perjantai 24. helmikuuta 2017

Keittiö muutoksia






Välillä iskee tarve muutokseen ja tällä kertaa muutoksen
kohde löytyi keittiöstä.  Jotain uutta teki mieli ja kaikki vanha näytti jotenkin niin 
tunkkaiselta. Alotin mattojen vaihdolla, ruokaryhmän alla ollut ryijymatto vaihtui
kahteen kevyempään Ikea mattoon ja tuonne keittiökaappien läheisyyteen siirtyi tuo
virkattu valkoinen matto.  Matot olivat meillä jo ennestään, nyt ne vain vaihtelivat paikkojaan,
uusia ei siis tarvinnut ostaa.

Innostuin myös irrottamaan kahdet keittiökaappien ovet ja näin sain ikäänkuin
avohyllyn. Avohyllyille on kiva tehdä erilaisia sommitelmia astioista ja näin
saa helposti ja vaivattomasti uutta ilmettä keittiöön.

Näillä ilmaisilla pikku muutoksilla on taas mukava jatkaa puuhailuja keittiössä ja
kun seuraavan kerran muutoksen tarve iskee, voikin vain ruuvailla ovet paikoilleen.

Eikö olekin ihanaa, kun on perjantai ja kokonainen viikonloppu vielä edessä?
Mitäs meinaat tehdä?

Mulle tulee tyttären hauveli hoitoon ja hurautan Lompoloon yökylään
koiruli mukanani. Sunnuntaina voisi sitten leipoa vaikka laskiaispullia, jos jaksaa?


Näillä tänään,

mitä parhainta viikonloppua sulle <3


- Sari          

20 kommenttia:

  1. Kätevä emäntä sielä touhunu 😀 Met menemä Jokkista kattohmaan ja juhlima Ämmin synttäreitä 💕 Monenlaista mukavaa siis tiedossa. Hyvvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Hih, aina se on jotakin kynsittävä :)
    Mukavaa synttärijuhlaa ja Jokkis päivää, lupasiki hyvvää ilmaa!

    VastaaPoista
  3. Nuo muutokset on parhaita 🤗🤗

    Ihanaa viikonloppua 💗

    VastaaPoista
  4. Kiitos, niin minustaki :)

    Viikonloppuja!

    VastaaPoista
  5. Kivat muutokset. Minä aion ommella huomenna. Mukavaa viikonloppua, Sari.

    VastaaPoista
  6. Kivalta näyttää, kun otit yläkaappeja pois, jotenkin kevensi linjaa. Hyvä idea! Mulla kans sisustusfiilis jyllää kotona. Hyvää yötä Sari ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jaana, kevät saa kyllä sisutamisen aivan uudelle tasolle, tekee mieli kaikkea uutta ja erilaista.

      Poista
  7. Kivasti tuo ilmavuutta keittiöön. Mukavaa laskiaista!

    VastaaPoista
  8. Hyvä ja edullinen idea tuo ovien poisto ja toi mukavasti lisää avaruutta. Eikö tulekin aina hyvä fiilis, kun saa muutosta ilmaiseksi? :) Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maarit, minustakin sellaiset muutokset, jotka eivät maksa, ovat parhaita!

      Poista
  9. Mainio idea ja näyttää hyvältä!
    Kyllä ne ihan pienetkin ideat voi joskus olla tosi hyviä.

    Täällä on tänään oloiltu. Ulkona käyty ja taas oltu. :)

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne, pienillä ideoilla saa toisinaan ison muutoksen :)
      Kivaa viikkoa sullekin!

      Poista
  10. Kiva idea ottaa ovet pois!
    Ihanaa laskiaista♡

    VastaaPoista
  11. TUo avohylly on kyllä hyvä idea. Kevät tuo kyllä mukanaan sisustus intoa.

    VastaaPoista
  12. Kivan näköinen. Avohylly on kiva idea, antaa avaruutta.

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.