perjantai 13. toukokuuta 2016

Paras päivä








Viikon parasta päivää teille jokaiselle!

Työviikko on minun kohalta ohi ja juhlistinkin sitä hakemalla viikonloppu

kukat ruotsin puolelta töistä päästyäni Tänä perjantaina kukkaset ovat

pioneja, niin kauniita.  Ostoskärryihin päätyi myös valmis pizzataikina

lisukkeineen,  helpon kautta mennään tänään ja hyvä niin, jääpähän vähän

enemmän aikaa sohvalla köllöttelyyn ja ehkä pieniin päiväuniinkin.



Viime viikonloppuna vaivannut käsikipu on poissa ja olen muutaman 

ikkunankin viikolla töiden jälkeen pessyt, mutta kylläpäs on ollut vaikeaa

tarttua toimeen!  Etukäteen olen jo miettinyt, minkä huoneen ikkunat pesen

ja suunnitellut valmiiksi verhot, jotka sinne sitten vaihdan, jotta hommasta

tulisi mielenkiintoisempaa.  Päätin kuitenkin, että yhtäkään uutta verhoa en 

tämän takia osta, vaan kaivelen nuita vaatehuoneen varastoja, jos sieltä

sattuisi jotain löytymään.  Ja onhan sieltä löytynytkin, samalla vaatehuonettakin

on tullu järjesteltyä ja käytyä läpi.



Tämän illan pyhitän kuitenkin vain

oleilulle, levolle, rauhoittumiselle ja kahdenkeskiselle ajalle tuon miehen

kanssa,  nuoret kun ovat ainakin tämän illan omissa pikku kodeissaan.

Näistä kahdenkeskisistä hetkistäkin osaa jo nauttia, tietäen, että

lapsukaisilla on kaikki hyvin.  Vaikkakin toisinaan iskee aivan kauhea ikävä,

viimeksi tällä viikolla, kun siivoilin pojan huonetta ja monet ihanat

muistot tulvahtivat mieleen ajoilta, jolloin lapset olivat vielä pieniä.

Mutta onneksi nuo meidän nuoret asuvat vain tunnin ajomatkan päässä

joten suuren ikävän tullen voi äkkiä vaikka ajella heidän luo.


Meillä muuten alkoi täällä Tornionjokilaaksossa paistella aurinko vasta

nyt iltapäivällä, sisältäpäin katellessa ilma on hieno, mutta ulkona on

melko viileää.  Viikonlopuksi lupailtiin sateita, joten ulos ei taida olla sen

kummempaa asiaa,  josko huomenna jatkaisin ikkunan pesu operaatiota, kun

mieski aiko kävästä töissä.


Mutta nyt maistamaan pizzaa, joka tuli hetki sitten uunista, kylkeen

lasillinen kylmää maitoa ja perjantai voi alkaa!



Nautinnollista iltaa sullekin!


- Sari 


  






 

20 kommenttia:

  1. Kivaa viikonloppua! Ajattelin itse tehdä huomenna puutarhahommia, jos ei sada. Tuo sun pitsa näyttää erittäin herkulliselle, tulee ihan nälkä katsellessa.

    VastaaPoista
  2. Täälläkin suunniteltiin tehdä ulkohommia, mutta saapas nähdä sataako täällä silloin, vähän lupailtiin?
    Mukavia viikonloppuja sinnekin :)

    VastaaPoista
  3. Onneksi käsi on jo parempi. Pionit on niin ihania ja niitä aionkin tänä kesänä istuttaa omalle pihalle. PItäisiköhän mun mennä jo nukkumaan kun luen mitä sattuu.
    "pyhität tän illan oleilulle" niin luin ekana että oluelle. buahahaaa mun kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omasta pionipenkistä pihalle mieki haaveilen...
      Hahaa, vai niin sie luit, en ees juo olutta :)!!

      Poista
  4. Terkut täältä flunssan kourista. Kiva kulla kun käsikin jo parempi. Kiva ilta teillä hellun kans. Mie olen lohdukseksi syönyt graafilohi voileipiä,saa nähä saanko aamulla silmiä auki...ne on suurta herkkua, namskis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sulleko iski flunssa, no lepäilet ja koitat häätää sen kaikin keinoin pois!
      Lohileivät on minunki suurta herkkua, mutta niissä onki just se, että turvottavat ja aamula on silmät sikkuralla, mutta eihän se haittaa ko on viikonloppu!:)

      Poista
  5. Pionit ovat ehdottomasti kauneimpia. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat minustakin, kerrassaan upeita ja näyttäviä kukkia!
      Mukavaa viikonloppua sinullekin <3

      Poista
  6. Voi kun oli kiva lukea sun postausta, ihan tavallisista asioista. Ei ulkomaanmatkaa, kallista huonekalun ostoa tai muuta maata mullistavaa.
    Sitähän se on se paras tässä elämässä, perjantai ilta kullan kainalossa. Oikein hyvää viikon loppua sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos palautteesta, tavallista arkeahan tämä on :)
      Kaikkea hyvää sinunkin viikonloppuun <3

      Poista
  7. Ihania pioneja <3 Kohta niitä saa onneksi omasta puutarhasta. Ihanaa viikonlopun jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, mieki olen haaveillu omasta pioni penkistä pihalla!

      Poista
  8. Pionit ovat lemppareitani, muhkeita keroksellisia kukkia. Harmi vain kun ovat niin lyhythenksiä, varsinkin maljakossa, mutta sitä suuremmalla syyllä niitä ihastellaan <3
    Ihana Viikonloppu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa viikonloppua sullekin Satu, nuo ovat kyllä kukkien kunkkuja!

      Poista
  9. Pionit ovat myös minun lemppari kukkia. Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kauniita ovat, että niitä voisi olla vaikka joka päivä vaasissa! :)

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.