maanantai 31. lokakuuta 2016

Irtiotto


arjesta, kahdestaan.





Viime torstaina töiden päätyttyä ajelimme
isännän kanssa kaksin Leville rentoutumaan.

Pieni irtiotto arjesta olikin oikein tarpeeseen, sillä isännän
työ on melko hektistä ja koko ajan saa olla menossa.
Itsellenikin maiseman vaihto teki hyvää. 

Toisinaan on mukavaa viettää aikaa ihan kaksinkin,
muualla kuin kotona, sillä mulla ainakin tulee aina kotona
touhuiltua jotakin ja harvemmin sitä istuskellaan aivan
rauhassa ja siipan kainalossa.

No, nyt istuttiin ja nautittiin takkatulen loimusta kynttilöitä
poltellen, syötiin ja juotiin hyvin, sekä tehtiin pieniä
kävelylenkkejä ulkona.

Levin huipulla oli jo melko talviset maisemat, sillä
siellä oli jo vähin tykitetty lunta tulevia kisoja varten.

Kaiken kaikkiaan ihan super viikonloppu, nyt
taas jaksaa tätä arjen pyöritystä.

Se on sitten vimppa päivä lokakuuta nyt,
koskas aioitte viritellä jouluvaloja ikkunoihin ja ulos?

On meinaa aika pimeää nyt, kun kellojakin siirrettiin!


Mukavaa maanantaita ja uutta viikkoa teille kaikille <3


- Sari

  


17 kommenttia:

  1. Tommoset irtiotot on just parhaita.
    Olipas siellä eri näköistä, kuin täällä vesisateessa.
    Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  2. Niin ovat, joskus niistä tarvii!
    Mulla tuli tuolla huipulla ihan jouluiset fiilikset :)
    Iloa päivääsi!

    VastaaPoista
  3. Tämmöset reissut on ihania ♥

    VastaaPoista
  4. Ihana Levi ❤ Kunpa pääsisi taas tulevana talvena sinne 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Levi on minustakin ihana paikka, sopivasti kaikkea ja niin kaunista! :)

      Poista
  5. Ihanaa irtiottoa arjesta ja hellun kans kahestaan vielä <3 Torstaina kans pyyhkäissään tuonne ja sitten matka jatkuu pikkasen vielä pohjoisemmaksi eli talvi kampheet saa kaivaa kunnolla essiin. Mie olen täällä sinnitellyt vielä puoli alasti. Farkuilla, jakulla ja lenkkareilla :) viimeiseen tappiin saakka. Sitten kun tulee lunta maahan, niin kalsarit jalkhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta Päivi, hellun kans kaksin on aina mukavaa, ko ei ole läpitkään säätämässä ;)
      Mukavaa tulevaa reissua teile, nauttikaa!

      Poista
  6. Ihana irtiotto ja mitkä upeat maisemat! Ihania kuvia reissustanne 💕

    VastaaPoista
  7. Ihana irtiotto ja mitkä upeat maisemat! Ihania kuvia reissustanne 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa oli, irtiotot arjessa ovat kyllä tervetulleita! :)

      Poista
  8. Upeat maisemat aika aivan ihana irtiotto❤Varmasti taas jaksaa arkeakin☺

    VastaaPoista
  9. Tuolla on kyllä kaunista! Ja tuollaisista reissuista saa kyllä virtaa :)

    VastaaPoista
  10. Ihana irtiotto <3! Ja waude toi lumi. Mekin ehkä saadaan valkeutta tänne Keskiviikkona...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irtiotot on kyllä kivoja, vois ottaa useamminkin!
      Jännää, että teille tulee lunta ja täällä pohjosempana vielä ei ole ensilumikaan satanut!

      Poista
  11. Levi on ihana paikka, voisin vaikka muuttaa sinne <3

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.