keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Kevään tuntua




Ihana auringonpaiste on tänäänkin ilahduttanut meitä täällä

Tornionjokilaaksossa.  Jo aamulla töihin lähtiessä linnut lauloivat ja

räystäät tippuivat ja tuo valon määrä, mitä aamulla jo on, on kerrassaan

mahtavaa, pistää kyllä herkästi suun hymyyn ja antaa lisäpuhtia päivään.


 Kynttilöitä silti vielä poltellaan iltasin, löysin nuo marmoriset

kynttilänjalat kaappien kätköistä, kiva löytö olikin, enkä ole

ollenkaan muistanu mulla tuomosia olevankaan.


Itseäni en ole saanut lenkille, vaikka sää olisi suosinut, kumma juttu?

Aamuvuorojen ja päivällisen jälkeen olen kai tälläkin viikolla nukkunut

kunnon päikkärit joka päivä.


Joululta jäänyt tähtikin koristaa vielä olkkaria, mutta sopii niin

hyvin tuon tyynyn pariksi, kai tuokin kohta saa lähtöpassit...


Pääsiäistäkin pitäisi pikku hiljaa laitella,

pajunoksia hain jo vaaseihin että aukeaisivat piakkoin.

Maltillisesti kuitenkin pääsiäinen meille koristellaan, muutamilla

kukilla ja nuilla oksilla, sopivan värisiä höyheniä löysin tänään oman kylän kaupasta.


Se oliski sitte ens viikolla jo pääsiäinen ja pääsiäisen jälkeiset

arkipäivät lomaa, jaiks :)



Nyt iltateen keittoon ja kivaa sarjaa katsomaan.


Mukavia loppuviikon päiviä teille kaikille, toivottavasti 

aurinko paistaa huomennakin?


PUS,

- Sari

16 kommenttia:

  1. kivat kynttilänjalat! ihanaa, kun pääsiäinen tulee! Ihanaa iltaa Sari ♡

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä kivalta tuo marmori! Mulla on myös tuollaiset kynttiläjutut jemmassa, pitääkin kaivella ne esiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, kaivelehan sieki vain tuomoset esille, on kyllä kivat!:)

      Poista
  3. Oli kyllä upea ilma, mutta kyllä mulla on vähän yöpakkasia ikävä...

    Mukavaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ilmat on olleet ihanat, mieki toivon nyt yöpakkasia, kun kuivat lihat pantiin riippuun :)

      Poista
  4. On kyllä ollut hienoja ulkoilu kelejä. Mie olen lenkkeilly tuolla mettässä kelkkareiteillä ja hiihtopaanoilla:) Hyvää viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sie olet kova liikkumaan, voi kun minuaki purasis oikein kunnolla tuo liikunta kärpänen ;)

      Poista
  5. Itsellä ollut niin kiire viikko että ainoastaan tiistaina pääsin nauttimaan kevätkelistä ja silloinkiin lähinnä kastelin tennarini mutta ei se haitannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiire on niin inhottavaa, mutta minkäs teet, hyvä kun edes silloin pääsit hengähtämään :) Toivoma kaunista pääsiäis säätä :)

      Poista
  6. Ihanaa kun on aurinko meitä hellinyt, nyt kyllä taas luvattiin tänne etelään kylmää ja lunta :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tianna, tuo tuuli on kyllä ollut kylmää, en ole uskaltanut nokkaa pahemmin ulkona käyttää!

      Poista
  7. Minulla on joskus ollut tuollaiset marmoriset tuikkukipot....taisi jossain muutossa mennä mappiin 'poistoon'
    Minun piti kantaa jo pajunoksat ulos, kun alkoivat kukkia ja tuli siitepölyoireita :/ Tuolla terassilla nyt nököttävät..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Satu, kumma kun mie en ollu nuita jo heittäny jonnekin, onneksi en, kivat oli!
      Sama juttu täälläkin allaergian kanssa, eivät kestä alkaa kukkimaan nuokaan!

      Poista
  8. Kynttilöitä polttelen vielä minäkin iltaisin:) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, kynttilöitä kuluu meilläkin joka kuukausi, kesälläkin, silloin kun sataa! :)

      Poista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.