torstai 31. joulukuuta 2015

Uuden vuoden kynnyksellä...





Edessä on sata ovea,
tuhat tietä.

Valitse sydämelläsi, punnitse tunteella,
käytä hiven järkeä.

Ovet on tehty avattaviksi, tiet
tallattaviksi, elämä elettäväksi.

Jos erehdyt, uskalla itkeä,
uskalla nauraa, uskalla muuttaa suuntaa.

Ei mikään kasva ilman vettä, ei
ihminen kypsy kyynelittä.

Mutta silti odota parasta, äläkä
pelkää pahinta, 
niin saat mitä ansaitset. 


Nöyrimmät kiitokseni ja haleja kaikille
lukijoilleni kuluneesta vuodesta ja
kaikkea hyvää vuoteen 2016! 




-Sari 







maanantai 28. joulukuuta 2015

Välipäivän mietteitä







Maanantai huomenta!

Arki on jälleen koittanut ja uusi, onneksi
lyhyt työviikko on edessä.

Jouluvapaat oli ja meni ja täytyy kyllä
myöntää, että oisin niin mielellään niitä 
vielä jatkanu, vasta pääsin vauhtiin... 

Vaikka tuttuja ja turvallisiahan nämä arjen
rutiinit ovat ja onpahan taas mukavaa
loppuviikosta jäädä uusille vapaille uuden
vuoden kunniaksi! 

Mitekäs siellä ruutujen toisella puolella
uutta vuotta otetaan vastaan?

Meillä ei sen erityisemmin kai?
Kotona oleillaan, syödään hyvin ja ammutaan
muutamat raketit.
Omalla, pikku porukalla uutta vuotta 
otetaan vastaan.

Näin vuoden viimeisiä päiviä kun
elellään, tahdonkin kiittää teitä kaikkia
blogini lukijoita sydämeni pohjasta asti.
Kommenteistanne ja siitä, että jaksatte täällä
niin ahkerasti vierailla, KIITOS!

Nyt hipsin keittiöön ja teen vielä
jotain ruokaa tänne jääville poitsulle ja iskälle.
Kinkustamme on muuten rippeet enää
jäljellä, joten jotain muuta ruokaa on keksittävä!

Mukavaa maanantaita ja joulun jälkeistä
elämää!


Halein

Sari 

lauantai 26. joulukuuta 2015

Minun Jouluni







Joulu on jo tapanin illassa ja pieni
haikeus valtaa mielen, sillä niin pian tuo
pitkään odotettu juhla on ohi.

Koti on hiljentynyt tyttären ja hellun,
sekä mummon lähdettyä.

Onneksi poika jatkaa vielä lomiaan,
ettei koko talo kerralla 
tyhjene.

Joulunpäivät olivat ikimuistettavia,
söimme hyvin ja herkuttelimme jo perinteisiksi
tulleilla jouluherkuilla.

Yllä olevat muutamat kuvat ovat tämän
joulun kattauksesta, joka oli 
melko simppeli.
Tarjottavat laitettiin taas keittiö saarekkeelle,
josta niitä on helppo ottaa. 

Vatsat pulloillaan katselimme elokuvia
ja kävimme joulusaunassa.

Kynttilöitäkin kului melkoisesti ja tänään
kaupassa pyörähdettyäni jouduinkin
täyttämään tuikkuvarastoa.

Aatto iltana sytytimme takapihalle tekemäni
jäälyhdyt, mutta jo yöllä niiden kynttilät
sammuivat ja lopulta lyhdytkin
sulasivat sään muututtua sateiseksi
ja tuuliseksi.

Muutamat lahjatkin vaihdettiin ja koettiin
antamisen ja saamisen riemua.

Kaiken kaikkiaan joulu oli oikein
mukava ja jää taas yhtenä, ihanana muistona
mieleen.

Tänne blogiin, kun näitä kuvia laittaa ja
kirjoittelee, on mukavaa katsella sitten jälkeenpäin,
mitä minäkin jouluna on tarjoiltu ja joulu sisusteltu.

Mukavaa, kun on vielä tämä iltaa aikaa
nautiskella kodin tunnelmasta ja
rentoutua. Valvoa myöhään ja herätä
huomenna pitkään nukuttujen yöunien
jälkeen rauhalliseen aamuun.

Ja olla pyjamissa koko päivä, jos siltä
tuntuu...


Nautinnollista tapanin iltaa teillekin!


Halein,

Sari









 
 



keskiviikko 23. joulukuuta 2015

READY FOR XMAS








Koti on saatu siivottua ja puettua
jouluun ja kaikki syötävätkin on valmiina ja
odottavat huomisia herkkusuita.

