perjantai 3. maaliskuuta 2017

Auringon säteitä ja kollaasin täydennystä


Aurinkoista perjantaita, töistä päästyäni piti nopeasti kaivaa kamera 
esille ja vangita nämä kauan odotetut auringonsäteet kuviin.
Aivan huikea ilma ja kuinka valo piristääkään mieltä!






Niin, no näyttäähän tuo valopallo kyllä kaikki pölyt ja likaiset ikkunat, laminaatin tahrat
yms. mutta eihän se niin vaarallista ole,  siivotaan huomenna sitten! 

 

Lankaköynnös on varma kevään merkki, yksi lemppari kukistani,
niin yksinkertainen ja herkkä. Ostin niitä kaksin kappalein ruotsin puolella käydessäni.


Toinen kotiuttamani kukka oli tämä kaktus, aivan täydellisen mallinen
ja hauskan näköinen. Kaktusta mulla ei ole ennen ollutkaan, toivottavasti en 
kastele sitä vain liikaa?



Olkkarin kollaasi seinäkin kasvoi hieman, kun Deseniolta saapuivat nuo kaksi
uutta julistetta.  Pari isompaa menevät pojan kodin olkkariin, nekin olivat kivoja.

 

Mahtavaa, kun koko viikonloppu on vielä edessä, eikä mitään sen
kummempia suunnitelmia ole tiedossa.  Illemmalla jännätään Voice of finlandia
ja laitetaan ehkä takkaan tulet pitkästä aikaa ja tunnelmoidaan tuon ukko kullan
kanssa, kun kaksin tätä iltaa vietetään.

Varmaan pitäis loihtia jotain syötävääkin, tai sitten mennään sieltä, mistä aita
on matalin ja tilataan pizzat, perjantain kunniaksi, nams.



 Parhautta päivääsi <3


- Sari






-


10 kommenttia:

  1. Auringon miinuspuolia on just se että kaikki lika näkyy armotta. Olenkin eka lomapäivän kunniaksi siivonnut hiki hatussa. Nyt on ihanan puhdasta aloittaa rentouttava loma.

    VastaaPoista
  2. Mikään ei voita puhdasta kotia <3
    Mitä parhainta lomaa sulle ihanuus! <3

    VastaaPoista
  3. Niin ovat ja ihanaa, kun niitä on vielä edessämme :)

    VastaaPoista
  4. Aurinko on niin tervetullut! <3 Meillä oli kotona, silloin kun olin lapsi, tuollainen kaktus! Tuo lankaköynnös on ihana, minulla se vaan aina tuppaa kuolemaan.
    Niin kaunis kuvakollaasi!

    Mukavaa viikonloppua sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hauska kaktus, lankaköynnös on melko vaikea hoidettava, mullakin tuppaa kuolemaan, mutta onneksi uudet ei maksa paljoa.

      Mukavaa viikonloppua sullekin Marita! <3

      Poista
  5. Ihana tuo lankaköynnös ja kaktus! Kollaasi näyttää hyvältä ja tuo keittiön hylly, josta otit kaapinovet pois. Ihanaa viikonloppua Sari <3

    VastaaPoista
  6. Kiitos Jaana, pienet muutokset ja pienet kukkaset saavat ihmeitä aikaan :)
    Mukavia viikonloppuja sullekin <3

    VastaaPoista
  7. Kaunis ja ihana auringonvalo, jopa lämmittää.
    Lankaköynnöksestä mäkin tykkään. Multa ne kuoli alta-aikayksikön ??
    En tiedä kastelinko liikaa ??

    VastaaPoista
  8. Hei Tuija, auringon valo on kyllä tervetullutta pitkän pimeyden jälkeen :) Lankaköynnös on vaikea pitää hengissä, kastelen sitä pienesti pari kertaa viikossa.
    Mukavaa iltaa sinulle <3

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.