lauantai 26. toukokuuta 2018

Alkukesän pihaa





Tänään mulla on ollut vapaapäivä ja heti herättyäni ja kahvit juotuani aloin touhuilla
kaikenlaista. Ensin sisällä ja sitten ulkona, nyt tätä postausta kirjoittaessani onkin aika väsy, mutta tyytyväinen olo, niin paljon sain aikaan tänään. ``Laiska töitään laskee`` sanoo vanha sananlasku, joten en lähde nyt töitäni luettelemaan, vaan mennään suoraan pihalle.
 
 
 
 
 
Nurmikko on jo vihreää ja robottileikkuri ajelee sitä yhtenään, olenko muuten maininnutkaan täällä, kuinka hyvä ostos se on ollut ja miten samettiseksi se nurmikon tekee?  Meillä robotti on ohjelmoitu paiskimaan töitä yötä päivää, välillä se käy vain latautumassa hetken ja taas mennään. Monesti minua aivan naurattaa, kun ikkunasta näen sen työskentelevän ja ajattelen, että joku se paiskii vain töitä.



Tähän aikaan kesästä pihalla kukkii vain tuomi, kuolanpionissa näkyi olevan myös paljon nuppuja, se taitaakin olla seuraavana kukkimisvuorossa.  Sitten kukkivat sireenit ja lumipalloheisi ja jossain niiden välissä kai omppupuu joka onkin vasta pari vuotta vanha.

Kesäkukkia en ole vielä ostanut, mitä nyt nuita pikku orvokkeja ja enkelipelakuita on tänään istuteltu vähän sinne ja tänne. Ensi viikolla on tarkoitus käydä puutarhoilla ja jotain monivuotisia pensaita ja alppiruusuja tekisi mieli myös laitella.





Pieni vilautus kuvissa myös kelapöydästä, jonka päälle vein sisältä eukalyptuksen ja istuttelin sen uuteen purkkiin ja uusiin multiin. Saapanähdä alkaaka ulkona kasvaa, sisällä se alkoi uhkaavasti kuivua.  Parempaa kuvaa takapihalta laittelen tänne sitten, kun ollaan saatu rinne kokonaan tehtyä.




Ihanaa aikaa tämä alkukesä, kun sääsketkään eivät vielä kiusaa.
Vaan nytpä lauantain löylyihin ja sitten pienet grillaukset, huomenna kutsuvatkin jälleen työt,
joten kovin myöhään ei sovi tänä kesäyönä valvoa.


Aurinkoista viikonlopun jatkoa!


- Sari
 

13 kommenttia:

  1. Kaunis piha teillä ♥ Täällä kukkii kaikki mahdollinen :D Saa nähdä jääkö loppukesäksi mitään kukittavaa jos tämä jatkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu <3
      Täällä ollaan myös mietitty samaa juttua, niitylläkin kukkaset aloittelevat pian kukintaansa ja kullero taitaa täälläkin jo kukkia.

      Poista
  2. Kaunista on pihallanne!
    Kivoja juttuja, kuten tuo pyöränvanne!
    Leppoisaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma <3
      Pyöränvanne on pelastettu rompepaikalta ja palvelee tuossa hyvin :)
      Kivaa iltaa sinullekin sinne!

      Poista
  3. Kesäistä on! Minä kävin tänään mattolaiturilla pesemäsfä eteisen matot. TOUKOKUUSSA normi heinäkuun hommia siis. Aika uskomaton kevät👍🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja kuinka huippua, vähän vain pelottaa, riittääkö lämpöä vielä kesä- ja heinäkuullekin, toivottavasti!
      Oi, parasta on puhtoiset matot :)
      Toivotaan tämän jatuvan, mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle! <3

      Poista
  4. Teidän pihalla näyttää jo nyt niin hyvältä ja kauniilta, vaikkei niitä kesäkukkia siellä vielä olekaan. Minäkään en ole niitä vielä ostanut keväisiä orvokkeja ja yhtä petunia-amppelia lukuunottamatta. Tuo ahkera työmies näyttää pitävän nurmen kyllä tosi siistinä. Hyvä homma! Mukavaa sunnuntaita Sinulle, Sari ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Krisse, paljon en kukkasia einaa laitellakaan, vain ruukkuihin muutamia. Pikku työmies on kyllä huippu juttu!!

      Ihanaa sunnuntaita sullekin <3

      Poista
  5. Kaunista ja kesäistä. Tuollaisista roboruohonleikkureista olen kuullutkin pelkkää positiivista! Niin ahkera apulainen puutarhassa. ;) Edellisessä kodissa oli paljon nurmikkopinta-alaa, olisi pitänyt olla aikanaan tuollainen apulainen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Robotti on kyllä hyvä, en olisi ikinä uskonut sen toimmivan noin hyvin. Mukavaa ja lämpöistä toukokuun loppua sinulle <3

      Poista
  6. Kaunis ja niin siisti piha teillä.
    Aurinkoista viikkoa sinne.

    VastaaPoista
  7. Kaunista ja siistiä! Robotti on näppärä. Aurinkoista viikonloppua, Sari!

    VastaaPoista
  8. JOs teillä on kaunis koti niin on teillä kyllä ihana pihakin.
    Työkaveri oli hankkinut robotti-imurin, sen työn jälkeen hän ei ihan ollut vakuuttunut, kuulemma pölyä ja roskaa välillä löytyy sieltä täältä.

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.