sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Keittiössä nyt...

Hei vain,

sunnuntai aamu kului hitaasti kahvia juoden ja teidän toisten blogeissa
vieraillen. Hämmästyin aivan, kuinka paljon kivoja blogeja onkaan ja
kuinka kauniita koteja niistä löytyykään! On suuri ilo seurailla niitä ja
niiden takana hääriviä eri elämäntilanteissa olevia naisia.
Mulla on jäänyt sisutuslehtien ostelu kokonaan pois näitä blogeja
lukiessa, ihanaa ja niin koukuttavaa puuhaa<3

Mutta niin, päivällä oli tylsää ja kun en osaa oikein olla touhuilematta,
niin aloin huvikseni siivoilla keittiötä, sieltä täältä pyyhiskelin ja huo-
masin, kuinka paljon pölyä, tahroja ja ennenkaikkea rasvapölyä
lähti eri paikoista. Siitä innostuneena rätti siis heilui ja kävin läpi
vähän joka paikan, melkein ainaki...?

Ja täytyihän se puhtoinen keittiö vähän uudelleen järjestellä, pikku
muutoksia vain, mutta piristäviä sellaisia!
Ennen keittiökaappien yläpuolella olleet korit siirtelin saarekkeeseen
ja muuttelin vähän muitakin pieniä juttuja. Nyt on taas niin mukavaa!!


Sain muutes huikeen idiksen noita koreja tuohon asetellessa,
miltähän ne näyttäis, jos ne suhuttelis valkoisiksi?




Meidänkin keittiössä olisi varmaan päivitettävää nykyajan
uusiin keittiöihin nähden. Mutta onnekseni tykkään
tästä nykyisestäkin melkoisesti, eikä mies kyllä
innostuisi moisesta ehdotuksesta!!!

Pienet muutokset siis riittäköön!

Päivällä puuhaillessa, tein vain uunimakkaraa nälkäisille
grillivastuksella nopsaan, mutta nyt kansa huutaa
lämppäreitä!!!

Ei kai tässä muu auta kuin alkaa niitä rustailemaan...

Iloa Sunnuntaihisi!

Halauksin,

SARI  
 


 







 

17 kommenttia:

  1. Oi, miten kaunis ja kodikas keittiö :) ihania juttuja täynnä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Seikku, kaikkea vanhaa ja uutta sekaisin:)

    VastaaPoista
  3. Teillä on kaunis keittiö!
    Kyllä teidän keittiö on nykyaikainen, meidän keittiö on nimittäin vuodelta -88, joten siinä olisi hiukka päivitettävää ;)
    Mutta onneksi kaikella muulla voi yrittää parannella keittiön ilmettä!

    VastaaPoista
  4. Tuo keittiön pöly ja rasva on niin ärsyttävä tuttavuus. Itse hinkaan kaapinovia jatkuvasti. En käsitä mitä ihmeen materiaalia ne on kun kaikki sormenjäljet näkyy niin helpolla. Kaappien pääliset on ihan rasvassa ja pölyssä eikä se tahdo lähteä irti millään. Oletko huomannut saman kuin minä, että niin ihana kuin tuo kevät aurinko onkin niin se tuo esiin kaikki liat yms ällötykset.
    Minun päivä vierähti kutsuihin valmistautuessa ja niitä pitäessä. Oli kyllä kivat kutsut. HUomenna taas arki.

    VastaaPoista
  5. Ellen: kiitokset vain:) onneksi pienet muutokse ei käy kukkarolle!;)

    Nanni: sama huomatu täälläkin, ahdistaa, kun aurinko todellakin näyttää kaiken, eivan kuin ei olis koskaan siivonnu. Rasvapöly on niin tiukassa, että saa kynnet verissä sitä hiuttaa pois! Mukava, kun kutsut olivat kivat:)

    VastaaPoista
  6. Hyvältä näyttää! Tuo keittiönpöytä on aivan tosi ihana ja kattolamppu! Kaikki tason hyllyköt ja muut on tosi nättejä. Määkin halusn :) Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  7. Tosi kaunis ja lämminhenkinen keittiö teillä! Kyllä pienillä jutuilla saa paljon aikaiseksi :)

    VastaaPoista
  8. Jaana: kiitos, keittiönpöytä on uusin hankinta viime keväältä ja tykkään kyllä itsekin siitä paljon!

    Eeva: Kiitti :) pikku jutut on hyviä sisutuksessa!

    VastaaPoista
  9. Täällä ollut tänään myös kauhea siivousvimma! Kai se tuo aurinko tekee :-) Kivoja pikku muutoksia, ja ihana GG-kokoelma sinulla jo on <3

    VastaaPoista
  10. IHANA IHANA keittiö<3 Ihan mun näköinen:) oispa meilläkin noin iso ja tilava...!

    VastaaPoista
  11. Minna: GG-kokoelmaan tekisi mieli jotain uutta ja keväistä:)

    Marika: Kiitti <3

    VastaaPoista
  12. Upea on tuo teidän keittiö, kivoja yksityiskohtia täynnä, kyllä tuolla kelpaa hääräillä :)
    Mukavaa viikkoa Sari <3

    VastaaPoista
  13. Pienellä muutoksella saa ihan uuden keittiön. Teidän keittiötä jaksan ihastella. Se on vaan niin kaunisja tilava.

    VastaaPoista
  14. Pia: Kiitoksia :) tuolla kyllä tulee hääräiltyäkin paljon!!!

    Marika: Kiitos :)

    VastaaPoista
  15. Tosi kaunis ja kodikas keittiö! Kyllä tuolla kelpaa kokkailla :)

    VastaaPoista
  16. Teidän keittiö on niin kaunis!! <3 Korit voisi toimia valkoisenakin, eivät kyllä ole paha tuollaisenakaan! :)

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.