torstai 15. helmikuuta 2018

Keittiön uusi välitila







Valon lisääntyvällä määrällä on todistetusti seurauksia, ainakin sisustelujen suhteen.
Paikkoja haluttaa uudistaa, muutella, siivoilla tai muuten vain muokkailla.  Meillä keittiössä on tapahtunut jotain pientä, mutta silti niin suurta ja olen siitä aivan super innoissani.






Keittiön välitila on kokenut pienen uudistuksen.
Asensimme Jarin kanssa vanhojen laattojen tilalle tiilikuvioisen tapetin, jonka päälle pitää vielä laittaa pleksit, jotta tapetti ei sotkeennu ja kestää roiskeita.  Tapetin kiinnitimme kaksipuolisella  jämäkällä teipillä ja hyvin tuntuu pysyvän. Tarvittaessa tapetit teippeineen voi irrottaakin, jos vaikka joskus tuo kuvio alkaa kyllästyttää.


Työ on siis vielä hieman kesken ja pleksit tilauksessa, mutta pitihän tätä jo teille vähän vilauttaa.  Itse tykkään muutoksesta todella paljon ja uuden taustan myötä keittiön tasoiltakin lähti kaikenlaista turhaketta pois.






 Keittiön ilme muuttui aikalailla uuden välitilan myötä ja parasta on se, että
muutos ei maksanut maltaita.



Tässä vielä kuvaa vanhasta välitilasta.



Mitäs tykkäät muutoksesta ja oletko sinä laittanut tapetti / pleksiä
keittiön välitilaan?



Iloa päivääsi!


- Sari 


26 kommenttia:

  1. Ihan tosi huipun näköinen! :) Tykkään tykkään! :) Millä kiinnititte tapetin? Ja mistä tilasitte pleksit? Meillä on edelleen keittiön pieni fiksaus ajatuksissa, kun nyt olisi kunnolla aikaa tarttua asiaan, ja tälläinen kiinnostaa kovasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana, tykkään itsekin niin paljon!
      Tapetti kiinnitettiin kaksipuolisella leveällä teipillä ylä- ja alareunasta. Pleksit tilasimme täältä oman kylän lasi- ja levyliikkeestä. Oli kyllä helppo homma ja edullinen!

      Onnea keittiön fiksaukseen! <3

      Poista
    2. Milläs pleksi tulee kiinni? 🤗 kiitos paljon 😍

      Poista
  2. Tosi hyvän näköinen. Ei uskois tapetiksi. Pleksi auttaa puhtaana pitämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tuija, aivankuin ois tiili seinä minustakin, kaikkia sitä tapetilla saa aikaan )

      Poista
  3. Onpa kiva idea! Tykkään!
    Pakko kysäistä minkä hintaista tuo pleksi on?
    Tuollainen piristää kyllä kummasti ja varmaan helppo vaihtaa uuteen, jos tosiaan kyllästyy.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin hyvä idea! En tiedä vielä pleksin tarkkaa hintaa, voin kertoa sitten kun pleksit saadaan :)

      Kivaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. Hienolta näyttää!
    Ihanaa torstaita!💕

    VastaaPoista
  5. Hyvältä näyttää! Mä oon nähnyt Wishillä samantyyppisiä mutta muovitettua tiilikuvioisia tapettia tai miksi sitä sanotaan ja olin jo tilaamassa mutta mies epäili sen kestävyyttä keittiössä. Ehkä tiaan kuitenkin kun näyttää noin hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu <3
      Ai sitäkö on sellaistakin? Kantsii kyllä tilata, siihenhän ei tarvi enää pleksiäkään päälle, un on muovia :)

      Poista
  6. Aivan ihana!Ottaisin meillekin! Upea muutos!
    Onko tuo ihan tavallista tapettia?
    Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Mamma63 <3
      Tavallista tapettia, rullasta, voi laittaa seinällekin.
      Mukavia loppuviikon päiviä sinullekin!

      Poista
  7. Tiilikuvio soppii hienosti yhteen keittiön harmaan seinän ja kattolampun kans! Sitä ei tosiaan näistä kuvista uskois edes tapetiksi :)
    Mukavaa loppuviikkoa ❤

    VastaaPoista
  8. Kiitti Tiina, mieki tykkään, tämmöset pikku muutokset on niin mahtavia!
    Huippua, ko nykyään saa vaikka minkälaisia tapetteja.

    Mukavaa loppuviikkoa sinnekin <3

    VastaaPoista
  9. Passaa hyvin ja nopea muutos :)

    Voi, meillekkin haluttais taas tehdä keittiiön pientä muutosta. Mulla edelleen kesken tuo allas/liesi seinä...saa nähdä saanko sitä koskaan toteutettua? Meillä ollut vähän puhetta, os kesällä yritetään talo myydä ja muutettais pienempään...saa nahdä saadaanko edes sitä aikaiseksi :) Täällä niin hintavia uudemmat kerrostalo asunnot :(

    VastaaPoista
  10. Näyttää hyvälle ja tuo kivasti kontrastia.
    Tuo on varmasti helppo pitää puhtaana pleksin kanssa. Meillä on nimittäin välitilana liukasta laminaattia, ja se on todella helppo pyyhkiä puhtaaksi. En enää ottaisi välitilaan laattoja.
    Ihanaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Ellen, meillä laatat olivat vielä mosaiiki kuvioiset ja pienine väleineen todella haastavat pitää puhtaina. Nyt helpottaa ja huomattavasti :)

      Iloa viikonloppuun <3 <3

      Poista
  11. Tosi kiva muutos ja mikä parasta remppailuissa on se jos se ei ole maksanut paljoa.
    Oikein ihanaa sunnuntaita, täällä on suht kova pakkanen.

    VastaaPoista
  12. Mieki tykkään ja juuri tuo, ettei maksa paljoa, on parasta!
    Ihana auringonpaiste täällä, nautitaan päivästä <3

    VastaaPoista
  13. Näyttää kyllä hyvältä!
    Minulla on haaveissa saada nuo keittiön yläkaapit kokonaan pois ja tiilitapettia, tuota ruskeaa jota meillä on olkkarissa, tilalle! Saas nähdä mikä vuosi tuo isäntä antaa minulle periksi tässä remontissa!

    VastaaPoista
  14. Hei, onko tapetin ja seinän välissä myös pleksi tai muu levy vai onko seinä tehty tasoiteella?

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.