perjantai 11. syyskuuta 2015

Liebter award-tunnustus


Sain ihanalta Empulta blogista Iloa ja Unelmaa
mukavan tunnustuksen, kiitos paljon
Emppu tästä <3 

Empun blogia kantsii käydä kurkkaamassa,
sillä siellä on niin paljon kaikkea
kaunista ja ihania yksityiskohtia esim.
kattauksiin.

Liebster award- tunnustusten tarkoituksena
on tuoda uudet ja tuoreet blogit esille,
sekä saada pienille blogeille 
lisää näkyvyyttä.

SÄÄNNÖT


1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinun nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.
 1. Millainen blogi sinulla on? Onko blogisi muuttunut matkan varrella?
Blogini jutut on aika pitkälti kaikkea sisusteluun liittyvää, mutta nykyään 
jo hieman muutakin, kuten esim. elämäntapaa ja muutaman
kuvankin olen jo kehdannut itsestäni laittaa, eli rohkeutta on tullu!
 2. Mikä on parasta blogissasi? 
Yritän satsata kuviin ja kuvakulmiin, mutta paljon ois vielä opittavaa!!
Teidän lukijoiden kommentit ovat koko bloggauksen lanka,
niiden avulla innostuu aina ja aina vain tekemään uusia postauksia:)
Kiitos ihanat lukijani <3
  3. Mitä haluaisit blogissasi kehittää?
Kuvien koot häiritsevät minua, haluaisin, että ne olisivat
samankokoisia.
Kommentti palkkiin haluaisin myös osata vastata
kaikille kommentoijille erikseen, mutten osaa laittaa asetuksia niin, että onnistuis...
Banneria ois myös kiva uudistaa, mutta olen niin höppänä, etten osaa, kaikkea pientä
fiksausta tarttis!
 4. Millaisen neuvon antaisit aloittelevalle bloggaajalle?
Apua! Olipa vaikea kysymys.... no, ehkä sen, että
postaus tahdin kanssa ei kantsi stressata, kirjoittelee ja postaa
silloin, kun on oikeasti asiaa, ei tee bloggaamisesta pakkopullaa.
  5. Mikä on unelma-ammattisi?
Tällä hetkellä koen, että olen aika mukavassa ja haastavassakin työssä
ja jokainen päivä on erilainen!
Mutta, jos vielä johonkin ammattiin haluaisin, niin se liittys
varmaan johonkin sisutus juttuun, luulisin...ehkä
oman sisustuspuodin pitoon!
 6. Paras tapasi rentoutua?
 Saunassa käynti, kynttilät ja lasi punkkua,
vierellä rakkaat ihmiset, joille voi purkaa päivän tapahtumia.
7. Mistä haaveilet tällä hetkellä?
 Empä oikein mistään erityisesti, kaikki on ihan hyvin nyt,
kumpa vain pysyisin terveenä ja samaa toivon 
rakkailleni.
8. Paras vuodenaika?
Kaikki vuodenajat on kivoja omalla tavallaan,
mutta kyllä se kevät on, silloin on kaikki
vielä edessä, pitkät lomat, valosat yöt jne. kaikki alkaa
ikäänkuin alusta...
9. Oletko jo miettinyt/ostanut joululahjoja?
No en, hih, joulu on suosikki juhlani ja oottelen sitä
jo nyt, mutta lahjat mulla jää aina viime tippaan, enkä oikein
ajatelekkaan niitä ennen kuin ostohetkellä.
10. Paras lahja, jonka olet koskaan saanut? 
Hui, kun pistit Emppu vaikean!!!
En osaa kyllä tuohon nyt oikein vastata muuta 
kuin nuo lapset, jotka olen saanu, ne ovat kuin lahjoja<3<3
ja ihania sellaisia!
11. Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä;
mitä haluaisit kysyä blogisi lukijoilta?
Vois vaikka kysyä, että mistä haluaisitte, että postailisin
jatkossa ja oletteko jo kovasti kyllästyneitä
samoihin nurkkiin, mitä usein tulee kuvailtua,
kertokaa vain rohkeasti mielipiteitä:)
Nyt tuli valmista, jännää oli vastailla nuihin:)
Emppu oli keksiny niin hyviä kysymyksiä, että mennääpä
nuilla etiäpäin...
Seuraaville blogeille jaan tunnustuksen ja
ne ovat:
       
