lauantai 18. elokuuta 2018

Syyspihaa















Ihana auringonpaiste on hellinyt meitä tänään täällä Tornionjokilaaksossa.  Lämpötilakin on kivunnut parinkympin paikkeille, vaikka elokuun puolivälin yli jo mennään, aika uskomatonta!  Tuulahdus syksystä silti jo tuntuu nenänpäässä, vaikka aurinko päivisin vielä lämmittääkin. Puiden ja pensaiden lehdet ovat vielä pääosin kesäasussaan, mutta siellä täällä pilkistelee jo keltaisen eri sävyjä. Kävelin pihalla aamulla, kun laittelin puunoksille Ikeasta ostamiani aurinkokennovaloja ja napsin muutaman kuvan syyspihasta tänne blogiinkin muistoksi. 
Tänä kesänä kesäkukat eivät oikein päässeet oikeuksiinsa, en tiedä, oliko nyt liian kuumaa, mutta suurin osa kukista on jo kannettu roskiin. Harmi, sillä ne olisivat voineet koristaa kotia vielä pidempäänkin. Muutamassa ruukussa patiolla on vielä kukkia, joten iloitaan siitä.
Kesän helteiset säät polttivat nurmikkoakin sieltä täältä, mutta onneksi saatiin myös sateita ja nurmikon kunto parani nopeasti. Tälle kesälle istutin pari kerrottua pionia ja pilvikirsikan pihallemme, niiden kasvua onkin mielenkiintoista seurailla tulevina kesinä.

Syksyn pimenevien iltojen myötä on myös pihalle mukavaa sytytellä lyhtyjä ja laittaa pieniä syysvaloja sinne tänne.  Syksy on siis tunnelmallista aikaa 
myös ulkona.


Leppoisaa lauantaita <3


- Sari

12 kommenttia:

  1. Minulla kävi kesäkukkien kanssa samalla tavalla. Syksyä on täälläkin,vaikka ollaan n.500km alempana😊
    Mihin nuo ihanat portaat vie?

    Upea ja yllätyksellinen kuva!

    Nuo pihavalot kuulostaa kivoilta. Jossain näin myös Claas Uulssonilta (miten se kirjoitetaan 😂) hankitut isot pallot. Kiva,kun pihallekin on nykyään kaikenlaista.

    Mukavaa syksyä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkukatkin taisivat olla ihmeissään niin helteisestä kesästä?
      Portaat vievät yläterassillemme, jossa oleilemme aika paljon kesäisin.

      Kivat valot ovatkin ja mukavaa, kun ne tuovat valoa pimeyteen.

      Ihanaa syksyä sinullekin <3

      Poista
  2. Täällä on myös kannettu jo suurin osa kesäkukista tunkioon. Liian kuuma ilma verotti niiden kukintaa selkeästi. Toiselle terassille ostin jo pari syyskukkaa ja nyt vaalin niitä ja yritän muistaa kastella niitä säännöllisesti, että pysyisivät hengissä. Noh, tänään meillä onkin sadepäivä, mutta eilen oli vielä ihan lämmintä! Ilmassa tuoksuu tosiaankin jo vähän syksy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin oli kaksi syyskukkaa, mutta niistäkin toinen jo kupsahti, mutta eikös nyt kohta kauppoihin tule jo kanervatkin?

      Ihanaa syksyä sulle Krisse <3

      Poista
  3. Kaunis syyspiha!
    Minäkin mietin, että taidan nakata nuo amppelit roskiin, ovat jotenkin niin kärsineen näköisiä. Liekö ollut niille liian kuumaa...
    Ihanaa alkavaa viikkoa Sari<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen <3

      Itsekin kyllästyin amppeleihin, kun alkoivat niin varistaa ja ruskistua paikka paikoin.

      Mukavaa syksyä Ellen <3

      Poista
  4. Syksyinen tuulahdus on käynyt jo täällä etelässäkin, leppoisaa iltaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään säätiedote lupaili lämpöistä ja aurinkoista syksyä ja sehän meille vain passaa :)

      Poista
  5. Kukat eivät jaksaneet Oulussakaan kukkia kovin pitkään. Nyt haaveilen syysistutuksista ja materiaalin keräämisestä niihin metsästä. Pari uutta lyhtyäkin pihalle pitäisi saada. Nuo aurinkokennolyhdyt näyttävät tosi kivoilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyspihaakin on kiva laitella, täälläkin tarvittais uusia lyhtyjä.
      Metsästä saakin vaikka mitä ihania somisteita.

      Kivaa viikkoa ja syksyä sinulle! <3

      Poista
  6. Ihania kuvia! Kivat pikkulyhdyt puussa!
    Ja aivan ihana hortensia!
    Toivotaan,että saadaan leppoisia kelejä syksyyn,ja pimeisiin iltoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Lyhdyt ovat kyllä kivoja ja hortensia on ihme ja kumma vielä hengissä?

      Iloa viikkoosi ja syksyisiin päiviin <3

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.