perjantai 26. helmikuuta 2016

Sohva keittiöön











Eilen viikkosiivousta tehdessäni, tuli halu pyöritellä hieman huonekaluja.

Pitkään jo olen pitänyt keittiön erkkeri nurkkaa vähän tyhjän/tylsän oloisena

ja niinpä siihen tekikin mieli kokeilla yhtä sun toista huonekalua.

Aikani pyöriteltyäni, hoksasin eteisaulassa majailevan sohva vanhuksen ja

päätin kokeilla sitäkin tilaan.


Ja siihen se sitten jäikin...

Sohva on pappani tekemä ja siksi niin rakas, keittiössä se on paraatipaikalla

ja siinä tulee nyt myös istuttua, toisin kuin tuossa eteisaulassa.

Koirulikin hoksasi heti, että sohvalta näkee hyvin kylille ja ahkerasti siinä

päivystikin, ennen iltavuoroon menoani. 


Sohvan myötä sain erkkeriin kaipaamaani runsautta ja

ihan ilmaiseksi, hyvä niin!


Näin tänään...


Nautinnollista perjantaita!


- Sari

33 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköinen. Ihan kuin sohva olisi tehty tuohon erkkeriin.
    Mukavaa, kun koirallakin on nyt seurattavaa ulkona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kati, ajatella, että kerran ennenkin sohvaa tuohon samaan paikkaan kokeilin ja silloin se ei näyttänyt hyvältä? Ja nyt se on just hyvä tuossa, mieli kai muuttunu?:)

      Poista
  2. Ihana sohva ja just nappi paikalla, varsinkin jos koira tykkää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Satu, koiran lemppari paikka nykyään :)

      Poista
  3. Hyvä paikka sohvalle. Ja kuinka kiva tuossa onkaan ottaa pienet ruokalevot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Tuija, joo nokoset onkin hyvä ottaa tuossa, kun ensin syö vatsan täyteen:)

      Poista
  4. Mie tykkään vanhoista puusohvista ja laittaisin meän keittiöön heti jos vain sinne sopis...mökillä meillä on minun vanhempien vanha puusohva joka on jostaki 70-luvulta ja mie niin tykkään siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Tiina, puusohvissa on sitä jotaki, mie olen kans aina
      tykäny!

      Poista
  5. Kivalle näyttää ja kaikki niin sulassa sovussa, hyvässä järjestyksessä!

    VastaaPoista
  6. Hyvä hyvä :) Koiralle oiva mesta juu. Meillä on typerä pienikeittiö ei saa sohvaa vaikka tahtois. Sinun kuvia katsellessa tulee aina sellainen rauhallinen, turvallinen kotoisa olo ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Tianna, mukavaa kuulla että sulle tulee rauhallinen ja kotoisa olo kuviani katsellessa, kiitos paljon kommentista ihana <3

      Poista
  7. Hyvä idea laittaa sohva keittiöön, sopii oikein hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Johanna, joskus tulee niitä hyviäkin älynväläyksiä:)

      Poista
  8. Oikein hyvin passaa tuohon paikkaan.

    VastaaPoista
  9. Sohvahan sopii erinomaisesti tuohon! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Satu, ihanaa viikonloppua sinnekin! <3

      Poista
  10. Valtavan ihanat kuvat ja sohvahan on kuin tehty tuohon! <3 Mitkä ihanat verhot noi on? Mä haluun tuollaiset meidän olkkariin nyt heti :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Marika ja kiitos :)
      Verhot ovat Svaneforssin mallistoa, nuita oli kappana, leveänä panelina ja normi verhona 140X240

      Poista
  11. Ihana sohva!
    Tuossa on varmasti mukava istuskella ja voin vaan kuvitella miten kiva Nuuskusta on katsella pihalle ;)
    Aurinkoista viikonloppua Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ellen, Nuuskuhan oikein nyt nauttii tuosta paikasta, pelkään vain, että sotkee ikkunat, kun välillä tuossa haukuskelee :)

      Aurinkoista viikonloppua sullekin Ellen <3

      Poista
  12. Olipa mukava, kun löysit sohvalle hyvän uuden näköalapaikan, jossa Nuuskukin viihtyy <3 Ihanaa iltaa ihana Sari <3

    VastaaPoista
  13. Hei Jaana, nyt sohva todellakin pääsi käyttöön ja hyvä niin:)
    Kivaa iltaa sullekin ihana <3

    VastaaPoista
  14. Tosi kivasti käy tuo sohva tuohon ikkunan eteen ja pöydän päähän. Meilläkin on sohva ruokapöydän päässä ja olen kyllä tykännyt. Se antaa varsinkin juhlissa useamman istuinpaikan lisää. Itsekin olen täällä miettinyt huonekalujen siirtämistä, mutta en ole vielä keksinyt, miten niitä voisi meillä vaihdella. Haastavaa!

    VastaaPoista
  15. Heippa Krisse, sohva tuo lisää kodikkuuttakin keittiöön:)
    Huonekalujen siirtely on haastavaa, mutta joskus sitä saa hyviä älynväläyksiä :)
    Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  16. Sohva passaa oikein hyvin ja ihana ko on vielä papan tekemä, tunnearvoa <3.
    Mukavaa sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.