keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Hiuksista







Välillä juttua hiuksista ja näistä mulle jo niin

tutuksi tulleista purkeista ja purnukoista, joita ilman en pärjäis!

Omaan kampaajan mukaan melko vaaleahkot hiukset,

vaikkakin ne minun silmään näyttävät aika tummilta. Niinpä niitä

tuleekin vaalennettua säännöllisin välein. Vaalennuskeinoksi olen

ottanut raidoituksen, jolloin hiusten väristä tulee minusta aika

luonnollisen näköinen. Kampaajalla tulee käytyä noin 5-6 viikon välein.

Aina raitoja ei laiteta koko pituuksiin, vaan käytetään vain

tyvikasvun pois saamiseksi.



***** 


Jotta nuo raidoitetut hiukset saa pysymään vaaleina käytän

varmaan jo niin monelle muullekin tuttua hopeashampoota, jolla

pesen hiuksia 2-3 kertaa viikossa. Muuten käytän kaupan

värjätyille tai raidoitetuille hiuksille tarkoitettuja shampoita.

Ehkä pari kertaa viikossa levitän pestyihin, pyyhekuiviin hiuksiin

Igoran  expert moussea, jonka annan vaikutta kaksi minuuttia ja huuhtelen pois.

Käteviä keinoja saada pysymään väri/raidat vaaleina.


*****


No, hiusten muotoiluun sitten tietty Osiksen muotovaahtoa

ja föönäilyn ja muotoilun jälkeen ripauttelen tyviin hieman Osis

hiuspuuteria, jonka olemassa olon hoksasin vasta pari vuotta sitten,

ompa muuten huippu tuote ja tuo valtaisasti jämäkkyyttä ja

tukea kampauksiin!

Lopuksi vielä aivan tavallisista kaupoista saatavaa

kuivashampoota, itse tykkään tuosta Sunsilkistä jota suhuuttelen tyviin,

tuo kans kivasti tukea.  

Varmaan nämä teille monelle jo olivatkin tuttuja, 

mutta halusin näistä elämää ns.helpottavista tuotteista

kuitenkin vähän vinkata!



Se oiski taas saunan jälkeen hiusten laitto eessä,

joten ei muuta kuin föönäileen :)



Mukavaa illan jatkoa teille kaikille <3

- Sari 

 





12 kommenttia:

  1. Mieki suosin ennen tuota raidoittamista ennemmin kuin koko hiusten värjäystä. Näin ei juurikasvukaan tuntunut niin hyökkäävältä. Osis on tosi hyvä sarja, sen lakkaa ostetaankin aina vain uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips Nanni, joskus on tullu värjättyäkin koko pää, mutta aivankuin olis ollu kypärä päässä sen jälkeen, raidoitus sopii ainaki mulle paremmin:)

      Poista
  2. Tuttuja nuo Osiksen tuotteet. Käykö tuo hiuspuuteri myös tummiin hiuksiin? Mulla on kuivashampoo ja sen pitää olla tummaa, ettei erotu hiuksista. Ihanaa iltaa <3 Huomenna jo torstai!

    VastaaPoista
  3. Hei Jaana, Osiksella kyllä hyvät tuotteet!
    En ole satavarma, mutta minusta tuo käy tummiinkin.
    Joo, on kyllä huippua, että huomenna jo torstai :)

    VastaaPoista
  4. Tuo hiuspuuteri on minulle vielä vieras tuote. Pitäisi ehkä joskus kokeilla. Sinulla on ihanan väriset hiukset. Olen itsekin alkanut miettimään, jospa siirtyisin vaaleampaan väriin. Mulla on ollut niiiin pitkään tämä tumma. Mukavaa loppuviikkoa sinulle, Sari ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Krisse, kokeilehan ihmeessä tuota puuteria, on mahti ainetta, kun sullaki lyhyt malli!

      Poista
  5. Minä aloitin värjäämään hiuksiani ollessani noin 13-14-vuotias. Siitä eteenpäin sitten värjäsinkin kokoajan, vuosien ajan. Ollessani kolmekymppinen, sain yhtäkkiä idean: kasvatanpas oman värin!

    Se oli melkoinen urakka, sillä tiedätkö sen tunteen kun hirveä juurikasvu valtaa päätä? Olin monta kertaa sortua ja käydä värjäämässä, etenkin siinä vaiheessa kun juurikasvu kulki korvien yläpuolella, näyttäen aivan järkyttävältä.. :)

    Mutta nyt muutama vuosi myöhemmin on vihdoinkin oma väri ja hiukset ovat kasvaneet pituuttakin jo kivasti. Hiusteni väri ei välttämättä ole kaunein mahdollinen, mutta olen äärettömän onnellinen kun ikäänkuin ylitin itseni ja sain kasvatettua oman värini! Vieläkin tulee välillä sellainen tunne että "jes, mä tein sen!" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marru ja onneksi olkoon kun jaksoit kasvatella oman värin, se jos mikä vaatii sisua!

      Poista
  6. Jotkut on tuttuja tuotteita ja tuon hiuspuuterin löysin vasta äskettäin ;)
    Kauniin vaaleat hiukset sinulla!
    Minäkin tykkään nykyään enemmän raidoista, välillä vaaleaa, välillä tummempaa...
    Ihanaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ellen, raidat on kivat, mulla ollu vuosia jo vaalea, kerran tummempikin versio, jossa vaaleita raitoja, kuinkas muuten!:)

      Poista
  7. Sulla onki tosi nätin väriset ja malliset hiukset ❤

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.