lauantai 15. lokakuuta 2022

Blogi mietteitä



Lauantai on jo illassa, kun viimein saan koneen syliini ja alan kirjoitella. Aikaa olisi ollut kyllä päivälläkin, mutta tiedättekö, joskus vaan ei saa aikaiseksi, ei sitten millään. Blogi on kyllä pyörinyt mielessä useana päivänä, sekä halu kirjoitella, mutta niin se vain on aina jäänyt ja tilalle tullut jotakin muuta tekemistä.



Olen huomannut, että harva seuraamistani blogeista enää kirjoittelee. Tilalle on tullut Instagramin ihmeellinen maailma ja kaikkea muuta. Sinänsä harmi, koska kaipaan itsekin seuraamieni blogien uusia päivityksiä.




Itsellänikin on tullut kirjoiteltua tänne paljon vähemmän, kuin ennen. Instagramiin kun on niin helppoa ladata kuvia, tehdä tarinoita yms. En kuitenkaan aio lopettaa blogia ja toivottavasti tulevaisuudessa tulisi kirjoiteltuakin useammin.



Aina ei vain keksi, mitä kirjoittaa? Ja nämä meidän kodin nurkatkin olette jo niin kovin moneen kertaan nähneet. Siinä kai syy hiljaisuuteen.




Nyt kuitenkin elellään niitä mulla ihania aikoja ja vuoden isoimpaan juhlaan valmistauminen on vielä kokonaan edessä. Jospa sen myötä täällä blogissakin on hieman ahkerampi kirjoittaja.




Iso kiitos teille, jotka täällä hiljaiselosta huolimatta olette vierailleet.♥

Meillä viritellään jo kanavia siihen malliin, että pian alkaa Exit, uusi suomalainen sarja, jonka löysimme tänään c-moresta. Kömmin Jarin viekkuun sohvalle sitä katsomaan ja viettämään tämän sateisen päivän loppuja.


Mukavaa ja rentoa iltaa teillekin!


- Sari

4 kommenttia:

  1. O toamna frumoasa petrecuta in minunata ta casa!
    Salutari,
    Mia

    VastaaPoista
  2. Blogimaailma on tosiaan hiljentynyt. Joka päivä näyttää lukijoita kuitenkin käyvän, kun laittaa postauksia. 😀 Itse en ole Instassa, enkä oikeastaan haluaisi liittyäkään. En ole Facebookissakaan, ja ne kai ovat toisiinsa sidoksissa. Seuraisin mielelläni varsinkin joulun aikaan blogeja, joten toivottavasti kaikki eivät luovu blogikirjoittamisesta. Mukavaa viikonloppua! 🍁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman asian olen huomannut itsekin, että vierailijoita blogissa on, vaikkei postauksia tulekaan säännöllisesti. Siksi toisinaan onkin hiukan huono omatunto, siitä, kun kirjoittelee niin satunnaisesti. En halua kuitenkaan tehdä tätä väkisin, vaan kirjoitella fiiliksen mukaan ja kivojen juttujen vuoksi. Toivottavasti blogit eivät kuole, vaan niitä aletaan taas päivittää. Itsekään en ole facebookissa, mutta instassa kylläkin. Ihanaa syksyn jatkoa sinulle ♥ ja joulun odotusta, ihana aika on edessä!

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.