keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Uusi vuosi




Mitä parhainta uutta, alkanutta vuotta teille rakkaat lukijani.
ISO KIITOS, että jaksatte aina täällä käydä lukemassa höpinöitäni
ja vielä kommentoidakin. Tämä rakas harrastus ei olisi mitään, ilman teitä,
tervetuloa mukaani myös tänä vuonna.




Vuoden ensimmäiset päivät ovat alkaneet vapailla. 
Olen lepäillyt, lenkkeillyt, tehnyt lumitöitä ja viettänyt aikaa äidin kanssa. 


Tänään siivosin joulun pois.
Kotiin tuli sen myötä roppakaupalla selkeyttä ja taas on ikäänkuin kevyempi hengittää, hassua, vai mitä?




Kynttelikköjen, tähtien ja muiden valojen lähdettyä, päivän valo pääsi
paremmin näkyviin ja aivankuin olisin jo huomannut sen jatkuneen? Kuvat
ehdin räpsiä vasta, kun pimeys oli jo laskeutunut, joten hämärä kuvia tarjolla jälleen, pahoitteluni siitä.





Alkanut vuosi toi jo ensimmäiset murheet ja huolen. Äidilläni todettiin 
nimittäin flimmeri eli sydämen eteisvärinä ja lääkkeistä huolimatta äidin olo ei ole vielä kunnolla parantunut.  Äiti asuu meistä n. 50 km päässä, Pessalompolossa hiljaisessa pikkukylässä, jossa ei juurikaan talviaikaan naapureita näy. Joten huoli äidin pärjäämisestä yksin siellä jäytää mieltä. Toivottavasti lääkkeet auttavat pian ja äiti voisi vielä asustaa rakkaassa kodissaan ja kotikylässään vuosia.




Löysin tulppaanejakin ja ne jos mitkä sopivat tähän hetkeen, kun joulu on jo kaapeissa ja kuusi varastoon pakattuna. Tulppaanit tuovat aavistuksen keväästä, jota kohden onneksi menemme.

Vielä kerran kiitos teille ja hyvää alkanutta vuotta!

- Sari

16 kommenttia:

  1. Pirteä postaus vuoden alkuun!
    Harmi tuo äitisi sairastuminen. Toivotaan, että siihen saadaan helpotusta.
    Joulu siivottu täälläkin ja nokka kohti kevättä..
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hyvä kuulla :)
      Sanopa muuta, täytyy toivoa vain parasta, nykypäivänä hoitokeinoja onneksi on monia.
      Kevättä kohden mennään ja hyvä niin, iloa viikkoosi <3

      Poista
  2. Huomasin saman kun siivoilin joulukoristeita, tuli selkeyttä sisustukseen.
    Mutta arvaa mitä, jo samana iltana olin surffailemassa sisustuskauppoja :)
    Kurjaa äitisi sairastuminen:( Huoli on varmasti suuri, oma äitini sairastui muutama vuosi sitten (tosin on jo parantunut) ja kun etäisyyttä on 150 km ja äiti asui silloin yksin, oli tosi raskasta. Toivotaan että kaikki kääntyy hyväksi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti kyllä selkeyttää tuo joulun riisuminen!
      Kuulostaapa tutulta tuo surffailu :)
      Täytyy vain toivoa, että oikeat lääkkeet löytyvät ja tilanne tasapainottuu.

      Poista
  3. Blogiasi on aina ilo lukea!
    Kaunis koti ja ihanat kuvat!❤️
    Toivotaan, että äitisi vointi paranee pian ja lääkkeet alkavat tehoamaan. Varmasti on suuri huoli välimatkankin takia.

    Joulu on täälläkin riisuttu jo pois.
    Hyvää viikon jatkoa!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla Sari <3
      Ja kiitos.
      Näin täytyy toivoa.
      Mukavia loppuviikon päiviä sinne!

      Poista
  4. totta on jos ei ole lukijoita niin tuntuis vähän yksitoikkoselta.
    Mä tykkään lukea, välillä kommentoin välillä en.
    Hyvää alkavaa vuotta 2019.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman teitä ihania lukijoita tämä ei tosiaankaan olisi yhtä mielenkiintoista kuin nyt. Kiitos sinullekin kun käyt täällä :)

      Kaikkea hyvää vuoteesi!

      Poista
  5. No minäkin täällä. Olen tehnyt lupauksen itseni kanssa, että kommentoin välillä toisten blogeja. Jos niistä saisi virtaa omaankin.

    Onpa ikävä äitisi tilanne. Tiedän kokemuksesta, että huoli on kova, asui lähellä tai kaukana. ❤️

    Sinulla on aina niin selkeitä kuvia ja vaikka sisustus on mukavan runsas, se on aina jämptisti siisti ja kodikas.

    Olen saanut teiltä monta ideaa. Minäkin heivasin tänään kuusen kartanolle ja tontut vinttiin. Jäin ihmettelemään, miten meillä oli yhtäkkiä niin avaraa.

    Ja valoisuudesta, huomasin saman. Rustasin kellokytkimellä olevia joulu-ulkovaloja klo 15-> 16.30.

    Ihmeellistä!Ja mikä ihana aurinko tänään paistoi.

    Mukavaa uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on kausia jolloin ei jaksa juurikaan kommentoida, vaan käväsee vain lukasemassa toisten blogeja.

      Ikävä tilanne, mutta toivotaan asioideen helpottavan ja äidin olon parantuvan.

      Ompa kiva kuulla, että inspiroidut täällä :)
      Kiitos Anne kivasta komentista ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle <3

      Poista
  6. Hyvää uutta vuotta! Harmi tuo flimmeri :( Toivottavsti apu löytyy <3 Ihania kuvia teiltä! Minä oon ollut kans lomalla ja huomenna menen töihin, jotta jää lomia vielä keväälle. Tänä keväänä taas juhlat, kun poikani valmistuu kaksoistutkinnon suorittaneena. Jännätään vielä yhtä ylioppilaskirjoitusta, joka on edessä, muut menneet oikein hyvin. EIkö ole ihana kun päivä jatkuu jo ja valon määrä lisääntyy. Ihanaa lomaa sulle Sari <3 Niin ja nuo tulppaanit tuo niin mieleen jo kevään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Jaana <3
      Toivotaan avun löytyvän.
      Ihanaa, että juhlia on tiedossa keväällä. Aikamoista jännitystäkin :)
      Valo on niin tervetullutta ja sitä kohden mennään :)
      Tulppaanit tosiaan tuovat tuulahduksen keväästä!

      Poista
  7. Hyvää uutta vuotta sinulle ja paranemisia äidillesi.

    VastaaPoista
  8. Hyvää uutta vuotta sinulle!
    Oi, tulppaanit vievät ajatukset jo niin kevääseen. Mutta, pikkuhiljaa päivä pitenee ja valonmäärä lisääntyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa <3
      Pienin askelin tosiaankin valon määrä lisääntyy ja ennenkuin huomaammekaan on jo kevät, aika menee niin nopeaan!

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.