lauantai 22. elokuuta 2015

Olkkari räpsyjä













Aurinkoista lauantaita
kaikille!

Juurikin tuon auringon paisteen
innoittamana tuli räpsittyä muutama
kuva olkkarista tätä nykyä.

Sen isompia muutoksia siellä
ei ole tapahtunut, eikä mitään uuttakaan
ole hankittu, mitä nyt yksi pieni, musta tekstitaulu
ja kiva tuikkukipponen, jotka löysin
meidän paikallisesta kaupasta.

Eilisen viikkosiivouksen myötä
järkkä taas, jälleen kerran vaihtui ja sohvat
ovat taas yhdessä. 

Ikean ison Lack pöydän tilalle kannoin
alakerrasta tuon pienen pyöreän pöydän ja
sen pariksi siirtyi eteisaulasta jo aika päiviä
sitten ostettu kori.  

Lack pöydän raahasin alakertaan ja
taas, kun tekee muutosta mieli, se on 
helppoa kantaa sieltä takaisin.

Lämpöinen päivä on taas tulossa
ja ulos täytyneekin lähteä, sillä ruoho
kasvaa ja tarttee taas leikkausta, plääh!

No, tuleepa tämmöselle laiskalle
liikkujallekin samalla liikuntaa ja aurinkoa
yhdellä kertaa.

Illalla oli ajatuksena kokeilla yhdestä
kivasta blogista napattua ohjetta
pizzapatongeista, aineetkin niihin hakasin
jo kaupasta.

Mutta nyt, ulos, ylös ja ruohoa leikkaamaan!


Kuullaan...


Sari 

 




23 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää :) pitsapatonki kuulostaa aikasta hyvälle :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Johanna :)
    Minustakin nuo pizzapatongit kuulostavat herkuille ja hyviä aineksia niihin kyllä tuleekin!

    VastaaPoista
  3. Voi ei miten ihanalta teillä näyttää! Todella kauniita kuvia <3 ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihana Sanna<3
    Täällä onkin aurinkoinen ja helteinen sää, mukavaa, kun sattui viikonlopuksi kerrankin tällainen sää!:)

    VastaaPoista
  5. Kaunista ja harmonista. Mukavaa ruohonleikkuuta!

    VastaaPoista
  6. Kiitti Satu :) ruohot on nyt ajettu ja voi mahoton, kun meillä on täällä kuumaa, mutta en valita, tätähän on odotettu koko kesä!

    VastaaPoista
  7. Kivoja kuvia! Katsoinkin, että tuo kori on uusi juttu teillä! Onko nuo sarvet ja hyllykkö sen alla ollut siinä pitkään? En muista asiaa. Ihanaa pizzapatonki-iltaa sinne Sari <3

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaunis Jaana <3
    Tarkka olet, nuo sarvet on olleet tuossa jo melko pitkään, mutta tuon lokerikon olen laitellut tuohon muutama viikko sitten ja sen tilalla olleen pikku kaapin siirsin keittiöön, pikku muutoksia, you know;)

    VastaaPoista
  9. Aurinko laittaa kotisi oikein säteilemään- kaunista!
    Leppoisan lämmintä lauantai-illan jatkoa täältä Oulusta!

    VastaaPoista
  10. Voi kiitos :) on ollut kyllä upea sää tänään ja vieläkin paistaa ja on niin kaunis ilta!

    VastaaPoista
  11. Ihana kokonaisuus tuossa ekassa kuvassa ja toi harmaa sohva <3
    I love it. Itsellä on harmaa sohva löydettynä, nyt vain kun saisin vanhan myytyä.

    VastaaPoista
  12. Kiitos Nanni <3
    Olen kans tykäny tuosta harmaasta väristä ja on aika kiitollinenki, kun on koira, joka välillä saattaa rapatassuilla hypätä tuohon!
    Yhteen väliin haaveilin valkosista sohvista, mutta kyllä valkoinen nojatuoli taitaa riittää, kun siinä näkyy ihan kaikki liat, aika usein saa päällistä pestä!

    Kivaa, kun olet löytäny sohvan, toivotaan parasta, että saat entisen pian myytyä!!;)

    VastaaPoista
  13. Onpa ihanaa katsottavaa ! Kyllä pikku tavaroiden vaihdot piristää kummasti (naisen) mieltä, sitä täälläkin harrastellaan ;)
    Kaunis koti teillä kerrassaan.
    Ihanaa lämmintä viikonlopun jatkoa sulle Sari <3

    VastaaPoista
  14. Kaunista! Tuo matto on aivan ihana. Kyljellään oleva laatikko on kuin tehty lehdille, tosi kiva idea :)
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  15. Kaunista kaunista <3 Säät ovat kyllä nyt hellineet, harmi kun ei nyt
    niin pysty nauttimaan kun työt alkoivat... :-)

    VastaaPoista
  16. Hei Tiina! pikku tavaroiden juoksutus on oikeinkin terapeuttista puuhaa;)!!
    Aina silloin tällöin sitä harrastan...

    Kati hei! Ja kiitos :) nuita mattoja on kaksi tuossa vierekkäin, kun yksi olisi ollu liian pieni!
    Hobby Hallista nuo tilasin viime talvena ja nyt muuten kun tuli uusi kuvasto, siinä oli taas nuita myytävänä:)

    Minna HEI! Kiitos ihana <3 Täällä myös kerrassaan helteinen viikonloppu!
    Mutta minusta ensi viikoksi lupaili jo kylmempää!

    VastaaPoista
  17. Miten inspiroivia kuvia :) Meillä on olkkarissa hieman pelkistetympää, mutta näiden kuvien myötä tahdon jotain enemmän..! Mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  18. Ihana olkkari <3 tuo kollaasi on niin kiva :)
    Ihanaa viikonloppua ihanainen :)

    VastaaPoista
  19. Aivan upea sisustus! Ei voi kuin huokailla ihastuksesta. :) Pitsapatonki kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
  20. Niina, kiitos paljon ihanasta kommentista <3


    Home Zada: thanks :)


    Lapland Diaries: voi, kiitos ja mukavaa, kun löysit blogiini!
    Pitsapatonki oli muuten tosi hyvää, pitää tehdä pian uudelleen:)

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.