 









 

13 kommenttia:

  1. Mulla tuo kommenttikohtainen vastausmahdollisuus tuli mielestäni automaattisesti. Voisko johtua valitusta mallista?

    Ja tuon bannerin pystyy yekemään helposti PicMonkey -ohjelmalla. Sivusto löytyy siis netistä ja on ilmainen. Helppokäyttöinenkin vielä, sillä minäkin onnistuin tekemään bannerin sillä.

    VastaaPoista
  2. Hei Tuija ja kiitos paljon vinkeistä:) täytyyki katella nuita ohjelmia:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos <3 Ihana tunnustus! Sun blogi on kyllä ihana ja monipuolinen! Älä muuta mihinkään blogiasi :) Ihanaa aurinkoista lauantaita!

    VastaaPoista
  4. Voi Kiitos ihan Sari tunnuksesta <3. Vastailen tässä piakkoin kysymyksiin ja kiva ko meitä ns. höyhensarjalaisia otetaan "esille". Sinulla on kiva blogi ja kirjoitat kivan rennolla tyylillä ja tärkeintä on, että ihan sinun näköisesi. En lähtis muuttaan mitään.

    VastaaPoista
  5. Kiitti Päivi <3
    ompa mukavaa kuultavaa!;)

    VastaaPoista
  6. Kiitos ihana Sari tästä ♡
    Kuva asiassa osaisin neuvoa jos vain tietäisin millä kuvankäsittelyohjelmalla.viet kuvasi blogiin. Tämä oli asia joka muakin ennen omassa blogissani rauvostutti.

    VastaaPoista
  7. Kiva lukea vastauksiasi. Minäkin haluaisin tehdä kaikenlaisia muutoksia blogin ulkoasuun. Mutta ikinä ei muka ole aikaa perehtyä. Tai ehkä ei sitten ole kiinnostusta ihan niin paljon. Mieluummin käyttää blogiajan uuden postin värkkäämiseen ;). Kivaa viikonlopun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  8. Kitios ihana Sari tästä tunnustuksesta! <3 Näitä on aina mukava lukea ja itsekin osallistua tälläisiin :) Mulla on ollut tässä taukoa bloggaamisesta, kun työt vie niin paljon aikaa. Yritän tänään saada postausta aikaiseksi. Ihanaa viikonlopun jatkoa! <3

    VastaaPoista
  9. Voi olipa tosi kiva lukea nuo vastauksesi kysymyksiini! :)
    Minusta postausaiheesi ovat olleet mukavan vaihtelevia ja kodistasi ottamiasi valokuvia olen tykännyt katsella aina. <3 Minusta niistä löytyy joka kerta ihania yksityiskohtia ja kuvakulmat eivät ole todellakaan ns. "aina samasta suunnasta". ;)
    Samaa mieltä kuin edellä, jatka samaan malliin! :)

    Auringonsäteitä syksyysi! :)

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista
  10. Kiitoksia paljon Sari tunnustuksesta <3 Mukavaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  11. Heippa, satuin lukemaan tämän postauksen ja jos et vielä ole keksinyt miten saat laitettu ne vastaukset jokaiselle erikseen, niin teeppä näin:
    Mene blogisi asetuksiin ja sieltä kohtaan Tekstit ja kommentit. Siellä on sellainen kohta kuin Kommentin sijainti: valitse siitä kohta Upotettu. Sillä lailla saat sellaisen kommentoinnin, että voit jokaisen kommentin jälkeen vain painaa kohtaa Vastaa, jolloin se vastauskohta avautuu siihen kommentin perään. Näin ainakin mulla on, toivottavasti tämä on se mitä tarkoititkin?

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.