keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Olkkarin uusi matto








Viime viikonloppuna poikkesin Ikeassa ja sieltä lähti mukaan tuo musta, 

valkoinen matto.  Jo jonkin aikaa olin miettinyt maton ostamista, mutten ollut

rohjennut sitä tehdä,  peläten, että se on meille liian räväkkä.


No, nyt on matto kuitenkin kotiin kannettu ja lattialle levitelty ja monien

silmäyksien jälkeen voin sanoa, että tykkään siitä tosi paljon.


Sohva ja nojatuoli  vaihtoivat myös paikkaa samalla, kun uusi

matto aseteltiin lattialle.  On se jännä juttu, mulla ainakin, kun jotain

uutta kotiin tulee, niin vähän kaikki sen takia muuttuu!


K Ä Y K Ö S   T E I L L Ä   M U I L L A  N Ä I N ?


Valkoinen pokapeilikin pääsi nojatuolin vierusseinälle ja äidin tekoinen

kranssi sen päälle, huh huh, on tämä touhua, mutta niin mukavaa sellaista!


Ikkunan pesutkin oottelevat vuoroaan, tapana on ollut aina ne 

vapulta aloitella.  Se on kyllä semmosta hommaa, mistä en erityisesti

tykkää, mutta tehtävähän se on ja kun katsookin nuita, niin mitä nopeammin

aloittelisi sen parempi olisi, sen verran likaisia ovat.



Pyykinpesukoneen hyrinä on loppunut, joten lähdenkin tästä laittelemaan

vaatteet kuivumaan ja toivottelen teille kaikille, 

oikein mukavaa keskiviikko illan jatkoa!


- Sari

 


22 kommenttia:

  1. Kiva ja pirtsakka matto. Ihastelen kovasti myös tuota piironkia. Taitaa olla klaffipiironki.Kauniit koristelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin matto piristi olkkariamme.
      Olen ostanut tuon piirongin monta vuotta sitten kirpulta ja alunperin se oli koivunvärinen, maalailin sen sitten pari vuotta sitten, tykkään kyllä itsekin tuosta!

      Poista
  2. Toi matto lähentelee täydellisyyttä. Kelpaisi mellekin.
    Mulla tahtoo tuo järjestyksen vaihto tapahtua aina kun alan siivoilemaan. Siitä se rönsyily sit lähtee ja siivous venyy.

    VastaaPoista
  3. Ihana matto ja siinä on särmää teidän olkkariin! Voi, älä puhu ees ikkunoista....Ihanaa vappuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huija, ikkunan pesut vaanii nurkan takana, pakko alotella ens viikola!
      Mukavat vaput sullekin <3

      Poista
  4. Tuo matto on niin hyvä :) oikein loisto valinta :)

    VastaaPoista
  5. Hyvin passaa matto :). Meillä vaan ei voi oikein järjestystä muuttaa olohuoneessa oikein mitenkään. Televisio hemputti määrää kaikkien paikat :(. IIK...mie inhoan ikkunoitten pesua ja niitä kun ei ole sen "muutama" niin kuin teilläkin. Hikistä ja työlästä hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tv onki siitä ikävä juttu, kun määrää muiden huonekalujen paikan!
      Tsemppejä ikkunanpesuihin! :)

      Poista
  6. Ihana matto ja tuo reippaan fiiliksen olkkariin! Tykkään! Mukavaa loppuviikkoa sinulle Sari!

    VastaaPoista
  7. Luo kivaa fiilistä ja särmää kauniiseen olohuoneeseen tuo matto :) Kyllä taas kevään myötä on tullut sisustus inspis oikein satasella ja aina sitä riittää puuhattavaa ja uusia juttuja!! Mukavaa ja hauskaa vappua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on kyllä semmosta sisutelujen aikaa, monta juttua on mielessä ja piakkoin pääsee suunnittelemaan uloskin mitä kukkia laittaa!
      Hauskaa vappua sullekin <3

      Poista
  8. Nätti, raikas matto.
    Huom! Uusi blogini osoite: http://www.kukkaiselamaa.fi

    VastaaPoista
  9. Sopii kyllä tosi hyvin, jakun teillä muuten niin harmoniset värit niin kuviot istuu lattialle luontevasti :) Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
  10. Kaunis matto ja tuo kivasti kontrastia!
    Sama homma, kun tulee jotain uutta niin koko huone joutuu pyöritykseen ;)

    VastaaPoista
  11. Kivannäköinen matto! Sopii hyvin sisustukseesi. Ikkunanpesua on täälläkin harrastettu kovasti.

    VastaaPoista
  12. Hei Satu, joo tuo matto oli kyllä aivan hyvä ostos, olen itteki tykänny! Me olema tännään saaneet harkattua melkein koko pihan, ensi viikolla ajttelin alkaa ikkunanpesuun :)
    Kivaa pyhää sinne! <3

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.