sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Ystävien mökillä
















Syyskuun ensimmäinen viikonloppu
alkaa olla lopuillaan.

Miksi viikonloppujen pitääkin aina
mennä niin nopsaan, olisin
niin mielelläni vielä yhden päivän
voinut vapailla.

Viikonloppuun on mahtunut kaikenlaista,
mutta pääosin kuitenkin vain ihanaa
rentoilua.

Kuvat ylhäällä ovat ystäviemme mökkimaisemia,
joissa kyllä niin mieli kuin sieluki
lepäilee...

Eilen illalla tuonne isännän kanssa
ajeltiin saunomaan ja iltaa
viettämään.

Olipa niin tunnelmallista, kun oli jo
niin pimeää poltella nuotiota
ja saunoa ja nauttia kynttilän valossa.

Rantamökin saunassa saunottiin
oikein pitkän kaavan mukaan, mutta
uimaan emme enää uskaltaneet.

Loppu illaksi tehtiin isot tulet,
joita tuijoteltiin myöhäälle yöhön.

Teki kyllä hyvää, tuomonen 
pikku irtiotto!

Nyt taas jakselee aloittaa uusi viikko.

Kiitos ihanat vielä tätäkin kautta
superista illasta <3

Kovin on muuten jo syksyistä,
päivällä, kun tuolta Miekojärveltä 
kotiin ajeltiin oli puutkin 
jo niin väriään muuttaneet.

Myös ilmassa on ailahdus
syksyn tuntua.

Tänne kotiinkin sytyttelin taas
muutamat kynttilät illan iloksi. 

Kanavia surffaillaan ja koitetaan
löytää joku kiva elokuva, johon onkin
sitten hyvä lopetella tämä sunnuntai.


Toivottavasti teillä muillakin on 
ollut mukava ja rento
viikonloppu?


Iloa, piakkoin alkavaan uuteen viikkoon!


XX


Sari



 
 

10 kommenttia:

  1. Ihania, vähän jo syksyisiä kuvia! Täällä kans viikonloppuun on mahtunut monenlaista, mutta tämän päivän olen vietellyt ihan kotona. Kerrankin ei ollut kuskaamista eikä muuta menoa :) Äkkiä se viikkoa taas menee! Ihanaa viikkoa Sari <3

    VastaaPoista
  2. Hei Jaana! Joo, kyllä nuissa kuvissa on jo niin syksyn tuntu! Ompa kivaa vaihtelua ollut sullakin, kun et ole nyt tarvinnu kuskailla:) rauhassa vietetyt kotipäivät on välillä niin tarpeen...

    VastaaPoista
  3. Mökkielämässä on ihan oma tunnelmansa. Mä rakastan istua tulilla. uleen tuijottaminen on jotenkin niin rauhoittavaa ja terapeuttista. Tykkään ♥

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia. Viikonloput menevät kyllä liian nopeasti.
    Mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  5. Olisipa itsellänikin ollut noin ihanan rento viikonloppu. Eilen oli kivaa kun pojan synttäreitä vieteltiin sukulaisten ja kummien kanssa mutta tänään istuttiinkin piinaavat kahdeksan tuntia Pipunan kanssa päivystyksessä. Plaaah

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa ihanalta reissulta! Miekin olin muutaman km päässä viettämässä neljän kaverin kans tyttöjen iltaa/vkonloppua. Onneksi ääni ei kantautunut sinne asti, vai kantautuiko? Hyvää viikkoa sulle!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanat tunnelmalliset kuvat ♥ Hyvää alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa kivalta ja rentouttavalta reissulta, kuvista jo välittyy sellainen.Täällä ollut kans kiva viikonloppu, Levin maisemissa. Isäntä kävi juoksemassa täys maratonin ja ite olin kannustusjoukoissa. Ilmat eivät oikein suosineet, vettä tuli oikein kunnolla...en muista koska olisin ollut niin märkä ja ei tietenkään sadevaatteita mukana :( Onneksi pääsi lämpimään saunaan heti. Hyvää alkavaa viikkoa sinne ja taas sitä kummasti jaksaa ko vaihtaa välillä maisemia :)

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia ja varmasti on ollut mukavaa!
    Täällä viikonloppu meni sadetta pitäessä, mutta sisällä tuli touhua siitäkin edestä ;)
    Ihanaa viikkoa Sari<3

    VastaaPoista
  10. Voin vain kuvitella, miten ihana tunnelma teillä onkaan ollut tuolla mökillä! <3
    Nuotiolla hämärtyvässä illassa.. <3

    Minulla on blogissani sinulle tunnustus! :)

    Kauniita syyspäiviä sinulle! <3

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.