torstai 10. toukokuuta 2018

Muutoksia keittiöön


Helatorstain myöhäisiltaa!









Keittiöön on tehnyt mieli uutta jo jonkin aikaa ja eiliseltä Ikean reissulta kotiutuikin jotain.
Sisustusmaku muuttunee iän karttuessa ja olen alkanut kaivata lisää selkeyttä tilaan kuin tilaan. Maalaisromanttisuus alkaa pikku hiljaa väistyä ja jotain muuta tulee tilalle, mitä se on, sitä en osaa sanoa, mutta selvästi se on selkeämpää ja vähemmän romanttisempaa.  Keittiössä majaillut puusohva alkoi kyllästyttää ja oli tullut jo tiensä päähän.  Se siirrettiin muualle ja nämä Vittsjöt pääsivät nyt tähän paraatipaikalle, näihin on kätevää laitella kaikenlaista ja värkkäillä erilaisia asetelmia. Pöydän kanssakin ne natsaavat aika hyvin yhteen ja tuovat tuulahduksen jostakin ei niin romanttisesta.

Päivä on siis mennyt kokolailla sisätiloissa sisustellen ja rymsteeraten ja näin se vain on, että kun jotain muuttaa, muuttuu kaikki muukin, ainakin pikkuisen.  



Reipasta loppuviikkoa!


- Sari



20 kommenttia:

  1. On kyllä ihana muutos teidän keittiössä.
    Itsekin väsähdin jossain vaiheessa maalaisromanttiseen ilmeeseen kotonamme, sitä on mahtava ihastella muiden kotona mutta meille se riitti. Selkeämpi linja miellyttää minua nyt enemmän. IHanaa äitienpäiväviikonloppua <3 ja kiitos ihanasta kommentistasi blogissani, ollaan yhdessä upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Nanni, minustakin tuo muutos toi keittiöön kaipaamaani selkeyttä. Itsekin ihastelen maalaisromanttisuutta toisten kodeissa ja meilläkin sitä vielä hieman on, mutta ehkä se ei ole enää niin selvä tyyli.

      Olepa hyvä vain ja näin ollaan :)

      Poista
  2. Kivan näköistä! Muutokset tuovat kivasti piristystä kotiin!
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. On kyllä kiva välillä laittaa järjestystä uusiksi. Joskus isommin ja joskus pienesti. Tulee taas uusi raikas tuulahdus kotiin. 😊🌞🤗 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järkän vaihto piristää ja kun kotiin saa jotain uutta se on ihana tunne :)
      Ihanaa viikonloppua sinnekin <3

      Poista
  4. Ihanalta näyttää! Kaunista ja viihtyisää! Kiva on saada aina välillä uusia tuulahduksia kotiin! Aurinkoista päivää❤

    VastaaPoista
  5. Samanlainen projekti tällä menossa. Tämän kevään aikana kotoa kyllä karsittu tavaraa todella paljon. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, aina se välillä iskee ja silloin melkein koko koti saa muutosta osakseen, mahtavaa!

      Viikonloppuja <3

      Poista
  6. Meillä KonMaritus lähti nyt ihan lapsesta! Tarkoitus oli nimittäin Vapun jälkeen vähän isommasti järjestellä kotia, siivota pihaa ja autotallia. Homma paisui ja jos vaan ehdin, laitan kuvia tilanteesta huomenna. Askelia tuli tänäänkin 21 000, joten väsy on. Silti uuden laittaminen on ihanaa👍🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se välillä tekee ja kun hommaan alkaa tulee vauhtia vain lisää :)
      Hyvät askeleet nuissa hommissa tulee, hyvä sinä <3

      Poista
  7. Näyttää hyvältä!
    Täälläkin sisustus muuttuu koko ajan, niinkuin omat mieltymyksetkin. Mutta tykkään siitä ettei sisustus ole meillä ikinä valmista, vaan aina on jotain pientä suunnitteilla.
    Aurinkoista viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen <3
      Ei ole meilläkään sisustus koskaan valmis, eikä tarvikkaan, vaihtelu virkistää :)

      Poista
  8. Kaunista ♥ Joskus mietin kuinka olen voinut joskus haluta ja todellakin ostaa vaikkapa siniset sohvat :D Mutta maku muuttuu ja olen huomannut saman selkeyden tulleen iän myötä.Mukavaa viikonlopua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu <3
      Sanopa, mullaki ostoja, joita ihmettelen suuresti! Maku niin muuttuu :)

      Ihanuutta viikonloppuusi <3

      Poista
  9. Ihanan valoisaa ja selkeää! Lämpimiä aurinkopäiviä!

    VastaaPoista
  10. Oikein kiva muutos!Nuo hyllyt ovat kivoja. Meillä on kotona saman sarjan pöytä. Aurinkoista päivää Sari <3

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.