lauantai 1. heinäkuuta 2017

Syreenin kukkia ja kuulumisia













Heippa pitkästä aikaa,
heinäkuu alkoi helteisesti ja täällä meilläpäinkin on mittarin lukemat
reippaasti päälle 20 asteen, mahti juttu, kerrassaan!

Aikaa onkin vietelty ulkona niin puuhastellen kuin nauttienkin.
Aamulla trimmailin ruohoa ja sitten parkkeerasin itseni tuonne terassille
auringon alle, käteen mehulasi ja rutkasti aurinkovoidetta iholle, hyvää
musiikkia ja siinä se on, täydellinen kesäpäivä. 
Välillä täytyi kyllä kävästä sisällä vilvoittelemassa ja täydentämässä
lasia, sillä juotavaahan tuolla menee.

Yllä kuvia syreeneistä, joista muutamat jo kukkivat, ihania ovat ja
sisällekin niitä on kannettava, vaikkakaan eivät maljakossa kauaa
kestä. Tuoksu on huumaava ja kesäinen, yksiä lemppari kukkia ovatkin.

Onko kukaan katellut säätiedotetta, onko tiedossa lisää helteitä?
Toivottavasti, vaikka kesäsateetkin ovat aika mukavia, kunhan ei sada
monta päivää putkeen.  Itselläni loma alkaa parin viikon päästä ja
oottelenkin sitä jo aika kovasti.  Sen kummempia lomasuunnitelmia ei ole,
vaan fiiliksen pohjalta mennään ja hyvä niin.

Ilta jatkunee täällä tuolla terassilla istuskellen ja nauttien,
kunhan saan isännän kotiin voidaan vähän grillaillakin.


Suloista kesälauantaita teille jokaiselle! <3


- Sari



 

12 kommenttia:

  1. Hyvää heinäkuuta sinullekin! Kiva, että lämpöä sentään siellä pohjoisessa on, kun meillä on tänään 16 astetta! Eipä ole helteistä tietoakaan!
    No, josko se tästä...
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ollut kyllä tänään kerrassaan upea kesäpäivä ja siitä onkin nautittu kunnolla.
      Mukavaa viikonloppua sinne ja toivottavasti sielläkin on pian aurinkoista ja lämmintä!

      Poista
  2. Täällä oli tänään oikein hellepäivä. Maanantaiksi on vissiin luvattu sadetta tännepäin =(. Syreenit kukkii nytten hienosti...kauan saikin odottaa tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sielläkin saatu nauttia lämmöstä:)
      Syreenit on kyllä upeita, kukkisivatpa vain pidempään!

      Poista
  3. Ihanan kuulloinen päivä sinulla ollut!
    Täällä on tänään ollut tosi pilvistä ja tuulistakin.
    Ei kovin lämmintä. Toivotaan, että aurinkoa ja lämmintä säätä saadaan niin tänne eteläänkin, kuin sinne pohjoisempaan. :)
    Kauniit syreenit!
    Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle Sari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sari, päivä oli kyllä mukava, sopivasti lepoa ja puuhastelua auringossa. Toivotaan lämpöä sinnekin, ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle <3

      Poista
  4. Minulla oli tänään työpäivä ja vähän harmitti olla töissä. Onneksi huomenna on vapaapäivä kun näyttäisi olevan hellettä.
    Minullakin loma alkaa parin viikon päästä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ellen, varmasti harmitti, mutta toivottavasti saat huomenna naauttia auringosta ja lämmöstä.
      Ihanaa, meillä alkaa loma siis ihan pian, laskin, että mulla on 10 työpäivää!

      Ihanaista iltaa sinne <3

      Poista
  5. Ihanat syreenit <3 Meillä alkaa jo olla kausi ohi :/
    Vielä viikko töitä ja sitten alkaa helteet.....
    Ihanaa sunnuntaita sinulla Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä täällä tosiaan syreenien aika vielä edessä, voi kumpa kukkisivat koko kesän :)
      Suloista sunnuntaita sinnekin <3

      Poista
  6. Mä katselin juuri aamulla koiria ulkoiluttaaessa, että täällä etelässä sireenin kukat ovat alkaneet jo kuivumaan. Sen verran pidemmällä kesä, mutta toisaalta siellä nyt helle ja täällä eilen +15, nyt hivenen lämpimämpää mutta kova tuuli. Ei helteistä tietoakaan :( Ihanaa sunnuntaita♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Maiccu, toivotaan, että helteet saapuvat sinnekin pian :)
      Täälläkin tuulee usein, leppoisaa sunnuntaita sinulle <3

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.