perjantai 27. marraskuuta 2015

Viikonloppuun...







Viikon työt on taas tehty ja kylläpä
onkin mukavaa, kun edessä on
kaksi vapaata.

Viime yönä täälläpäin satoi lisää
lunta, joten ulkona on oikein
talvisen näköistä.

Keittiön pöydälle laittelin vähän
erikokoisia pöytäkynttilöitä ja
kivasti ne heijastavatkin tuon lasipöydän
kanssa.

Valkoinen amaryllis on myös avannut
toisen vartensa nuput ja on niin
kaunis, että pakkohan sitä oli muutama
kuva räpsästä.

Eiliseltä kauppareissulta kotiutin
 jo niin monessa blogissa näkyneen
  huonekuusen. On kyllä kaunis
ja ajattelin, että se on kivannäköinen
talvi kukka joulun jälkeenkin.

Meillä on täällä hiljainen
viikonloppu, sillä ollaan isännän
 (ja tietty koirulin) kanssa keskenämme,
sillä molemmat lapsukaiset ovat viikonlopun
toisaalla.

Voi olla, että ajellaan heitä
katsomaankin, jos ikävä käy liian 
suureksi?

Töiden jälkeen tein meille pizzaa
ja vähän myöhemmin nautitaan 
saunan löylyistä.

Ilta jatkunee kynttilän valossa
tv.tä katsellen ja
taidanpa kaadella meille lasilliset
punkkuakin viikonlopun alun kunniaksi.


Letkeää perjantaita
kamut!


<3:lla, Sari 









25 kommenttia:

  1. Letkeää tunnelmointia sinnekin <3 Sulla hyvät suunnitelmat siellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, perjantain suunnitelmat täytynee olla aina leppoisia työviikon päätteeksi:)

      Poista
  2. Taas niin kauniita kuvia! Ihanaa viikonloppua sinulle ja nauti vapaista.
    Itse olenkin viikonlopun töissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sari ja kiitos paljon <3
      Mukavia työpäiviä sulle!

      Poista
  3. Täältä katosi ne vähäisetkin lumet ja se jos mikä vähän harmittaa. Lumi teki niin paljon kauniimmaksi ja valoisammaksi.
    Tuon huonekuusen miekin haluaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Nanni, toivottavasti sieki löydät huonekuusen sieltäpäin:)
      Niin ja toivotaan, että sinnekin satelee taas lunta, joka pysyykin maassa!

      Poista
  4. voi miten kaunis tunnelma teillä onkaan <3

    VastaaPoista
  5. Ihania perjantai tunnelmia, tuosta alkaa vain iloinen ja hyvä viikonloppu! :-) <3

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Kaunista kerrassaan! Huonekuusi on kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, toivotaan, että saan tuon huonekuusen myöskin pysymään hengissä.

      Poista
  7. Kivan näköiset nuo kynttilät pöydällä ilman alustaa <3

    Ihanaa viikonloppua sinne lumisiin maisemiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips Tuija, minustakin kynttilät tuossa ilman alustaa on kivat ja heijastuvat ihanasti.
      Hyvää viikonloppua sullekin <3

      Poista
  8. Ihana tunnelma siellä <3 Meiltä lumi suli pois, harmi! Nyt on taas niin synkkää. Huonekuusi on kyllä kaunis, perinteinen talven ajan huonekasvi.

    Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos <3
      Toivotaan sinnekin lunta, jotta maailma näyttäisi valosammalta:)

      Poista
  9. Kauniita tunnelmakuvia!
    Ihanaa viikonloppua Sari ♡

    VastaaPoista
  10. Kylläpäs kynttilät näyttävät kauniilta pöydällä.
    Ihana tunnelma ♥︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Kati, eivät nuo kyllä kaipaile alustaa.
      Leppoisaa viikonloppua sinne!

      Poista
  11. Amaryllis on kaunis. Itselläni viimevuotisten säilytys onnistui ihan vahingossa ja ovat nyt jo 'taimella'.
    Rauhallista viikonloppua sinne lumen keskelle <3, minulla itselläni menee töissä koko viikonloppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Satu ja mukavia työpäiviä sinulle!
      Amaryllis on yksi minunkin lempikukistani.

      Poista
  12. Ihanan jouluinen fiilis näissä kuvissa! Täällä sataa vettä ja tuulee, ulkona harmaata ja märkää! Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marita ja kiitos, toivottavasti tekin saatte lunta sinne<3

      Poista
  13. Ihanan tunnelmallisia kuvia taas! Huonekuuset ovat kyllä ihania! Meillä on kans yks ikkunalaudalla. Nuo amaryllikset on kans leikattuna ihania. Mulla on kans sellainen nyt maljakossa :) Ihanaa ja tunnelmalista viikonloppua teille kahdelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jaana, mie kans tykkään tosi paljon tuosta kuusesta:)
      Amaryllikset on uskomattoman kauniita kukkia ja aika kestäviäkin!
      Kivaa viikonloppua sullekin <3

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.