perjantai 4. joulukuuta 2015

Valkoinen ihanuus...






on tämä viime jouluksi hankittu
valkoinen pikku kuusi.

Ajattelin, että se voisi toimia nyt
pikkujoulu kuusena.

Ei kaipaa minusta sen kummempia
koristeitakaan, vaan on sievä
vain valoineen.

Tuossa se nyt nököttää
vanhan puusohvan vieressä <3
ja ilahduttaa meitä kauneudellaan.

Ja tiedättekös mitä?
Meillä tuoksuu täällä niin joululta,
sillä uunissa paistuu parasta aikaa 
pikku kinkku.

Mies oli laittanut sen uuniin töissä ollessani
ja vielä menee jokunen tovi, ennenkuin se on valmis.
Eli tänään meillä on kinkun valvojaiset, heh.

Viikolla nimittäin mietittiin, että itsenäisyyspäiväksi
voitaisiin paistella ensimmäinen pikku kinkku,
ihan vaikka vain sitä isompaa ootellessa.

Huomenna kyllä aattelin ostaa vähän muitakin
jouluruokia ja kattaa pöydän kauniisti ja
ja jo vähän jouluisestikin...

Mukavaa on nautiskella tästä ajasta
ja ottaa siitä kaikki irti ja mikäs sen parempaa,
kuin hyvä ruoka ja yhdessäolo.

Ihanaa muutenkin, kun on parit vapaat edessä,
saa illalla kukkua pitkään ja aamulla 
nukkua niin kauan kuin unta piisaa.

Täällä meillä palaa muuten aika monta kynttilää
ja tunnelma on sen mukainen... lämpöinen.

Nyt nauttimaan illasta ja
perjantaista ja siitä  kinkusta...
 sitten myöhemmin!


Mukavaa iltaa teillekin ja 
viikonlopun aloitusta!


- Sari




 

 
    







17 kommenttia:

  1. Ihana kuusi! Haaveilin, että haen tänään Clasulta tuollaisen, mutta en sitten vielä ehtinyt. Mulla oli mielessä kinkku, mutta sitten se jäi. Meille tulee sitten vain karjalanpaistia itsenäisyyspäivänä. Ihania vapaita sulle Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jaana, minustakin tuo valkoinen kuusi on aika ihana, vaikka muutama vuosi taaksepäin
      en voinut kuvitellakaan ostaa tuollaista!
      Nyt tuo käy hyvin ennen joulua kuusena ja muutaman päivän päästä tuomme oikean joulukuusen sisälle:) ihanaa!
      Mukavia vapaita sullekin <3

      Poista
  2. Voi miten joululta jo kuulostaakin! Ihana tuo kuusi! <3 Täällä syödään lohta itsenäisyyspäivänä! Koko perhe on koolla taas, poikakin tulee käymään kotona! Ihanaa viikonloppua Sinulle Sari! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marita, lohi on myös meidän perheen herkkua.
      Oikein hyvää viikonlopun jatkoa sinnekin:)

      Poista
  3. Kaunis <3 Meillä on ollut valkoinen iso kuusi jo 7 vuotta ja nyt pari viikkoa sitten ostin pienemmän valkoisen takkahuoneeseen. On ne niin kauniita. Valaisevat jo pelkällä olemuksellaan!
    Hmm.. mitähän meillä syödään Itsenäisyyspäivänä??? Ihan päässyt unohtumaan tässä muussa hössäkässä....:/
    Rauhallista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Satu, on kyllä totta, että tuo vakoinen kuusi valaisee jo muutenkin ja vielä kun valot laittaa iin avot! Kivaa viikonloppua sinne <3

      Poista
  4. Kaunis tuo kuusi ja jouluinen ateria kuulostaa herkulliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jaana ja kiitos :)
      Jouluruokia on mukavaa aloitella syömään jo vähän aikaisemmin.

      Poista
  5. Kaunis kuusi!
    Joskushan se kinkun syöminenkin on aloitettava ;)
    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ellen. täällä onkin kyllä kinkkua popsittu ;)

      Poista
  6. Nätti kuusi. Sulla on siellä kaunista ja jouluista jo. Meillä ei tänä vuonna kinkkua ole. Menee jouluruuat ihan uusiksi. Varmaan kalaa, laatikoita, juustoja ja salaatteja. Mun lihaton elämä on pitänyt jo kolmisen kuukautta ja muukin perhe on kotosalla lihattomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Satu ja kiitos:)
      Joulua tulee laiteltua hyvissä ajoin, kun siitä niin pidän!
      Kyllähän kalat yms. ovat myös hyviä vaihtoehtoja joulupöytään.

      Poista
  7. It is such an amazing post, dear! Have a nice weekend:)

    www.bloglovin.com/blog/3880191

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Irene :)
      Have a nice weekend too!

      Poista
  8. Terveisiä Rukalta.
    Täälläkin on valkoisia kuusia varsinkin nyt kun illan pyrytti ihan vaa'assa lunta.
    Joulussa ihanaa on kinkunvalvojaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nanni ja kiitos <3
      En olekaan kuin kerran nopeasti kävässy Rukalla:)
      Kinkun valvojaiset on kyllä mukavia, ollaankin syöty sitä jo yli kylkien:)

      Poista
  9. Voi miten näyttääkin ihastuttavalta tuo valkoinen kuusi! Jotenkin karsastan muovikuusia, MUTTA nyt sait kyllä näillä kuvilla minutkin innostumaan. Hmm, ehkä lastenhuoneeseen(?) :D

    Ja vitsit, että jo maistuiskin jouluruoka!!! Nam <3 Ja kinkku nimenomaan, hehe.

    Ihanaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.