maanantai 25. marraskuuta 2013

Olkkarin uudet matot


Moikkamoi!

Jo pitkään on ollut mielenpäällä viedä pesulaan kaksi olohuoneen vaaleaa
ryijymattoa, likaisia kun ovat olleet jo pitkään. En vain kuitenkaan ole saanut sitä aikaiseksi. Sunnuntaina päätin kuitenkin rullailla matot ja viedä ne varastoon pesulaa odottamaan.

Mutta, enhän minä osaa matoittakaan olla ja niinpä ajeltiin Ikeaan sunnun-
tai ajelulle katsastamaan löytyisikö sieltä helpostusta asiaan?
Ja löytyihän sieltä! Mukaan lähti kaksi Ådum ryijymattoa punaisena! Yhden maton koko on 170x240, meille yksi tuollainen ei riitä, vaan otin niitä kaksi ja vierekkäin aseteltuina ne näyttävät yhdeltä suurelta matolta.


Matot pääsivät heti lattialle ja ovatkin niin jouluiset!
Tykkään...

Minunhan piti laittaa vain ripaus punaista, mutta repesin nyt 
kyllä ihan täysin! 


Matot ovat ihanan pehmeät ja helposti imuroitavat.

Eilen illalla laittelin myös adventti kynttelikön valmiiksi,
vielä tuohon pitää vähän havuja hakea somisteeksi. 

Tänään posti toi myös ihanan jouluisen tervehdyksen
lapsuuden ihanaiselta ystävältä
kiitos, Satu.

Tämä sydän on suloinen.

Onnea on,
kun lapsuudessa luodut ystävyys suhteet
kantavat vieläkin :)


Mukavaa maanantai iltaa ihanat lukijani,

Sari



 






 

18 kommenttia:

  1. Oi ihanat uudet matot! Meillä sama juttu, 2 pitää olla ja minäkin oon laittanut tuolla samalla tyylillä "saumattomasti" yhteen.
    Tunnelmallista maanantai-iltaa :)

    VastaaPoista
  2. On ainakin vuodenaikaan sopivat matot, ihanat! Ikea on kyllä paha paikka.. ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Pia ja Minna.
    Ikea on tosiaankin paha paikka, kun sieltä löytyy vaikka ja mitä!! :)

    VastaaPoista
  4. Oi, ne sopii teille kuin nenä päähän!:) Tosi kodikas ja kaunis olohuone muutenkin, aivan ihana!♥

    VastaaPoista
  5. Teillä on kyllä niin ihana tunnelma. Kumpa siitä saisi pienen hipun napattua mukaansa ruudun tälle puolelle. Mulla on lattialla matot maksimissaan talven pakkaskeleillä koirien vuoksi.

    VastaaPoista
  6. Ihanat pirtsakat matot! Käy kyllä todella hyvin teille. Meillä toivotaan että olisi koira pian sisäsiisti jotta saisi laittaa mattoja takaisin paikoilleen.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Ann, minkä rotuinen koira teillä on? Mukavaa kun liityit lukijakseni :)

    VastaaPoista
  8. Ihanat matot! Tuovat heti niin jouluisen tunnelman. Sinulla on kaunis koti. Meillä on makkarissa samanlainen lipasto kuin teillä olkkarissa. Meillä vain sellainen ruskea.

    VastaaPoista
  9. Kiitti Krisse :) meilläkin ollut ennen ruskea tuo lipasto, mutta saanut maalia pintaan!
    Kiitos Johanna ja Marikki ja Marika :)

    VastaaPoista
  10. Ihanat joulunpunaiset matot:) Toisaalta on onni, ettei meillä ole Ikeaa lähellä. Mutta toisaalta sieltä tekee kivoja löytöjä aika edullisesti.
    Minullakin on adventtikynttelikkö melkein valmiina, jotain pientä pitäisi siihen vielä keksiä.

    VastaaPoista
  11. Hienot matot ja ihanan jouluinen tunnelma. <3 Aloin tässä itsekin miettiä tuota punaisen värin käyttöä nyt jouluna. Olin jo vähän päättänyt, että pitäydyn täysin vaaleassa, mutta kyllähän se punainen väri oikeaa jouluntunnelmaa luo varmasti parhaiten. Toisaalta se toisi hiukan vaihteluvuutta tänne meillekin kun muuten on aina suht vaaleita ja "värittömiä" värejä ja joulun jälkeen tuntuisi taas vähän kuin uudelta kun punaiset jutut saa kerätä jo taas pois. Ehkä siis meillä näkyy sittenkin punaista jouluna. :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos Ellen :)

    Punainen on kyllä niin joulun väri, sama on meilläkin, että muuten on niin vaaleita väriä, punainen tuo vähän piristystä :)ja kiitos Niina :)

    VastaaPoista
  13. Hei Sari! Matot näyttävät todella kauniilta! Ihanaa kun joulu on jo ovella. Kiva kun tykkäsit sydän postista! Terkuin: Satu

    VastaaPoista
  14. Kiitos Satu, tämä aika on kyllä niin ihanaa!
    Black Rose, ei muuta kuin mattokauppaan!!

    VastaaPoista
  15. Kaunista ja ihanan tunnelmallista! :) Taas törmään punaiseen, jota itse niin mietin... Laitanko jouluksi sitä vai en... Siinäpä vasta kysymys. Alan taas kallistua siihen, että ainakin kokeilen, kun kuviasi katselin. :)

    VastaaPoista
  16. Kiitti Tiippana, laota vain rohkeasti punaista:)

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.