Jouluvapaat alkoivat tänään ja
on kyllä kieltämättä ihanaa huilailla
muutama päivä ja keskittyä herkutteluun,
lepäilyyn ja niihin tärkeimpiin ihmisiin.

Huomenna saapuvat mummo ja tytär
hellunsa kanssa ja sitten ollaankin
kaikki koolla.

Viikko on ollut melko kiireinen niin töissä
kuin kotonakin ja nyt kun kaikki on
 valmista, voin vain huahtaa.

Kynttilät on sytytelty ja illan päälle
lämpeää vielä sauna. Jos jaksetaan niin
vuokrataan vielä joku elokuva.

Itselleni kaadan myös lasillisen punkkua ja
nautin tunnelmasta ja alkaneista
vapaista.

Blogi jää nyt pienelle joulu tauolle ja
 palailee taas muutaman päivän päästä
kertomaan, miten joulu meni ja kuinka ähkyssä
sitä ollaankaan?


Nyt toivotan teille kaikille ihanille ja rakkaille
lukijoilleni mitä parhainta joulua,
nautitaan ja pidetään toisistamme huolta <3


- Sari
 



 



 


tiistai 22. joulukuuta 2015

Suklaatorttuja ja viime hetken puuhailuja


Täällä päivä on kulunut töiden ja
viimeisten joulu hommeleiden kimpussa.

Onneksi mulla oli aika kampaajalle, niin
pääsin hetkeksi istahtamaan ja nauttimaan ja meinasin
nukahtaakin kampaajan käsiin.

Hiuksista tuli hyvät ja kivat, samanlaiset
kuin ennenkin, mutta mitäs nuita muuttelemaan.
  
Kaiken kiireen ja touhun keskellä paistelin
eilen suklaatorttuja ja tänäänkin niitä
maistelin maidon kanssa ja pidin pientä ja
ansaittua taukoa.

Aika jännää, ettei tuo tavallinen maitosuklaa
sulaa uunissa tuolla tortun keskellä,
vaan jää ihanaksi ja juuri sopivan sulavaksi
massaksi tuonne keskelle.


Torttujen päälle muuten puristelin valkoista
sokerikuorrutetta...
Huomenna ois vielä työpäivä ja sitten
pääsee jouluvapaille, kylläpä jo
niitä niin oottelenki!

Huomenna töiden jälkeen vielä pienet siivoukset
ja muutaman lahjan paketointi, sitten saakin
jo joulu tulla!

Nyt hammaspesulle ja pää tyynylle...


- Sari

 

maanantai 21. joulukuuta 2015

Saaristolaisleipää






Sain ystävältäni leipää ja muutaman päivän
päästä soittelin ohjetta siihen.

Kyse on Saaristolaisleivästä, jota täällä blogeissakin
olen aika monesti nähnyt.
En vain ole aavistanutkaan, kuinka hyvää kyseinen
leipä oikeasti on, ennenkuin maistoin sitä.

Viikonloppuna reseptiä kokeilin ja pitkään 
paistelin, nyt on jo yksi leipä syöty ja hopusti
piilotin kaksi jäljelle jäänyttä pakkaseen,
joulu pöytää ajatellen.

Uusi leipänen maistuu varmaan hyvälle
mädin, smetanan ja sipulin kera.
Jo pelkkä levite riittää mainioon makunautintoon!

Kantsii kokeilla!

Tässäpä ohjetta:

1 litra piimää  (kädenlämpöisenä)
75 g hiivaa  (1½ pakettia )
3 dl kalja tai leipämaltaita
3 dl vehnänlesettä
3dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
4 dl siirappia 
10 dl vehnäjauhoja

Kaikki aineet sekasin, tulee löysä taikina.
Voitele pitkulaiset vuu at ja nostata
niissä taikinaa 1½ tuntia.
Paista sitten 2 tuntia 175 asteessa, alaosassa uunia.  Puolta tuntia
ennemmin, kuin leivät on valmiit voitele siirappi/kahvi
siirappi/vesi seoksella ja paistele vielä ½ tuntia.

Anna leivän jäähtyä vähän, pistä levitettä
päälle ja nautiskele kylmän maidon kanssa, aijai 
kun on hyvää!!!


Jouluntuoksuisia terkkuja täältä,
enää 3 yötä jouluun!


- Sari


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Suklaakakku jouluksi





Suloista sunnuntaita ja hyvää
4.adventtia kaikille!

