sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Tänään...


- heräsin kellon ollessa jo melkein kymmenen
- join kahvia ja herkuttelin heti aamusta mustikkapiirakalla
- katselimme nauhoitukselta Rimakauhua ja Rakkautta- sarjan eilisen jakson
- iloitsin jo etukäteen huomisesta vapaapäivästäni
 
 
                               



- oottelin, että poikamme herää  ( saimme hänet eilen kotiin)
- luin blogeja ja inspiroiduin yhdestä jutusta
- mietin mitä söisimme tänään?
- äänestin
- tuijotin tulta leivinuunissa
- ikävöin kesää 
- muistin että Jarin täytyy uusia passi
- käytin Nuuskua pisulla




- hiiviskelin villasukissa
- mietin tytärtämme ja toivoin hänenkin olevan kotona juuri nyt
- silitin Nuuskun pehmeää turkkia 
- meikkasin ja laitoin hiukset
- kävin puntarilla ja taaskaan paino ei ollut pudonnut
- pohdin kuumeisesti, kannattaako oikeasti olla karkki- ja leipälakossa??




- päätin jatkaa lakkoja, enkä antaa periksi
- huolestuin
- nauroin
- kastelin kukkia 
- ihmettelin valtavaa lumen määrää
- soitin äidille
- yllätyin




- suunnittelin Ikea reissua
- mietin, koska pitäisin kesälomani?
- halutti muutta olkkarin järkkää, mutta tämän hetkinen järjestys on toimiva
-  lakkasin varpaankynnet




- luin koskettavan tarinan
- odotin iltaa ja uutta Silta-sarjan jaksoa
- fiilistelin tulevaa matkaa
- juttelin pojan kanssa syvällisiä ja iloitsin, että meillä on niin ihana poika <3




- ihastelin pojan huoneen uutta mattoa, joka löytyi kirpparilta
- päätimme hakea illalla pizzaa
- mietin postauksen aiheita
- sytytin kynttilän



Tälläistä täällä tänään, nyt alan valmistautua töihin.

Leppoisaa sunnuntaita teille kaikille! <3


- Sari

15 kommenttia:

  1. Kyllä sitä paljon mahtuu yhteen päivään ja jo muutamaan tuntiin, ajatuksia, tunteita ja tekemisiä.
    Kiva postaus!
    Ja mustikkapiirakka, nam!
    Rapsutukset Nuuskulle ja kivaa päivänjatkoa sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sari niin kyllä mahtuu ja muutamaan tuntiinkiin, monenlaisia ajatuksia yms. Tuo mustikkapiirakka on herkkua ja paranee vain vanhetessaan )
      Nuusku kiittää rapsutuksista :)

      Mukavaa maanantaita sinullekin <3

      Poista
  2. Kivoja pohdiskeluja sinulla!
    Kivan maton olet kirppikseltä löytänyt.
    Mukavaa alkuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on kiva miettiä, mitä pohtii...
      Matto oli kyllä löytö!
      Kaikkea hyvää sinunkin viikkoosi <3

      Poista
  3. Mukavia ajatuksia, täälläkin lakkaillaan sunnuntaisin kynsiä ja silitellään koiria :) Mukavaa vaali-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Maiccu, meillä on mukavat sunnuntai puuhat :)

      Poista
  4. Ihana postaus!
    Leppoisaa vapaapäivää♡

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus ja kaikki tuli hyvin esille mitä olit tehnyt päivän aikana, paljon sitä mahtuu päivään. Aina ihailen ko monilla hienot kynnet, ite olen niitä jotka harvemmin lakkaa..ehkä juhliin, jos muistan :) Hyvä kun muistutit Silta sarjasta, pitääpä kattoa...tulee tänään kait vähän myöhemmin? Ootko seurannut Putousta? Voi siinä on ihana se Tanhupallo, vedet silmissä saa nauraa...muut hahmot ei oikein iske :( Ihanaa alkavaa viikkoa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi, paljon sitä kyllä tullee mietittyä ja puuhailtua :)
      Silta sarja on kyllä niin hyvä, oiekin nautiskellen pitää katela.

      Kivaa viikkoa sulleki <3

      Poista
  6. Paljon kivaa mahtuu päivääsi, ainakin ajatuksuna!
    Ei kannt repsahtaa, kyllä se siitä taas laskee:)
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, toivottavasti laskee :)
      Reipasta viikkoa sinulekin!

      Poista
  7. Kuulostaa rennolta päivältä. Täällä pänttäsin kukkien tieteellisiänimiä, tein kimppuja, kuskasin nuorisoa, kävin kukkakaupalla hakemassa lisää materiaalia, yritin saada sukat viimeinkin valmiiksi, leivoin ja tuskailin lisää noiden kukkien nimien kanssa :)
    No oma valinta <3
    Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullapas on ollutkin aika erikoinen päivä ja paljon olet saanu aikaan,, reipsa olet!

      Iloa viikkoosi <3

      Poista
  8. Voi miten kiva postaus 💖 Mukavaa iltaa sinne Sari 💓

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.