keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Pullojukka





Viime viikolla hain kotiin uuden viherkasvin, pullojukan.
Olen aina tykännyt kyseisestä kasvista, minusta se on jotenkin sisutuksellinen ja hauska.
Puumaisuus ja lehtien rennot muodot tekevät siitä jollain tapaa kiehtovan.
Jukka pääsi kotiuduttuaan oikein paraati paikalle olkkariin, ruukun ympärille taittelin kukan suojana olleesta paperipussukasta ruukun tapaisen ja aika hyvin sopivatkin toisilleen, jukka ja pussi.




Hiukan keväämpänä täytynee vielä istuttaa kukka parempiin multiin ja isompaan ruukkuun.  Tätä postausta tekiessäni hokasin muuten, että taidan oikeasti tykätäkin puumaisista kukista, sillä muutama muukin sellainen huushollistamme löytyy.






Nyt ei vain voi toivoa muuta, kuin pitkää ikää uudelle tulokkaalle ja runsasta kasvua
ja vehreyttä. 

Onko sinulla ollut koskaan pullojukkaa?


Kaikkea hyvää keskiviikkoonne ja tammikuun viimeiseen!


- Sari

22 kommenttia:

  1. Hyvännäköinen viherkasvi! Enpä ole koskaan omistanut pullojukkaa. Minulla ei huonekasveja olekaan, paitsi muratti, jonka tannoin nostin parvekkeelta sisälle.
    Ihanaa helmikuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullojukka on kyllä kaunis, aina olen siitä tykänny. Meilläkään ei kauhean monta kukkaa ole.

      Mukavaa helmikuuta sinullekin!

      Poista
  2. Kivannäköinen pullojukka.
    Minulla ei ole koskaan ollut pullojukkaa.

    Kivaa keskiviikkoa Sari!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva on minustakin ja muistaakseni vielä helppohoitoinenkin.

      Ihanaa viikonloppua sinne <3

      Poista
  3. Mulla on ollut jo toistakymmentä vuotta. Kolme pallukkaa samassa purkissa. kerran olen purkin vaihtanut ja hyvin kukoistaa. Sulla onki komea jukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii sullahan on jo vanha jukka ja varmaan hienon näkönen, laitahan joskus kuvia siitä :)

      Poista
  4. Viherkasveista On tullut kyllä tosi ihana lisä sisustukseen. Muutamassa vuodessa meidänkin kotiin on muuttanut tosi paljon kukkia. Leikkokukkia ostan nykyään vähemmän kun ne kestää niin hetken vain mutta viherkasvit ilahduttavat tosi pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, kun viherkasvit ovat suosiossa, kivoja väriläiskiä tuovat koteihin, meillekin tänne, kun on muuten niin väritöntä.
      Leikkokukat kyllä menevät niin nopsaan, mulla pari kimppua tulppaaneita tässä kuivu ihan, eivät auenneet ollenkaan, vaikka mitä tein :


      Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  5. Tällä hetkellä on pikkuinen pullojukka. Minäkin tykkään sen ulkonäöstä, jotenkin se "pullo" siinä rungon tyvellä on hauska.
    Kivaa keskiviikkoa Sari♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin kukkakaupassa oli pikku jukka ja oli kyllä söpö :)

      Mukavaa lauantaita Ellen <3

      Poista
  6. Mulla on ollu kans pullojukka monen monta vuotta sitten.
    Se oli muistaakseni meillä kauan aikaa mutta en enhään muista että kuoliko kukka vai kasvoiko sen verran isoksi että annoin sen uuteen kotiin.
    Mukavaa keskiviikkoa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli ennen kans pullojukka monta vuotta ja kasvo niin isoksi, miekhään en oikein muista, itä sille tapahtu?

      No,, mutta toivottavasti tuo nyt alkaa kasvaan ja viihtyyn meilä :)

      Kivaa lauantaita <3

      Poista
  7. Ei ole, mutta kovasti nykyään myynnissä eli uusi trendikasvi :)
    Mukavaa helmikuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii, miehän olen kerranki ajoissa trendikasvien kanssa, tavalisesti innostun aina silloin, kun jutut ovat pois jo muodista ;)

      Kaikkea hyvää helmikuun päiviin Satu <3

      Poista
  8. Pullojukkaa ei ole vielä ollut, muita jukkia kyllä ^^

    VastaaPoista
  9. Jukkapalmu on ollut, muttei tätä pulloversiota. On kyllä kivan näköinen ja selkeä muodoltaan. Nyt on uhkaavasti alkanut pari viherkasvia tehdä kuolemaa ja epäilenkin voisiko ilmanlämpöpumppu tuoda lämpimän lisäksi niin kuivaa ilmaa, että kukat kärsivät siitä.

    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä, meilläkin on ilmalämpöpumppu, täytyykin seurailla tilannetta, jos kukat alkavat kärsiä.

      Hyvää viikonloppua sinnekin!

      Poista
  10. Komea jukka! Mun jukka tiputti pikkuhiljaa lehtensä...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana <3 Voi sinun Jukkaa, ehkä elpyy siitä kevääksi :)

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.