lauantai 15. lokakuuta 2016

Syksyinen olohuone










Olohuone on pukeutunut hieman syksyisempään/ talvisempaan asuunsa.
Verhot vaihtuivat vaalean harmaisiin ja tyynyt sohville kerättiin vähän sieltä täältä kotia. Villamatot pääsivät myös lattioille
varaston uumenista. Mattoja on kaksin kappalein, sillä yksi tuomonen pikku matto ei meidän olkkariin riitä. Aika harmaatahan meillä on, mutta se on nyt jälleen se väri, josta vain tykkään yli kaiken, joten mitäs sitä muuttelemaan.


Pitihän järkkääkin vähän muuttaa, mutta pienesti vain.
Sohvapöydän uusi paikka on nyt tuossa keskilattialla ja sohva ja nojatuoli vaihtoivat paikkojaan. Pientä tavaroiden pyörittelyä tein myös ja muutama tavara pääsi kaappiin.


Hitsit, että teki mieli jo hakasta pikku kuusi metsästä maljakkoon sohvapöydälle, mutta maltoin kuitenkin mieleni vielä.
Mutta jos jostain löytyy minisypressejä niin semmosen kyllä kotiutan.


Päivä jatkunee täällä ruokaa laitellen ja ehkäpä virittelen ulos muutaman valosarjan, kun on jo niin pimeääkin, katotaan nyt.
 Iltapäivällä näppään pojan kotiin Torniosta syysloman viettoon ja ilta vietetäänkin taatusti tv.n äärellä Possea ja miljoona jahtia katsellen.


Päivä on muuten valjennut täällä tosi pilvisenä ja syksyisenä, toivottavasti myös aurinkoa nähdään jossain kohtaa päivää?


Nyt vielä yksi kupponen kahvia nassuun
ja päivän puuhiin.


Mukavaa lauantaita teille kaikille!


 Sari


 




21 kommenttia:

  1. Toi minikuusi idea on ihana, pitäisiköhän itselläkin toteuttaa <3
    Tuosta porotyynystä olen aina tykännyt sekä teidän olkkarin matosta <3
    Pian pitäisi lähteä pojan peliä katsomaan jäähallille mutta olen aivan jäässä hrrr,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nanni, toteuta ihmeessä pikku kuusi juttu, on niin kaunis ja hyväntuoksuinenkin + vielä ilmainenkin! ;)
      Panehan kunnolla vaatetta sinne hallille <3

      Poista
  2. Niin levollinen tunnelma teidän olkkarissa :) Me täällä sisustelemme keskimmäisen kanssa, kiva kun äidillä on seuraa siihen hommaan. Olkkari ja tyttären huone työn alla. Pitäisi kyllä ehtiä uloskin...tramboliini nököttää pihalla vielä!

    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ompa kyllä mukavaa, kun olet saanut seuraa/apua sisuteluun :)
      Täälläkin haaveiltiin pitkästä lenkistä raikkaassa ulkoilmassa, mutte tais jäähä tältä päivältä!

      Viikonloppuja sinnekin <3

      Poista
  3. Hyvältä näyttää teidän olohuoneessa. Itsekin pidän noista samoista väreistä ♥ Täälläkin tänään tosi harmaa päivä, mutta ei anneta sen häiritä. Kivaa viikonloppua Sinulle, Sari ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Krisse <3 Nuo värit ovat olleet lemppareita jo jonkin aikaa, eikä kyllästymistä näy lähimaillakaan.
      Joo, ei tosiaan anneta ilmojen häiritä, vaan nautitaan!

      Poista
  4. Kivan näköistä teidän olkkarissa ja aika iso kokoinen, se on hyvä asia. Meillä on vähän pieni ja se on melko hankalaa.
    Oikein hyvää lauantai päivää sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tosiaan on aika iso olkkari, eikä se kyllä haittaa, päinvastoin!
      Nautihan sinäkin viikonlopusta!

      Poista
  5. Kaunista!
    Ihanan iso olkkari!
    Mukavaa lauantai iltaa sinne!

    VastaaPoista
  6. mun suosikki värit <3
    Vaikka rakastan harmaata, niin harmaista päivistä en pidä :/ On jo niin ikävä aurinkoa!
    Josko huomenna?
    Kaunista viikonlopun loppuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Satu, ei ne harmaat päivät minustakaan mukavia ole, täällä tänään pilkisti aurinko hetken pilvenraosta.

      Kivaa viikonloppua sinne <3

      Poista
  7. Kivalta näyttää! Ihana tuo porotyyny. Mäkin oon haaveillut tuollaisesta. Ihanaa, kun kohta saa tosiaan hommata havupuita sisällekin :) Ihanaa sunnuntaita Sari <3

    VastaaPoista
  8. Heippa Jaana ja kiitos :)
    Mieki tykkään kovasti porotyynystä ja otin sen jo esille, tämä onki niin ihanaa aikaa kun saa kotipesää laitella ja kohta tuoda jo havujuttuja sisälle, mulla oottaa jo minikuusi tuolla ulkona!:)

    VastaaPoista
  9. Kauniilta näyttää!
    Harmaa on minunkin lempiväri niin sisustuksessa kuin pukeutumisessakin. Ja viikolla ostin taas harmaan neuletakin ;)
    Ihanaa sunnuntaita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen <3
      Harmaa on kyllä hyvä väri ja siihen on helppoa yhdistellä muita värejä. Mullaki on kaksi harmaata neuletakkia :)
      Iloa päivääsi Ihana <3

      Poista
  10. Niin kaunista teillä! <3 Tuo matto on niin ihana!
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Marita :)
    Mukavaa, tulevaa viikkoa sullekin <3

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.