sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Tähtiä ja tähtiä...


 



Ohessa muutamat kuvat noista, jo
otsikossakin mainituista
tähtösistä.

Eilen niitä ikkunoihin laittelin,
kun aina olen yleensä ne näihin
aikoihin laitellu.

Kai se on jo tavaksi tai perinteeksi
meille muodostunut?

Niinkuin moni muukin jouluinen
juttu, mutta niistä myöhemmin.


Kyllä nuo tähtöset vain ovat niin
ihania ja luovat lämpöistä/jouluista tunnelmaa ympärilleen...


Amarylliskin pian availee
nuppujaan keittiön pöydällä. Pieniä
jouluisia juttuja on jo
esillä.

Sori, muuten taas nuo räpsyt
olkkarista, alatte varmaan jo niihin
kyllästyä? Ensikerralla lupaan
postata aivan jostain muusta.

Mulla sunnuntai jatkuu pikku reissulla
Tornioon. Käväsen sinne poitsun viemässä
ja samalla käymme tyttären kanssa vähän shoppailemassa. Ikeassakin olis tarkoitus
poiketa vain kynttilävarastoja täydentämässä... saas nähä onnistuuko?

Nyt alankin valmistautumaan reissuun, eli
pakkelit naamaan ja menoksi:)

Lopuksi vielä kuva minun bloggauskaverista.

      

Mukavaa sunnuntaita kamut,
joko olette laitelleet joulua?


- Sari 


  




      

26 kommenttia:

  1. Tänään olisi tarkoitus laitella lisää valoja :) Niin pimeää on pitkin päivää, että valoja tarvitaan. Laittelen sulle viestiä yhdestä kivasta jutusta, tsiikailehan viestit!

    Kivaa reissua ja terkkuja tyttärelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu on tehty ja kivaa oli!
      Joo, kyllä tähän pimeyteen valoja kaipailee...

      Poista
  2. Kauniita kauniita juttuja! <3 Tuo iso tähti ikkunassa on aivan ihastuttava! Nam! Näyttää todella hyvälle :-)

    Täälläkin eilen kaivettiin pellava tähti esille, ja muutenkin hiljalleen joulua.... :-)

    Mukavaa päivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos paljon!
      Pikku hiljaa täälläkin joulua laitellaan, ihanaa aikaa!
      Mukavaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  3. Pikku hiljaa varmaan pitää alkaa laitteleen, kun lumetki sulas ihan kokonaan :(. Tuun muutenkin aina jälki junassa joulun kanssa. Lukeudun niihin EI jouluihmisiin, olen vissiin poikkeus :) Sais ekana olkkariin ja ruokailutilaan verhot ikkunaan. Ruokailutilan kaappiikin odottaa vielä asennusta, kun pieniä muutoksia tuli ja osia odottelin :(. Aina ei mene niin kuin suunnitellut. Kivaa reissua tännepäin. Itekki mietin, että pitäiskö lähteä piipahtaan Ikeassa, ehkä törmäillään taas siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Päivi, uutta lunta on onneksi satanut, ainaski täällä)
      Joo, kaikki ei aina mene niinkuin pitäis, mutta toivottavasti saatte kaapin pian kokoon:)
      Ikeassa kävimme tyttären kanssa tosi nopsaan, paljon oli väkeä!

      Poista
  4. Vielä pitäisi yhden lapsen synttärit viettää ( tuskin aina haluaa joulu-teemaa synttäreillee?), niin sitten päästän Joulun valloilleen, mutta sitä ennen...hissukseen jotain pientä.
    samanlaisia tähtiä meilläkin odottaa kellarissa ripustamista :)

    Hyvi ostoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Satu, nuo isot tähdet on minun lemppareita!
      Mukavia synttäreitä sinne:)

      Poista
  5. Ihania tähtiä! meillä on kanssa alettu laittamaa valoja jo, varsinaiset joulujutut laitan sitten lähempänä joulua, mutta amarylliksen voisi kyllä jo hankkia se on niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Katja, mukavaa, kun en ole ainut jouluvalojen laittaja tähän aikaan:)
      Mulla amaryllis on kasvattanu pitkän varren, vaikken ole sitä juuri kastellutkaan, innolla oottelen nupun aukeamista:)

      Poista
  6. Mukavaa shoppailureissua tyttären kans :) miekin neuvotin eilen tyttären matkassa lisää kynttilöitä ja yhet pallovalot. Nyt on niin pimeä että valoja sais olla vaikka kuinka paljon.
    Tuo sinun bloggauskaveri on niin söpö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tiina, bloggauskaveri on aina valmiina;) hauskoja koiria!

