sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Hektar keittiöön


Aurinkoista sunnuntaita!







Muutama kuva keittiöstä ja uudesta kattolampusta, josta tykkään ihan hirmuisesti.
Lamppu on Ikean Hektar ja huomaatteko, nyt se on oikealla paikallaan, keskellä pöytää.
Entiset lamput ovat olleet aina tuolla sohvan ja pöydän rajamailla, aivan hassusti, mutta viimein paikka on oikea ja valokin osuu nyt hyvin tuohon pöydälle vaikka lehteä lukiessa.




Alunperin tarkoitus oli ostaa Hektar keskikokoisena, mutta kiireen keskellä nappasimme lamppu paketin vain äkkiä kärryyn ja vasta kotona huomasimme sen olevan isompaa kokoa kuin oli tarkoitus.  Väärä koko ei haitannutkaan yhtään, vaan osottautui ehkäpä jopa paremmaksi valinnaksi kuin hiukka pienempi versio ja onhan meillä pikku Hektar tuolla tason päällä.

Tänä aamuna keittiössä onkin hääräilty, ensin ruokaa valmistaen ja sitten mustikkapiirakkaa leipoen.  Tälle sunnuntaille ei sen kummempia suunnitelmia olekaan,
muuta kuin ottaa rennosti ja kerätä voimia taas piakkoin alkavaan uuteen viikkoon.









Täällä aletaan valmistautumaan jääkiekkomatsiin Suomi-Ruotsi, joka piakkoin starttaa,
taitaakin tulla aika jännä peli, huh!  


Ei muuta kuin kannustamaan Suomi voittoon!








- Sari






18 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä tuo Hektar!
    Joka kerta Ikeassa minäkin pyörittelen tuota lamppua ja aina se jää sinne Ikeaan...Toisaalta meillä keittiössä on ihan hyvä lamppu, mutta vaihtelu virkistää. Olen myös miettinyt lamppua myös olkkariin....
    Ihanaa alkavaa viikkoa Sari♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieki olen kauan aikaa ihaillut Hektaria ja nyt viimein sitte ostettiin tuo, on kyllä aika ihana1

      Mukavia loppuviikon päiviä sulle Ellen <3

      Poista
  2. Hieno lamppu ja kaunista muutenkin. Mukavaa sunnuntai-iltaa, Sari.

    VastaaPoista
  3. Hyvännäköinen lamppu!
    Kivaa illanjatkoa!

    VastaaPoista
  4. Hektar on hieno valaisin ja
    sopii keittiöön tosi hyvin.
    Teillä on kaunis keittiö.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen aivan Hektarin lumoissa :)
      Mukavaa viikon jatkoa sinnekin <3

      Poista
  5. Tuota lamppua olen niin monesti ihastellut <3
    Se on vain niin tyylikäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauan aikaa mieki sitä ihailin, kunnes sitten päätin viimein kotiuttaa sen :)

      Poista
  6. Hyvin sopii uusi lamppu keitiöönne. Vapaat viikonloput ovat ihania. Itsekin otin tämän viikonlopun täysin levon kannalta paria koulutehtävää lukuunottamatta. Välillä on vain pakko keräillä voimia. Kivaa uutta viikkoa Sinulle, Sari ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeää on toisinaa ottaa rennosti, hyvä kun sait rentoilla :)
      Mukavia loppuviikon päiviä sinulle sinne <3

      Poista
  7. Kivalta näyttää :) Olen tuota Hektaria itsekin miettinyt ruokapyödän ylle, koko ja väri mietityttää.

    Aurinkoista viikkoa sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara :)
      Niin, nuitahan saa tosiaan ainakin valkoisina ja harmaina.
      Meillä onkin aurinko paistellut täällä useampana päivänä, toivottavasti myös siellä?

      Kivaa loppuviikkoa!

      Poista
  8. Voi vitsit miten ihanalta näyttää ja tuo kivasti särmää <3

    VastaaPoista
  9. Ihanan rouhea ja iso valaisin! Tykkään minäkin! Hyvältä näyttää teillä :) Ihanaa loppuviikkoa Sari <3

    VastaaPoista
  10. Näyttääpä kotoisalta ;) Meillä sama valaisin (ja vielä justeerattu pöydän keskelle samalla tapaa) ja samanlaiset harmaat lampaantaljat tuolien päällä! Niin että tykkään kovasti :)

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.