perjantai 30. joulukuuta 2016

Vuoden viimeinen



perjantai ja lomapäivä.



Ulkona sataa vettä ja tuulee, hämärä päivä tämäkin.
Ei tunnu yhtään siltä, että huomenna olisi uudenvuodenaatto, on niin lauhaakin.
Täällä sisällä on eilisen viikkosiivouksen myötä lähtenyt joulu jo osittain,
kuusi pakattu ja viety varastoon, muutamat jouluvalot vain valaisevat tätä pimeää päivää ja saavat olla paikallaan vielä hetkisen.  Uunissa paistuu pizza, johon käytin kinkun loppuja.









Kynttilät ovat valaisseet tätä hämärää päivää jo aamusta asti, kuinkahan
monta pussillista tuikkuja olenkaan jo ostanut ?




Ruotsin puolelta löytyy aina kivoja kukkia, niinkuin nytkin nämä
ihanat tulppaanit, muhkeissa 2o kappaleen paketeissa.






 


Aamulla keventelin jo aamupalaa, täytynee pikku hiljaa palailla ruotuun,
joulunaikana kun tuo syöminen ja herkuttelu lähti vähän lapasesta.

Vielä pitäis ittensä pakottaa tuonne ulos ja kauppaan,  mutta kun ei millään kehtais,
niin mukavaa täällä sisällä on fiilistellä. 



Ihanaa perjantaita ja vuoden toiseksi  viimeistä päivää sinulle!


- Sari 








13 kommenttia:

  1. Harmittaa niin vietävästi noi ees taas seilaavat kelit. Pysyivi vain pakkanen ja ihana lumi. Sisällä on keskipäivälläkin niin pimeää että koitapa siinä ottaa valoisia kuvia blogiin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta Nanni, hetki sitten tulin kaupoilta ja voi herranen aika kuinka liukasta siellä oli!!!

      Kuvien ottaminen tähän aikaan on kyllä haastavaa, tulee vain semmosia hämäräkuvia :)

      Poista
  2. Täälläkin sataa vettä:(
    Ja kauppaankin pitäisi lähteä...Pitäisi vaan ensin miettiä mitä kivaa sitä huomenna tekisi, pitsa olisi yksi vaihtoehto;)
    Kauniita oli nuo tulppaanit!
    Kivaa vuoden viimeistä perjantaita♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka puolella Suomea kai satelee, mie tein pizzaa tänään, mutta vieläkin jäi kinkkua. Tulppaanit tuovat tuulahduksen keväästä, jota kohden onneksi jo mennään :)

      Poista
  3. Vettä tulee täälläkin ja tuulee ihan liikaa...
    No ei anneta sen häiritä....Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  4. Aivan järkky keli! Loma jatkuu täälläkin ja vielä koko ensi viikon...Ruotuun pitää palata, mutta vasta loman jälkeen. Nooh, ehkä ensi viikolla koetan joa vähän tsempata. Ihanaa uutta vuotta Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa uutta vuotta Jaana, nautihan vielä lomasta <3

      Poista
  5. Mä taidan myös tänään karsia jo vähän myös joulua pois. Tontut saa ainakin lähteä ja kuusikin ehkä. Tähti voi vielä jäädä ikkunaan. Meillä on myös palanut tuikkuja tooosi paljon ja niiden polttaminen jatkuu vielä pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuikkuja meilläkin poltellaan vielä pitkään ja joskus kesälläkin, kin sataa...
      Ihanaa iltaa ja uutta vuotta Krisse <3

      Poista
  6. Meilläkin lapset lähtivät eilen omiin koteihinsa, hui ko tuli heti niin kova ikävä niitä. Joulujutut mie keräsin eilen pois ja samalla siivosin, tulipa jotenkin niin raikkaan näköstä :) Tuikkuja mieki poltan kasan joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvää uutta vuotta koko teän perheelle ❤

      Poista
    2. Ikävä tuli meiläki lapsia ja joulua...
      Joulun pois keräilyn myötä kaikki raikastuu ja aivankuin uusi aika alkais...

      Hyvää alkanutta vuotta teillekin <3

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.