oon ollut taas pimennossa, pakko oli tänne tulla kurkkimaan :) Ihanaa viikkoa Sari ja toivotaan, että tuuleminen helpottaa ja ilmat lämpenee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, kun kurkistit :)
      Toivotaan, että pian lämpenee ja tulee kesä taas :)

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.