perjantai 13. syyskuuta 2019

Tunteiden vuoristorataa



Heipähei pitkästä aikaa!
Ja oikein ihanaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua teille jokaiselle.


Viime postauksesta onkin jo melkein kaksi viikkoa. Suurimman osan ajasta olen viettänyt tyttären hauvelia hoidellen Kemissä, tyttären joutuessa viime viikon alussa sairaalaan, kun vauveli ilmoitti tulostaan.


 Viikko olikin melkoista tunteiden vuoristorataa. Välillä olin innoissani, sitten melkein menetin toivoni. Pelkäsin pahinta, itkin ja rukoilin, että kaikki menisi hyvin, odottelin ja odottelin, kunnes lopulta aamuyön pimeinä tunteina säpsähdin kännykän viestiin, joka kertoi minusta tulleen mummin.

Tytär sai pienen, suloisen pojan viime perjantaina. Voi sitä onnen tunnetta, kun hän viimein syntyi <3  Onnen ja helpotuksen kyynelillä ei ollut rajaa, kun kaikki meni hyvin ja sekä vauveli, että tuoreet vanhemmat voivat hyvin.


Sain nauttia vielä kaksi päivää ja kaksi yötä vauvasta, kun hän viimein kotiutui. Vaavi viettelikin pitkiä aikoja mummin sylkyssä ja vei minut kyllä mennessään, niin ihana hän on <3
Tuoreet vanhemmatkin olivat jo hienosti omaksuneet tärkeät roolinsa ja oli mukavaa seurailla pikku perhettä ja oman tyttären äitiyttä. Monta kertaa silmäkulma kostui, kun katselin heidän hoitelevan pikkuista nyyttiä, samalla muistuivat mieleen omien lasten vauva-ajat.

Bumba koira otti myös uuden perheenjäsenen hyvin vastaan ja oli innokkaana hoitajana mukana joka paikassa.

Täytyy tunnustaa, että olen kai itsekin nyt vähän höyrähtänyt, tämä mummiksi tulo on jotakin niin hienoa. Vauveli pyörii koko ajan mielessä ja kun tytär soittelee, haluan kuulla ihan kaiken, mitä vauvalla kuuluu. Tällä hetkellä olen myös niin onnellinen ja kiitollinen kaikesta, nyt meitä on yksi enemmän <3


Kuvia vauvelista en vielä tänne laittanut, vaan nyt mennään näillä kotikuvilla, uusilla kuivakukilla ja vanhoilla jo tutuksi tulleilla nurkilla. Nurkat on sentään tänään imuroitu ja pesty, joten viikonlopun voi aloittaa suhteellisen puhtoisessa kodissa. Vielä kun karjalanpaistikin muhii uunissa ja kaapissa on yksi sipsipussi, sekä puolikas Fazerin sininen ja illemmalla Vain elämää ei asiat ole yhtään hullummin, päinvastoin. Uusi käsityökin on aloiteltu ja arvaattekin varmaan, kuka 
sen saa? Vauvelillehan siitä on vaunupeitto valmistumassa.


Parhainta perjantaita!

- Sari








14 kommenttia:

  1. Mä voin niin kuvitella, mitä käyt läpi! Paljon samanlaisia tuntemuksia ja ajatuksia jo nyt vaikka vielä hetki saadaan odotella. Elämässä kääntyy mummiuden myötä ihan uusi sivu ♥ Onnea vielä tätäkin kautta koko perheelle ja tuoreelle mummille ♥

    VastaaPoista
  2. Ihanaa Maikku, kun ymmärrät <3 Tämä kaikki on jotakin niin uskomatonta, aivan kuin sitä olisi uudelleen äiti, mutta pääsee nyt paljon helpommalla ja silti elää mukana joka hetkeä ja haluaa kuulla kaiken pienestä.
    Ihanaa kun sinustakin tulee mummo <3

    VastaaPoista
  3. Sydämelliset onnitteluni Sari!❤
    Tiedän tunteen, kuinka isovanhemmuus vie mennessään. Sitä ei ymmärrä, ennenkuin sen kokee.
    Sinulla alkoi ihana aika. Saat seurata pikkuihmisen taivalta kunniapaikalla mummina!
    Iloisia syyspäiviä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma <3
      Se kyllä vei mennessään samantien! Ja niin totta, että sitä ei ymmärrä, ennenkuin sen kokee. Ihana aika alkoi nyt ja aion olla lapsenlapseni kanssa aina kun se on mahdollista <3

      Mukavaa syyskuun jatkoa sinnekin!

      Poista
  4. Oikein paljon onnea sinulle, mummi ♥ Tuo lapsenlapsen syntymän odottaminen on niin hermoja raastavaa, mutta ihanaa, että kaikki meni hyvin ja saitte terveen, pienen pojan. Mummous on kyllä niin ihanaa ja vie mennessään. Onneksi se on kuitenkin ihan sallittua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Krisse <3
      Pitkä odottelu kyllä raastoi hermoja ja välillä tuntui, että kävelen kohta pitkin seiniä :) Onneksi kaikki meni lopulta hyvin!
      Mummot saavat ollakin vähän hössöjä ja hassuja, se on hyvä se!

      Ihanaa syyskuun jatkoa sinne <3

      Poista
  5. Onnea mummille tätäkin kautta!❤️
    Voi miten odotan tuota aikaa...varmasti on ihanaa ja vie mennnessään.
    Kaunis peitto tulossa vauvelille!

    Mukavaa sunnuntaita!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3
      Tämä vie kyllä niin mennessään ja hyvä niin, onhan isovanhemmuus iloinen ja onnellinen asia <3
      Pikku peiton väri on niin kiva, vauveli saa siitä vaunupeiton.

      Suloista sunnuntaita <3

      Poista
  6. Uskon, että mummi on aivan täpinöissään uudesta perheenjäsenestä. :) :)

    VastaaPoista
  7. Oikein paljon onnea mummille. On se vaan niin iso asia, kun ekaa kertaa tulee mummiksi. Toki jokainen lastenlapsi on ihana !! Ekaa kertaan vaan ei tulla kuin ekalla kerralla. Kait ymmärrät mitä tarkoitan.

    VastaaPoista
  8. Ihanaa mummoilua sinne ja oot varmasti ihana mummo lapsenlapselle <3 Kerrohan tytön perheelle onnittelut. Vauvan tuoksu on niin ihanaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terkut välitetty, kiitokset niistä <3
      Vauvat kyllä tuoksuvat niin hyväle, mummous on vieny mennessään!!

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.