tiistai 24. marraskuuta 2015

Töiden jälkeen









Tiistaina, töiden loputtua on yhtä pimeää,
kuin aamulla töihin ajellessa.

Lumi on onneksi vielä pysynyt maassa
tuoden edes hiukkasen valoisuutta hämäriin
päiviin.

Kauppa ja kotiin.
Kotona kuistilla minua oottelee iloinen
hännänheiluttaja, joka suurella sydämellään
toivottaa kotiintulijan lämpimästi tervetulleeksi!

Valot päälle pikku lamppuihin, inhoan isoja valoja ja muutama
kynttilä palamaan, koirulille ruokaa ja itselle
hetki omaa aikaa.

Tänään minua haluttaa kuunnella joululauluja,
paistaa muutama torttu ja syödä niitä kylmän maidon
kanssa, kun ne ovat vielä lämpöisiä.

Kiitos muuten  Sadulle, Talossa No.23
vinkistä laittaa torttuihin vanilja soosia, oli hyvää! 
 
Hautautua sohvalle ja ottaa pienet
päikkärit...

Piristyä ja soitella hyvälle ystävälle,
jonka ääntä en ole kuullut aikoihin.

Haaveilla ja suunnitella tulevaa viikonloppua,
joulutella ja tuoda kaksi hauskaa tonttua
alakerrasta yläkertaan.

Odotella miestä kotiin saapuvaksi ja
katella lempisarjaa yhdessä. 

Siitäpä tämä tiistai ilta on tehty!

Mitä sinun tiistai iltaasi kuuluu?


- Sari

 

 

11 kommenttia:

  1. Mahtavia tiistai tunnelmia, ja todella tunnelmallisia kuvia :-)

    Täällä on heitetty villasukat jalkaan ja loppu ilta rentoilua :-) Tukholman reissusta palattu, ja pyykkiä pesty.

    Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
  2. Voi, tuota vaniljakräämiä torttutäytteenä minunkin täytyy kokeilla. Ruottista voi ostaa munkkeja joissa on hillon sijaan juuri vaniljakräämi ja ne on niin hyviä :)

    VastaaPoista
  3. Kiitti torttuvinkistä ! Luumu ja omppuhillo ovatkin alkaneet kyllästyttää...

    Valoisampia päiviä odotellen toivotan kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  4. Ihania tunnelmallisia kuvia!
    Meillä on palanut kynttilät 3:na päivänä ainoana valonlähteenä, sillä meillä oli 78h sähköt poissa. On ollut rauhallista ja tunnelmallista :)

    VastaaPoista
  5. Ihanalta kuulostaa sun tiistai! Minä oon ollut vanh.illasta ja äsken saunoin poikien kanssa. Nyt vielä lämmitän kupin glögiä ja mietin joululahjoja. Tuo Samulin avaruus on aivan ihana kappale ♡Ihanaa iltaa Sari ♡

    VastaaPoista
  6. Itsekin suunnittelin laittavani torttuihin vanilijaa päälle mutta johonkin se oli kaapista kadonnut moinen herkku (halavatun siippa kun sille kaikki maistuu).
    Olen kuunnellut Samulia kahtena aamuna <3

    VastaaPoista
  7. Ilta meni työhommissa. Pyöräilin just 12 kilsaa kotiin tyytyväisenä sulaneesta lumesta - anteeksi kaikille, jotka pidätte lumesta, minä en, koska umpihanki-pyöräily on tylsää :) - Söin tyttären tekemän ruuan ja jälkkäriksi viimeinen vaniljatorttu <3 Sellainen tiistai- ilta täällä. Sinun iltasi Sari kuulostaa mukavammalta :)

    VastaaPoista
  8. Minun piti tässä kokeilla vaniljakastiketta tortun kanssa, mutta en muistanut että mitä piti sekoittaa siihen joukkoon, että tulee kiinteämpää??? Vai laitoitko ihan normi kräämää??? Mitä saa esim. Icasta ostettua? Olen syönyt torttuja sitten normi vaniljakastikkeen kanssa :)

    VastaaPoista
  9. Oi kuullostaa hyvältä :) Huomenna ehkä, tänään on koulun myyjäiset, ilta menee siellä, mutta kyllä nyt alkaisi olla jo torttujen aika!

    VastaaPoista
  10. Mun iltani meni sairaalassa, mystisen selkäkivun kanssa.No nyt jo kotona ja saikulla :( Täällä ei ole yhtään hippuakaan lunta. Pimeetä kyllä aamusta iltaan ja jatkuva ainainen vesi sade. Taidan tehdä tuollasia torttuja tänään torstaina :)

    VastaaPoista
  11. Ihanan jouluisia kuvia! Mitä tuo kellertävä torttujen sisällä oikein on?

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.