      Poista
  7. Minä olen sellainen jouluhöperö, että kaivan jo pyhäinpäiväviikonlopulla kyntteliköt ja valokranssit kaapista esille. Ei vaan malta olla laittamatta joulua :) Vaikka eipä silti, eihän tähän vuodenaikaan kaikenlainen lisävalaistus ole ollenkaan pahitteeksi. Kaunista teillä, kuten aina <3 Tunnelmalliset kuvatkin ja tuo sun bloggauskaveri, aika söötti! Mukavaa sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, kivaa, että sielläkin on jouluvalot täydessä loistossaan!
      Joulun aika on aika lyhyt, niin minustakin siitä pitää ottaa kaikki irti!
      Mukavaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  8. Apua missähän ne mun valot vielä luuraa. Oon jotenkin mega laiska nyt pa ostamaan noihin valoihin. Just olen lähdöss Kärkkäiselle katselemaan lyhtyjä pihalle. Poika on läminy kaikki lyhdyt rikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nanni, ei muuta kuin valoja etsimään ja pimeyttä torjumaan ;)
      Kärkkäseltä varmaan löytyyki kivoja lyhtyjä!

      Poista
  9. Kyllä nuo tähdet on ihania!!! Miekin tuunasin eilen pari metallitähteä. Jotenkin kultainen väri ei oikein natsaa niinpä suhhuuttelin kiiltävällä valkoisella tähdet valkoiseksi ja hyvät tuli. Saan nyt valkoiset tähdet jouluksi ikkunaan. Hyvää reissua ja alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Satu, niin samaa mieltä tähdistä!
      Suhuuttelemalla saaki just semmosia, kuin haluaa, kiva keksintö ja halpakin:)
      Mukavaa viikkoa sullekin <3

      Poista
  10. Minäkään en taida kyllästyä noihin tähtiin jouluna. Paperitähdet, tähtitarjotin ja tähtiliina pitää kohta kaivella esille ;) Tänään ostin uuden valotähden keittiön ikkunaan.
    Kivaa viikkoa sulle ja sun ihanalle bloggarikamulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ellen, samalta tuntuu täälläkin, ettei nuihin kyllästy koskaan! Kaikki, missä on tähtiä, on ihanaa:) Bloggarikamun kanssa on mukavaa bloggailla, on aina valmiina!

      Poista
  11. Ihania tähtösiä! Mulla ois kans haaveissa saada joku tähti. Tänään lähti mukaan Kodin ykkösestä yhdet uudet valot, mutta olivatkin rikki, harmi. Pitänee palauttaa. Täällä on pikkasen laiteltu joulua ja ainakin torttuja on leivottu. Kiirusta on ollut tää viikonloppu. Ihanaa viikon alkua Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jaana ja kiitos:)
      Voihan harmi, kun olivat rikki, niitä aina niin innoissaan alkaa laittamaan paikoilleen!
      No, saathan ne tosiaan vaihdettua. Voi, nams torttuja!
      Kivaa viikkoa sullekin Jaana <3

      Poista
  12. Ihanat tähdet! Minullakin on jo hiukan joulua hiipinyt kotiin! Huomenna olisi tarkoitus käydä ostamassa uudet paperitähdet vanhojen tilalle...haluan tähtiin nyt enemmän sakaroita!
    Ihanaa alkavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marita, kivaa tähtien ostosmatkaa sulle, pistähän kuvia sitten uusista tähtösistä.
      Kivaa viikkoa <3

      Poista
  13. Ihanan näköistä. Huomenna meinasin vasta ulos laittaa valoja, mutta pikku hiljaa alkaa myös sisällä tapahtua :)

    VastaaPoista
  14. Heippa Kati ja kiitos:)
    Täällä on ulos pantu parit valot, vielä pitäis ulos laittaa kuusi, sisälle meinaan ehkä ensi viikonloppuna viritellä kyntteliköt ym.

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.