maanantai 22. elokuuta 2016

Viimeisenä lomapäivänä




Kuukauden mittainen kesälomani alkaa olla pian vietetty,

vielä tämä päivä ja sitten koittaa arki.


Oikeastaan tuntuu hyvältä palata taas ruotuun, säännöllinen päivä/

viikkorytmi, säännölliset ruoka/kahvi paussit ym. rutiinit luovat

jollaintapaa turvallisuuden tunnetta.


Arjen alettua myös viikonloppujen merkitys korostuu, kun ne lomalla

ollessa olivat vain päiviä muiden joukossa.  Nyt niihin taas panostaa

kunnolla, miettii mitä silloin syö ja tekee jne.



Tänään, viimeisenä lomapäivänä kännykkä herätti minut ajoissa,

sillä viikonloppuna ja viime yönä hammasta on jomottanut melkoisesti

ja hammaslääkärille heräilinkin ajoissa aikaa varaamaan.


Nyt kun hammas on paikattu ja kipu on hellittänyt, elämä tuntuu

taivaalliselta,  on se vain kamalaa tuo hammassärky! 

 


Päivä on ollut sateinen ja harmaa, mutta silti melko lämmin. Puiden

lehdetkin alkavat jo kellastua ja näkyypä niitä nurmikollekin

jo tippuneen.

Kesäkukista muutamat saisi jo kannella pois, mutten viitsi niitä

nyt sateella lähteä kanniskelemaan.

Nuuskun kanssa ollaan lepäilty ja oleiltu keräten akkuja huomiseen

työpäivään, pizzaakin piti viimisen lomapäivän kunniaksi leipasta.

 
  Ylläolevista kuvista huomaatekin ehkä, että tunnelmavaloja

on jo ripoteltu sinne tänne viihtyisyyttä luomaan.

Oikeastaan syksy on aika ihanaa aikaa, kun ulkotyöt loppuvat ja töiden

jälkeen saa puuhastella vain sisällä, tai keskittyä  tunnelmoimaan

sateen ropinasta ja kynttilän valosta sohvan nurkkaan käpertyneenä.


Tämmösiä tänään...



Mukavaa syksyistä viikkoa jokaiselle!


-Sari


   







12 kommenttia:

  1. Tsemppiä työhön paluuseen 😊

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia! Täällä kans kynttilöitä on jo poltettu ja tunnelmavalot ovat olleet päällä. Syksy on ihanaa aikaa, just tuon sisällä tunnelmoinnin vuoksi. Tsemppiä töihin Sari 😘💕

    VastaaPoista
  3. Kivoja kuvia! Täällä kans kynttilöitä on jo poltettu ja tunnelmavalot ovat olleet päällä. Syksy on ihanaa aikaa, just tuon sisällä tunnelmoinnin vuoksi. Tsemppiä töihin Sari 😘💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jaana, on kyllä mukavaa oleilla sisällä kaikessa rauhassa, kun ulkona tuulee ja sataa :)
      Mukavaa, kun muutkin on jo laitelleet tunnelmavaloja!
      Iloa sinunkin työviikkoosi <3

      Poista
  4. Hammaskipu on jotain ihan kamalaa ja silloin ei pysty edes nukkumaan. Teillä on kyllä niin kaunis koti. <3 Mukavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Tiia, jeps hamppikipu on kamalaa, raastavaa, onneksi mulla ei ehtiny äityä pahaksi!
      Voi kiitos ja ihanaa viikkoa sullekin <3

      Poista
  5. Kauniita kuvia ja ihana Nuusku♡
    Välillä kun käy töissä, niin vapaa-aikaakin arvostaa eritavalla;)
    Mukavaa työviikkoa Sari♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen <3
      Näin on, oottelen jo tulevaa viikonloppua :)
      Kivaa viikkoa sullekin <3

      Poista
  6. Heippa ihanuus pitkästä aikaa. Jokohan oma blogitaukoni saisi riittää vai jatkanko sitä hamaan tappiin saakka. Teitä ihania blogiystäviä on jo ikävä.
    Hammassärky on kamalaa ja hammaslääkäri vielä kamalempaa. Tsemppiä työn alkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nanni, olenkin kaipaillut sinua ja ootellut postauksiasi!
      Älä piä enää kovin pitkään taukoa, kirjotuksiasi on niin mukavaa lueskella :)

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.