sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Sunnuntai iltana








Mukava viikonloppu on pian taas 
taakse jäänyttä elämää ja
katseet saa kohdistaa pian alkavaan uuteen
viikkoon ja sen tuomiin juttuihin.

Näiden parin päivän ajan ollaan
kyllä saatu nauttia aivan uskomattoman
hienosta säästä.
Aurinko on paistanut ja lämpöasteet
ovat kivunneet yli 20, siis aivan 
kesäiset kelit on ollu!

Eilen saatiin tytär ja hellu yökylään
ja juhlistettiin iltaa herkkuja grillaillen.

Tekasin myös Katin blogista Villa Valko 
bongatun ohjeen ihanan mustikkaiseen
juustokakkuun.
Kakku vei kyllä melkein kielen mennessään,
kiitos paljon Kati ohjeesta, tuota teen toistekin!

Tänään ollaan ajeltu nurmet ja laiteltu
jo muutamia kesäkukkia pois.

Iltasella innostuin virittelemään muutamat
tunnelma valot alakertaankin.

Voimauttavaa oli, kun koko perhe
oli taas koolla...

Meillä onkin enää ensi viikko töitä
ja sitten jäädään isännän kanssa pienelle lomalle.

Ensi viikolla tähän samaan aikaan
ollaan ja nautiskellaan Kreetalla,
 jos kaikki menee hyvin
ja lentokone pysyy ilmassa.

Vielä kuitenkin tunnelmoidaan sunnuntai
iltaa täällä kotosalla kera kynttilöiden
ja rauhoitutaan ja kerätään voimia huomiseen
maanantaihin.

Kylläpä onkin muuten jo pimeää
tuolla ulkona.

Suloista sunnuntai iltaa 
ihanat ja iloa piakkoin alkavaan
uuteen viikkoon <3


PUS,


Sari

 



16 kommenttia:

  1. Voi elämä kuinka kaunista :)
    Tuo mustikka-juustokakku näyttää superhyvältä. Ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa uutta viikkoa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Marika ihanainen<3
    Katsii kyllä tehä tuota kakkua, meillä on vielä pari palaa jäljellä, taianki alkaa
    herkutteleen ;)

    VastaaPoista
  3. Nam, näyttääpä hyvältä! Mulla on haluttanut mustikkapiirakkaa, mutta en ole saanut aikaiseksi leipoa :)

    Mukavaa uutta viikkoa! Se hurahtaa nopsaan kun on noin kivaa odottamassa, hyvää lomaakin teille <3

    VastaaPoista
  4. Säät ovat tosiaan suosineet nyt meitä pohojosenkin tytyjä!
    Suloista lomaa Kreikkaan. Kyllä tekisi hyvää päästä itsekin vielä rantsulle;)

    VastaaPoista
  5. Huikeat ilmat ovat kyllä olheet ja teillä onki kiva reissu tulossa :). Täällä kans alkaa pikku hiljaa matkakuume iskeä.Hyvää alkavaa viikkoa sinne ja työn iloa!!!

    VastaaPoista
  6. Kauniin tunnelmalliset kuvat. Oi miten ihanaa odottaa tulevaa reissua!

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia! Täällä piti kanssa noita nurmikoita leikata, mutta kävikin niin että muuta puuhaa oli niin ettei ehditty!
    Ihanaa, että teillä on reissu lämpöiseen edessä! On jotain mitä odottaa! Kreeta on niin <3!
    Ihanaa alkanutta viikkoa ja tuo piirakka menee kyllä testiin, niin paljon sitä on kehuttu!

    VastaaPoista
  8. Ihania tunnelmallisia kuvia! Teille on tulossa upea reissu, wau :)

    VastaaPoista
  9. Ihania tunnelmakuvia kauniista kodistasi ♥ Mä olen tehnyt useamman kerran tuolla samalla ohjeella juustokakkua ja se on niiiiin hyvää. I ♥ it. Mukavaa alkavaa viikkoa Sinullekin, Sari ♥

    VastaaPoista
  10. Onpa tunnelmallista <3

    itsellänikin pyöri tuo Katin kakkuohje eilen päässä, kun viimeisiä mustikoita keräilin mökillä. Taidan tehdä sitä viikonloppuna tai sitten on yksi sitruuna/omenakakkuohjekin...

    Ihanaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Kauniita tunnelmakuvia!
    Tuota mustikkajuustokakkua täytyy kokeilla ;)
    Ihanaa alkavaa viikkoa Sari<3

    VastaaPoista
  12. Syksy on niin tunnelmaaikaa kera kynttilöiden. Ihanaa lomanodotusta ja alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
  13. Ihana viikonloppu siis sielläkin! Tämä syksyyn valmistautuminen on niin parasta! Ja mikä mukavinta onkaan tehdä se näin "helteessä" :P Voi vitsi, kivaa reissua teille. Kreeta onkin ihan tuntematon kohde mulle, kuvia sitten ja paljon!!!

    VastaaPoista
  14. syksy on kyllä niin ihanaa aikaa <3 herkullisen näköinen piirakka, nam

    VastaaPoista
  15. Tein tuota samaa Katin mustikkajuustokakkua, täydellistä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.