Joulu on jo ihan lähellä 
ja vielä on muutamia juttuja tehdä...

Eilen tein suklaisen
Snicers kakun, jota ei ole vielä
maistettu.  Kakku pääsee joulupöydän
herkkuihin, toivottavasti se on hyvää?
Ainakin siinä on tupla annos 
suklaata, nams...

Jos kakku kiinnostaa, niin netistä löytyy
paljon hyviä ohjeita.


Täällä istuskellaan vielä yökkärissä
kahvia juoden, mutta piakkoin täytynee
alkaa vielä muutamia joulujuttuja tekemään.

Meille on sadellut uutta luntakin taas ja
ulos katsoessa on kyllä niin kaunista!

Kumpa lunta sataisi jouluksi koko maahan,
niin että kaikki saisivat valkean joulun...

Nyt toivottelen teille mukavaa
päivää ja lähden hetkeksi ulos lumitöihin!


- Sari

lauantai 19. joulukuuta 2015

Tuolien koristelua tähtösin



 


 Lauantai on kulunut täällä joulupuuhailuja
tehden ja käväsinpäs siinä välissä
Torniossakin mutkan hakemassa poitsun
joululomille kotiin.

Tamppiksessa pyörähdin myös ja
sieltä löytyi kivat tähdet keittiön tuolien
joulu/talvi somisteiksi.

Harmaan, liesituulettimen päällä
olevan tähden ostin pienestä sisustusliikkeestä
ale hintaan matkan varrelta.

Tähtifani kun olen, niin en kai kyllästy
nuihin koskaan!

Tänään suurin osa päivää on kulunut
keittiössä leipoen ja jouluruokia laitellen.
Aamulla tein ison satsin lihapullia,
    joihin lisäilin savupororouhetta. Rouhe passaa
hyvin nuihin ja tekee pullista juhlavammat.

Snickers kakku on myös tuloillaan, sen kanssa
menee vain aikaa, kun välillä täytyy 
ootella täytteiden kovettumista.

Nyt alan pikapuoliin paistelemaan
Saaristolaisleipiä, joita oli ihan pakko 
tehdä jouluksi, niin hyviä olivat!

Paistelussa meneekin pari tuntia ja sillä 
aikaa voi vaikka kävästä saunassa 
rentoutumassa.

Milläs mallilla teillä on
joulupuuhat?
 
Nyt niitä leipiä paistamaan...

- Sari
 

 

perjantai 18. joulukuuta 2015

Kuusen loisteessa





Moimoi ja oikein ihanaa perjantai
huomenta teille kaikille, sinne ruudun toiselle puolelle.

Meillä täällä Tornionjokilaaksossa on pikku
pakkanen ja lunta satelee hiljalleen.
Päiväksihän tuo lupaili oikein kunnon lumipyräkkää
tänne päin, saas nähdä sitten?

Viikko on ollut melko kiireinen, niin työrintamalla
kuin täällä kotonakin ja vielä on tämänpäiväinen 
iltavuoro tehdä, ennenkuin pääsee taas
viikonloppu vapaalle.

Oottelenkin kyllä jo iltaa ja sitä mukavaa
tunnetta, kun painaa työpaikan oven kiinni ja
hyppää autoon ja huristelee kotiin
vapaille!

Viikonlopuksi onkin suunnitteilla paljon
joulupuuhaa, lähinnä hääräämistä keittiössä ja
mikäs sen mukavampaa onkaan, kun saa
vielä hommat siellä hoitaa rauhassa,
ilman kiirettä.

Mutta nyt itse asiaan, johon otsikkokin viittaa,
eli tuohon kuuseen, joka on kannettu nyt
sisätiloihin.
Kuusi on muovinen allergioiden vuoksi,
mutta kaunis silti ja ihanan tuuhea.
Oksilleen se on saanut jokavuotiset koristeet
ja muutaman uuden valkoisen poron. 

Uuden paikan puu sai tuosta keittiön ja
olkkarin välistä, johon keksin sen tänä vuonna laittaa.
Ihan kiva on kyllä tuossa ja näkyy ruokailijoillekin
keittiöön.

Joulu on jo aivan ovella ja kyllä
sen joulumielenkin saa itselleen helposti
pienillä konsteilla, vaikkapa katselemalla tuonne
ulos lumisateeseen samalla, kun kuuntelee
hyvää joululaulua. 


Iloa päivääsi ja mukavia
joulupuuhailuja!


