maanantai 14. elokuuta 2017

Löytö





Viimeisen lomaviikon kunniaksi, ajelin aamulla mutkan Pellossa ja
tietysti Vihreällä Pysäkillä täytyi poiketa. Vihreä Pysäkki kätkee sisälleen
muutaman mielenkiintoisen kaupan mm. Pentikin, Seitashopin, Marimekon ja
jonkun, joka myy lappiaiheisia tuotteita, nimi ei nyt tule mieleen.
Kahvittelu ja syöminenkin kyseisessä paikassa onnistuu, joten jos olette
joskus Pellossa tai ohi ajelemassa, suosittelen kyllä tuolla poikkeamaan.

Tyttären kanssa Seitashopissa ihasteltiin ja pyöriteltiin tavaroita ja
oltiin jo poislähdössä, kun tytär ihmetteli ``etkö nähnyt äiti tuota kaappia,
maksoikin vain viisikymmentä euroa?``
MITÄ, MISSÄ??

Ja siinähän se nökötti matkan varrella kaappi/hyllykkö ja se oli
niin IHANA, että pakkohan tuo oli kotiuttaa.
Eihän tuolla rahalla saa mistään tuollaista ja vielä koottuna, sopivan
värisenä ja ehjänäkin. 

Kaappi oli toiminut liikkeessä tavaroiden laskupaikkana ja jouti
nyt pois uuden tieltä.  Kerrankin sattui hyvä tuuri, sillä  myyjä kertoi, 
että aika harvoin näitä vaihdellaan ja myydään.
Toinen samanlainen sinne vielä jäi, toivottavasti senkin ostaja ilahtuu
yhtä paljon kuin minä sen löytäessään.

Kotiin päästyäni laitoin löydön ensin kuistiin, mutta pikku hetken
siellä oltuaan, kannoinkin sen olkkariin, johon se saikin 
sitten jäädä.







Olkkarissa ennen tuolla paikalla ollut pikku lipasto
löysi paikkansa kuistista, jonne olinkin kaipaillut
jonkinsortin korkeampaa laskutilaa.

Uuden löydön hyllyjä somistaessani, tuli muuten käytyä
kaikki aikakauslehdet läpi ja suurin osa niistä päätyikin lehtienkeruuseen.
Vain parhaimmat saivat jäädä, jotkut niistä ovat monta vuotta 
vanhoja, mutta aina niitä on vain mukava selailla.

Nyt ulos nurkkia trimmailemaan, ruoho on taas kasvanut.


Iloa uuteen viikkoosi!


 

22 kommenttia:

  1. On kyllä hieno hylly ja monikäyttöinen!
    Minäkin olisin tuon kotiuttanut meille.😀
    Hyvää alkanutta viikkoa!💕

    VastaaPoista
  2. Jeps, hylly on kyllä monikäyttöinen ja sopii meille moneen eri paikkaan :) Kumpa tuollaisia löytöjä tekisi useamminkin!

    VastaaPoista
  3. Huippu löytö ja miten halvalla!
    Olisin minäkin heti ottanut;) Aina tuollaista hyllykköä tarvitsee.
    Ihanaa uutta viikkoa Sari💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustaki hyllykkö oli halpa, hyvä löytö siis :)
      Mukavaa maanantaita sinne <3

      Poista
  4. Kaunis hylly ja hyvä löytö!
    Kivaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!
      Sinulle myös mukavia elokuun päiviä <3

      Poista
  5. Hyvän löydön teit ja vielä edullisesti :). Sopii teille kuin nenä päähän. Mieki odotan tässä omaa löytöä postiin saapuvaksi piakkoin :) Juttua tulee blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, ko joskus tekee tuomosiaki löytöjä!
      Mitähän sie suunnittelet, oottelen mielenkiinnola postausta :)

      Poista
  6. Kivan hyllyn löysit! Joskus osuu sopivasti paikalle. Mukavaa viikkoa, Sari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin, oon niin happy!
      Mukavaa viikkoa sinnekin <3

      Poista
  7. Ihastelun tuota jo Instan puolella, se on UPEA.
    Tykkään tosi paljon tuosta Pellon liikepaikasta, pysähdytään siinä aina kun ajellaan mökille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustaki hyllykkö on upea ja Vihreä Pysäkki on hyvä paikka.
      Tiistaita <3

      Poista
  8. Kiva löytö.
    Mäkin kyllä tykkään.
    Kiva kun joskus löytää jotakin oikein mieluista ja halpaa.

    VastaaPoista
  9. Sanos muuta, joskus sitä sattuu oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan :)

    VastaaPoista
  10. Hyvä löytö ja sopii olohuoneeseenne hyvin! Aina tulee hyvä mieli, kun tekee löydön hyvällä hinnalla - täälläkin odottaa kirppispöytä kotosalla sisustelua... Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen löytö saa kyllä hymyilyttämään vielä pitkään :)
      Kiva juttu, kun sullaki siellä kirppislöytö oottelemassa!
      Kivaa keskiviikkoa <3

      Poista
  11. Olipa tosiaan upea löytö! Hienoa, kun tyttäresi vinkkaa sulle asiasta. Ihanaa lomaviikkoa jatkoa ❤ Säät ovat nyt suosineet sua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mahtava, kun tytär huomasi tuon, multa olis menny ohi :) Minun loman ajan vain yhtenä viikkona sateli, muuten ollu aurinkoista, tänäänki :)

      Poista
  12. Hieno löytö,kävipä tuuri:) ja voi miten siellä onkin nättiä♥ Niin kauniita kuvia! Mukavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sanopas muuta, kerrankin!

      Mukavaa keskiviikkoa sinulle <3

      Poista
  13. Tuo on ylläs reissuilta tuttu pysähtymis paikka. Löytää kaikkea ihanaa. Itselle ja lahjaksi. Mukavasti auki joka päivä. Ihana kaappi :)

    VastaaPoista
  14. Hei Jonna, tuolta kyllä löytyy vaikka mitä kivaa.
    Kaappi oli hyvä ja edullinen löytö :)

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.