sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Parasta pottusalaattia ikinä


on tämä serkkupojan ohjeella tehty!








Tänään tekasin tuota salaattia ensimmäisen kerran, vaikka ohje mulla on

ollut jo jonkin aikaa.  Näin vapun lähestyessä ajattelin nyt kokeilla, miltä tuo maistuisi,

jos sitten vaikka vappuna, muiden herkkujen lisänä tuota söisi.

Just puheltiin, että jos vappuna aurinko paistaa ja ulkona tarkenee, niin grillikausi

korkataan silloin alkavaksi.


 Hyväähän tuo pottusalaatti oli, vei aivan kielen mennessään, eli vappuna

sitä tehdään ja sen kylkeen paistellaan makkarat tai pihvit.

En tehnyt muuten aivan yhtä isoa annosta tuota, kuin tuossa ohjeessa oli,

vaan kokeeksi vähän pienemmän erän.   Ja Hellmansin Real majoneesiakaan en

löytänyt meidän kaupoista, vaan ihan Kruunun majoneesilla mentiin, mutta hyvää

oli siltikin.   Kiitos kaunis serkkupojalle ohjeesta :)


Meillä muuten on täällä Tornionjokilaaksossa kerrassaan upea ilma!

Aurinko paistelee ja minusta on vähän lämpimämpääkin kuin eilen, aamukahvitkin

join tänään viltti niskassa tuolla patiolla.  Lunta on vielä paikkapaikoin, mutta

kyllä se kevät sieltä tulee!


Tuo salaatti muuten vain paranee jääkaapissa muhiessaan, näin 

mulle on kerrottu :)


Minkäslaisia vappu suunnitelmia teillä on?



Nautinnollista sunnuntaita sulle! <3


- Sari

 

16 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä ohje.Meillä ei muut syö perunasalaattia kuin mie, joten ei kehtaa itelle tehä...ehkä joskus isommalle porukalle ja on kyllä hyvä lisä pihvin ja makkaran kanssa, namskis. Eipä mitään isompia suunnitelmia Vapuksi, mennään omalla poppoolla ulos syömään ja katotaan mitä ilta suo tullessaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvvää! Toivottavasti vappuna ois hyvät kelit, viikolle lupailtiin niin paljon taas sateita!

      Poista
  2. Hyvältä näyttää!
    Itse tehty perunasalaatti on parasta!
    Meillä on vappuna synttärikemut! Ollut jo kohta 16vuotta!
    Mukavaa sunnuntai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari :)
      Kaupan perunasalaattia en voi syödä pelkästään vain, mutta tuota söin, oli niin täyttävääkin!
      Kivaa iltaa ja hyviä öitä sinne <3

      Poista
  3. Kiitoksia ohjeesta! Minulla on juurikin samanlainen reseptikirja!

    VastaaPoista
  4. Kiitos ohjeesta. Tuota voisinkin kokeilla vappuna.
    Meillä ei ole kummosempia suunnitelmia. Varmaan grillaillaan kotosalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppas hyvä vain, mieki teen tuota vapuksi isomman satsin!

      Poista
  5. Tuo salaatti on varmasti herkullista!
    Vappuna ollaan ensin töissä ja sitten ehkä grillaillaan ;)
    Kivaa sunnuntai-iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkua oli ja todellakin vain paranee tekeytyessään!
      Mukavaa pyhä iltaa Ellen ja kauniita unia ja kivaa piakkoin alkavaa viikkoa! <3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Ole hyvä vain, kantsii testata, on aivan erilaista kuin kaupan, jotenki ruokasempaa!

      Poista
  7. no niin ja mulla tuli nälkä ja on keskiyö. Tuo ohje pitää ottaa talteen Vapuksi. Kiitos ihana <3

    VastaaPoista
  8. Olehan hyvä vain Ihana siellä! :)
    Tekasepas tuota vapuksi makkaran kylkeen, niin AVOT! :)

    VastaaPoista
  9. Ihanan vanha kirja ja perunasalaatti kuulostaa ja näyttää hyvältä! Olen muutaman kerran tehnyt itse ja sillai se onkin parasta. Me vietetään vappua ystäväpariskunnan kanssa grillaten ja skumpalla huuhdellen ;)

    VastaaPoista
  10. Tuo kirja on kyllä ihana minustakin. Suosittelen kyllä tekemään ja jos vielä tuota ohjeeseen kuuluvaa majoneesiakin löytää niin hyvä!
    Vappu suunnitelmanne kuulostavat hyvältä!

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.