- Sari



tiistai 15. joulukuuta 2015

Joulu valmisteluja






Viimein ehdin tänne koneellekin.
Viikonloppu hujahti nopeasti Rovaniemellä
ystäväpariskunnan kanssa.
Mukavaa oli ja saimme kaikki lahjatkin
nyt hankittua, joten yksi hommeli hoidettuna
pitkältä jouluvalmisteluiden listalta ja monta vielä tekemättä!

Kuvissa olevat pikku tähtöset löysin 
muuten Clasulta.
Joulupöytää varten ne ostelin, mutta saapas
nähdä minne lopulta päätyvät?

Ajatelkaas että jo 15.päivä
joulukuuta meneillään!
Aika menee niin nopeaan ja väkisinkin
tulee kiire töiden ohella saada kaikki joulujutut
hoidettua. 

Eilen illalla aloitin jäälyhtyjen teon, kun
sopivasti pakkasti ja tänään jatkellaan hommaa.

Tänään, ennen iltavuoroon lähtöä
ajattelin vielä leipasta pannurieskaa,
joten täytynee pistää hösseliksi ja palailla
illalla lukemaan teidän toisten joulupuuhia 
tänne blogiin.

Mukavia joulunaluspäiviä teille
kaikille!


Halein,

Sari






torstai 10. joulukuuta 2015

11. Joulukuuta





Hyvää perjantai huomenta!
Täällä istuu yksi vapaapäivää viettävä ja
hörppii kahvia, samalla tätä postia tehden.

Mukavaa, kun taas on perjantai.
Meille se tietää pientä reissua ystävien kanssa
lähi kaupunkiin. 
Tarkoituksena on käydä tänään konsertissa
ja huomenna varmaan on luvassa 
pientä shoppailua ja muuten vain hengailua
hyvässä seurassa.
On kyllä mukavaa päästä vähän
tuulettumaan.

Laukkuja ei ole vielä pakattu,
joten taidankin tästä aloitella hommaa.

Halusin vain tulla teitä pikaisesti
moikkaamaan ja toivottamaan kaikille
oikein ihanaa perjantaita ja viikonloppua!


Halauksin
 
Sari

tiistai 8. joulukuuta 2015

Tuesday mood





Tänään iski kova väsy ja laiskuus
töiden jälkeen...

Mieli olisi tehnyt kömpiä sohvalle
ja vetää peitto korville.

Nukahtaa hetkeksi ja herätä sitten
vielä väsyneenpänä? (mulle käy usein niin)

Joten oli vain pysyttävä hereillä ja
taisteltava unta vastaan.

Keittää monta kupillista kahvia
ja yrittää piristyä.

Postauksenkin halusin teille
väkertää, mitähän lie väsyksissä nyt
kirjoittelen?

Onneksi tytär tuli tänään kotona
käymään, joten emmeköhän keksi yhdessä
jotain piristävää iltapuuhaa. 

Ainakin saunomme ja höpöttelemme,
piristävää sekin... ja ehkäpä
 valvommekin vähän
pidempään elokuvaa katsellen.


Ja sitten taas huomenna väsyttää, heh.


Palaillaan,


- Sari




 

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivänä








Hyvää Itsenäisyyspäivää ja toista adventtia!

Meillä itsenäisyyspäivän vietto ei poikkea juurikaan muista
viikonlopun päivistä. Isäntä katselee tietysti tuntemattoman
ja illalla katsellaan linnan juhlia sohvan nurkasta vilttiin kääriytyneenä, kynttilöitä poltellen, siinäpä se meidän itsenäisyyspäivä. 

Hieman jouluisia herkkuja täällä on kyllä jo syöty, perjantaina
paistettu pikku kinkku on kohta kadonnut parempiin suihin. 
Eilen tein myös pienen annoksen mätiä, höystettynä smetanalla ja sipulilla, sitä ollaan paahtoleivän päälle laiteltu
ja herkuteltu.

Torttuja ajattelin paistella myös tänään ja Marian blogista
sainkin kivan idean tehdä tortuista vähän erimuotoisia
tänä jouluna, käyhän kurkkaamassa millaisia?

Meillä on täällä maa valkoinen ja eilen illalla saatiin lisää
uutta lunta.  Ikkunoista kattelin lumisadetta ja olin oikein
tyytyväinen, kun ei tarvinut lähteä minnekään, vaan sai
rauhassa kotoilla.

Nyt taidan alkaa virittelemään jouluradiota oikeille taajuuksille
ja tunnelmoimaan vielä hetkeksi, ennen päivän  puuhasteluja.


Mukavaa päivää kaikille tänne kurkanneille!


- Sari