maanantai 24. kesäkuuta 2019

Juhannuksen jälkeen



Leppoisaa juhannuksen jälkeistä maanantaita.
Ajatella, että viimeistä viikkoa kesäkuuta jo mennään, mihin kaikki aika oikein katoaa?  No, joka tapauksessa keskikesän suuri juhla on nyt takanapäin ja kesä vasta oikeasti kunnolla alkaa, vaikka päivät alkavatkin lyhetä.

Meillä juhannus meni tosi rauhallisissa merkeissä, niin kuin sen halusimmekin menevän. Aaton vietimme kaksin ja juhannuspäivänä saunoimme ja grillailimme ystäväpariskunnan kanssa.

Aattona sää vielä suosi, mutta juhannuspäivän iltana sade alkoi ja sitä kesti eiliseen sunnuntaihin asti. Eipä silti sadekaan haitannut kauheasti, vaan sai hyvän syyn hyssytellä sisätiloissa, poltella kynttilöitä ja katsella sarjoja.

Eilinen aamu meillä alkoi eläinlääkäri käynnillä. Nuusku nimittäin hyppäsi jotenkin hassusti sohvalta edellis iltana ja loukkasi jalkansa. Onneksi jalka ei ollut poikki, eikä murtunut, vaan kipulääkkeillä selvitään tästä. Nyt sitten on hoivailtu pikkuista karvapalleroa ja nukuttu päikkäreitä yhdessä viltin alla tuhisten.

Leikattu käsi voi hyvin ja huomenna saan tikitkin pois ja pääsen saunaan. Tämä päivä  menee rauhallisesti pikku potilaan kanssa ja päivän agenda on petivaatteiden vaihto. Toivottavasti se jo onnistuu, haluttaa niin kovasti pujahtaa puhtaisiin lakanoihin.


Semmosta täällä, nyt tuon ekoissa kuvissa näkyvän smoothien kimppuun. Saikkulomalla on tullut jo tavaksi jossain kohtaa päivää tekasta itselle marjainen smoothie, nauttia se rauhassa ja hyvin mielin.

Miten sinun juhannus meni?


Iloisia kesäpäiviä teille jokaiselle <3


-Sari


12 kommenttia:

  1. Voi Nuusku♥ Onneks ei käynyt pahemmin!
    Smoothiet ovat aivan ihania ja kesällä mevät vaikka lounaasta.

    Juhannus meni mukavasti mökkeillessä ja sama meno sen kun jatkuu.

    Ihania kesäpäiviä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maikku, sanopa muuta, hypätessään sohvalta vinkui tosi pahankuuloisesti. Kipulääke näyttää tehoavan, mutta riehumista ja hyppelyä tulee välttää.

      Juhannuksenne kuulostaa oikein kesäiseltä, nauttikaahan siellä nyt kunnolla ja toivotaan, että aurinkokin paistaa joka päivä.

      Ihanaa kesää <3

      Poista
  2. Ihana harmaa-pinkki -värimaailma! Ihana kesäfiilis. Ja paranemisia karvaiselle potilaalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanuuus, minustakin tuo värimaailma sopii hyvin kesään.
      Kyllä Nuusku paranee, ollaan molemmat nyt sairaslomalla ;)

      Iloisia kesäpäiviä sinulle <3

      Poista
  3. Voi meidän pionit ei kuki vieläkään. Ihanat juhannustunnelmat teillä! Rauhaisia päiviä tarvitaan. Hyviä vointeja teidän hauvalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkään oma pioni ei ole vielä kukkinut, ostin nuo ruotsin puolelta ja kaikki aukaisivat nuppunsa ja ovat kestäneet jo yli viikon.
      Hauveli voi nyt paremmin :)

      Poista
  4. Kauniin harmonisia kuvia kotoasi.
    Hienosti olet toipunut!
    Itsekin haikeana toteaa, kuinka kesä menee niin nopeaan.
    Lempeää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma <3
      Tänään sain tikit ja saunoin pitkään ja hartaasti.
      Kesä menee liian äkkiä, siitä pitää ottaa kaikki irti!

      Aurinkoista viikka sinullekin!

      Poista
  5. Paranemista teille molemmille Nuuskun kanssa!

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.