perjantai 17. heinäkuuta 2015

Pikku matto ja perjantai










Nopeat perjantai terkut
täältä meiltä!

Viikkosiivouksen myötä
keksin toisellekin matto söpöläiselle
paikan olkkarista.

Mukavasti tuo tunnelmaa
tuohonki nurkkaan!

Taannoiselta Pellon reissultani
mukaan tarttui jo monessa
blogissakin vilahdellut paperipussukka.

On se vain niin kiva ja kätkee
meillä sisuksiinsa vinon
pinon lehtiä.

Viimeinen lomaviikko on kulunut
kotona kaikenlaista pientä
puuhaillen, siivoillen ja pienesti
sisustellen.

Ja viimein sain myös oman
vaatekaappini järjestykseen!

Täällä meilläpäin on ollu tänään
aika lämmintä, vaikkakin melko
pilvistä.

Töyhtöangervon oksia
taittelin pihapensaasta muutaman
viikonlopun iloksi maljakkon.

Vielä pari päivää vapaalla
puuhaillen ja rentoillen ja sitten
pirteänä töihin.

Joko sinä olet pitänyt
kesälomasi vai onko se kenties
vielä edessä?


Aurinkoista viikonloppua
kaikille ja kauneimmat kiitokset 
viime postiin kommentin jättäneille <3


Parhautta perjantaihisi!


PUS,


Sari
 

 

 




14 kommenttia:

  1. Onpas hauska paperipussi! Taidan olla pikkuisen pihalla blogimaailmasta kun en oo moista aiemmin nähnyt.. Hups. Mutta hieno, ja sopii teidän kauniiseen kotiin tosi hyvin.

    VastaaPoista
  2. Minustakin tuo pussukka on aika hauska ja kestävää materiaaliakin vielä!
    Kiitti kivasta kommentista Eena:)

    VastaaPoista
  3. Ihana pussukka, sopii niin moneen tarkoitukseen :)

    VastaaPoista
  4. Hei Johanna!
    Aluksi en lämmenny noille pussukoille, mutta sitten ihastuin noihin ihan kympillä,
    käteviä ovat ja tyylikkäitäkin:)

    VastaaPoista
  5. Oi voi nättiä ja ihanaa niinkuin aina ♥ Nuo mustat kynttilänjalat on aivan kääk ♥ Mulla pukkaa vähän sellanen kaikkin mustaksi kausi :D

    VastaaPoista
  6. Kiitos Tianna:)
    Nuo kynttilänjalat oli ennen valkoset, mutta suhuttelin ne mustiksi ja olen kyllä kans tykänny! Mulleki tulee aina välillä mustis kausi;)

    VastaaPoista
  7. Ihana matto ja teillä on niin kaunista, kuten aina :)
    Mulla on vielä kaksi viikkoa lomaa jäljellä.

    VastaaPoista
  8. Kiitos Kati <3
    Vietähän vielä mukavat ja rennot kaksi viikkoa:)

    VastaaPoista
  9. Onpa kyllä ihana matto ja tuo iso matto edelleen saa lämpöisiä tykytyksiä minussa, se vain on niin täydellinen.
    Ihanaa viikonloppua ihana Sari <3

    VastaaPoista
  10. Oi, kaunis oleskelupaikka ja koko koti ,
    Ihanaa viikonloppua Sari <3

    VastaaPoista
  11. Nanni: isoon mattoon olen itsekin tyytyväinen:) mukavaa viikonloppua sullekin ihanuus<3

    Tiina: kiitos Tiina<3
    Leppoisaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  12. Tuota pussia minäkin katoin Haaparannan reissulla, mutta vielä jäi kauppaan, kun en muka raskinut ostaa...Ihana matto, sitäkin oon kattonut facebookin kirppiksillä. Moni tuntuu itse niitä tekevän. Mattoakaan en oo raskinut ostaa, vaikka on se tosi nätti! Ihanaa iltaa sinne <3

    VastaaPoista
  13. Heippa Jaana!
    Mie en ensin ees tykäny koko pussukasta, mutta niin vain lopulta ihastuinki siihen ja ja se piti saaha, hyvin kätkee kyllä sisällensä kaikenlaista:)
    Nuo matot on kyllä söpöjä, itse en osannu virkata nuita, vaan olen ostanu.
    Ihanaa iltaa teillekin sinne, mekin nautimme auringosta terassilla:)

    VastaaPoista
  14. Niin kaunista! Ja niin on suloinen koirakin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.