keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Piece of cake











Kun pakkanen paukkuu nurkissa, eikä uloskaan
tee mieli, on hyvä hetki leipoa jotain.

Päätinkin tehdä helpon ja maukkaan
kardemummapullan.

Tästä lapset pitivät, kun olivat pieniä
ja pitävät kyllä edelleenkin...

Kakku vain paranee ollessaan kuvun
alla muutamia päiviä.
Ja säilyy maukkaana pakkasessakin.

Niin hyvää kahvin, kaakaon tai kylmän
maidon kanssa.

Itsekin kakulla herkuttelin ja yhden
palan mutustelin, hyvää oli!

Tässäpä ohjetta, jos kiinnostuit:

200g sulaa margar. tai voita
2 munaa
3 dl sokeria
1-2 tl kardemummaa
3 tl leivinjauhetta
7 dl vehnäjauhoja
3 dl maitoa

Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi.
Kuivat aineet keskenään, lisää kylmä maito
ja lopuksi sula rasva.

Voitele ja jauhota pyöreä vuoka.

Paistele 175 asteessa uunin alimmalla osalla
n. yhden tunnin ajan ja

nautiskele lempi juomasi kanssa!

Iloa päivääsi <3

- Sari



22 kommenttia:

  1. Meinasin tänään lähteä jumpalle,kun en eilen päässytkään. Melkein -30 astetta pakkasta,joten takkaan tuli ja Oona tekas mutakakun eli täällä kans herkuteltu taas vaihteeksi. Neiti tokas, että tekee kakun ko on huomenna nimipäivä ja etelessä kuuleman juhlitaan nimipäiviä. Öhöm...no, täällä sitten herkuteltu jo päivää ennen. Mie olen semmosen yli makean ystävä, joten söin mutakakun jätskin ja pähkinöiden kanssa. Olis jo hyvä päässä liikkuun, kohta persus ei nouse tuolista :/ tällä syönnillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Päivi, on kyllä kova pakkanen, onneksi viikonlopua kohti lupasi lauhtuvaa, pääsee ulos ja lenkeille!
      Ihana neiti sielä, ko leipoo ja mutakakku onki hyvvää:)

      Poista
  2. Herkulta näyttää! Täytyy joskus kokeilla.
    Hyvää keskiviikko iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Sari, tuo on hyvää, mukavaa oli leipoa ja samalla sai kotiin hyvää tuoksua ja lämpöä:)
      Mukavat illat sinnekin! <3

      Poista
  3. Kauniita kuvia ja oikein hyvännäköistä kakkua :)

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää ja ainekset löytyy kaapista yleensä eli vois koklata joku päivä :) Mukavaa iltaa Sari ♡

    VastaaPoista
  5. Eläinten hyvinvoinnista ja eläinrääkkäyksestä kiinnostuneena ihmisenä heti kiinnitin huomioni, että häkkikanojen munia, tsik tsik.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marru, voi ei, enpä ole tuota tiennytkään, että nuo on semmosia!:( Täytynee alkaa ostamaan vapaan kanan munia :)
      Kiitos sulle tiedosta :)

      Poista
    2. Tuo munassa olevan koodin ensimmäinen numero kertoo aina sen, että millainen muna on kyseessä :) Kolmonen on häkkikanala, kakkonen vapaa kana ja 0 on luomu. 1 on sitten ulkokanala, mutta niitä ei juurikaan ole myynnissä :)

      Poista
    3. Voi kiitos Marru ihana tiedoista! <3

      Poista
  6. Rakastan kardemummaa :)
    Jonku samantyylisen kakun olen joskus leiponut ja hyvää oli, kakun ja pullan välimuoto <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Satu, kardemumman ystävä olen mieki, ihana mauste!
      Ja joo, tuo on kyllä just kakun ja pullan välimuoto :)

      Poista
  7. Nam, näyttääpä herkulliselta! :P
    Kiitos ohjeesta, tätä voisi joskus kokeilla leipoa! :)
    Tuo vanha vaaka on kyllä aivan ihana..! <3

    Iloa päivääsi! :)

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Emppu, tuo on kyllä aika herkkua, hyvää kahvin kanssa:)
      Vanhasta vaa asta tykkään myös, enkä ole kyllästynytkään!
      Mukavia loppuviikon päiviä sinullekin! <3

      Poista
  8. Juu kiitos vinkistä :) Menen leipomaan tämän feng shuin ohessa.

    VastaaPoista
  9. Varmasti ihanaa herkkua! Kiitos hjeesta pitääkin pistää kokeilulistalle!

    VastaaPoista
  10. Meillä ollut samat ajatukset. Laitoin kiukuttelevat, tylsistyneet lapset tekemään lättyjä. Siinä sitä hienosti kumoutui mun dietit.

    VastaaPoista
  11. Hei kaimaseni! Perjantaina leivoin tämän kakun, hyvää oli! Teen varmasti toisenkin kerran, kiitos ohjeen jakamisesta!

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.