perjantai 30. tammikuuta 2015

Seven question...

Sain ihanalta Krisseltä Arjen helmiä  blogista
kivalta tuntuvan haasteen, jonka päätin tehä
perjantai illan iloksi, kiitti Krisse tästä<3

Haasteessa pitää vastata näihin seitsemään kysymykseen ja keksiä sitten uudet seitsemän 
kysymystä ja jakaa haaste eteenpäin.

1. Oletko keittiön hengetär ja mikä on bravuuri ruokasi?

Tunnustaudun kyllä keittiön hengettäreksi,
meillä oikeastaan vain mie tehen ruokaa,
sillä mies on melkein aina töissä. Kesäisin 
miehen juttuja on kyllä grillailla ja sen hän taitaaki hyvin, meheviä pihvejä onkin jo ikävä!! Hmmm...bravuuri ruoka, mikähän se olis???  No, ehkä se on karjalanpaisti ja pottumuusi. Ja leivonta puolella tykkään tehä täytekakkuja ja minusta ne on usein ollu aika onnistuneitaki, kuten esim. pojan rippijuhlila viime kesänä.


2. Mitä harrastat? Muuta kuin bloggaamista?

 Bloggaaminen ja oman blogin pito on aivan
uskomattoman ihanaa ja koukuttavaa harrastusta! Olen niin kiitollinen omalle
tyttärelleni, joka aikoinaan minut tähän hommaan innosti, rohkaisi ja auttoi!
Muita harrastuksia on tietysti kodin sisustaminen, valokuvaus, musiikin kuuntelu,
kesäisin puutarhajutut ja tuolla keittiössä
puuhaileminen hyvän ruuan parissa.
Kuntoilu, paitsi nyt pitkään olen ollu
liikkumatta...ei vain ole haluttanu!
Ehkäpä keväällä innostus taas tulee, toivottavasti!

Mm. tämä taulukollaasi on yksi sisustukseni
tulos, johon olen ollu tosi tyytyväinen!


DIY- juttuja syntyy myös hyvän idiksen
myötä, kuten nämä mustaksi suhutetut
kynttilänjalat!

3. Unelma-ammattisi lapsena, ja miten haaveillesi kävi?

Unelma- ammattini lapsena oli jo hoitajan ammatti ja perushoitajaksihan sitä sitten lukion jälkeen opiskeltiin. Vuosia myöhemmin kävin vielä 2-vuotisen psykiatrian erikoisammattitutkinnon.
Täytyy kyllä todeta, että nappiin meni valinta, sillä viihdyn nykyisessä työssäni ja tykkään ihmisten auttamisesta ja huolehtimisesta.

4. Sisustukseni kulmakivet. Värit, materiaali, tyyli - vai jokin muu?

Väreinä ehottomasti, valkonen, harmaa, maitokahvin sävyt sekä nykyisin musta,
pikku ripauksina siellä täällä on alkanu miellyttämään silmää.
Ennen tykkäsin maalaisromanttisesta tyylistä ja tykkään vieläkin, mutta tietynlainen 
selkeys, sekä luonnonmateriaalit ihastuttavat. Välilä naurankin itselleni, kun yhtenä päivänä haalin tavaraa ja runsautta
sisustukseen ja taas seuraavana vien sitä pois näkyvistä...huoh!


Eri puiden oksat ihastuttavat minua maljakoissa...
oikea risumuori olen?

5.Millainen on musiikkimakusi ja onko sinulla lempiartistia? 

Aika kaikkiruokanen olen musiikin suhteen,
räpistä- virsiin kategorialla.
Ooppera on kauhean kuulosta, sekä blues ja jazz!

Lempiartisteja on Jari Sillanpää, Cheek,
Kaija Koo, Samuli Edelmann ja sitten tykkään kuunnella 80-luvun Modern Talkingia ym. ihanuuksia siltä ajalta...kun oli vielä nuori:)
Hartaalla tuulella ollessa saatan kuunnella virsiäkin laput korvilla...muilta salaa :)
Musikki on tosi terapeuttista 
ja voimaannuttavaa!!!

6. Jos saisit valita, millä historian vuosisadalla tai vuosikymmenellä eläisit,
minkä valitsisit ja miksi?

Kyllä se ihan tämä nykyään menossa oleva aika olisi, tämä on paljon helpompaa, kuin entisajat, vaikkakaan elämä ei mene ihan niinkuin Trömsöössä!

7. Pakopaikkasi- onko sinulla sellaista ja jos on, niin mikä?

Pakopaikkani on Lompolo, rakas kotikyläni, jossa miljoonat,
kultaiset lapsuuden muistot asustavat vieläkin... Lompolon rauhassa murheet
unohtuvat ja siellä jos missä tuntee olonsa turvalliseksi!
Toinen pakopaikka on kotini, olisin aina kotona, jos saisin, olen koti-ihminen!
Rakastan kuljeskelua kotona villasukissa hiihdellen tai topakasti puuhaillen esim. sisustusjuttujen parissa.

Lompolossa talvella, sillalla <3

Ja kesällä, äidin kukkamaat <3

Tässäpä minun vastaukset kysymyksiin,
joihin oli tosi mukavaa vastailla!

En rupea nuita kysymyksiä muuksi muuttamaan, vaan haastelen mukaan seuraavat blogit:


janinajosefiina   oman tyttären blogi





Kuulemisiin,

Sari





 



  

    

 
 
 
 



 

 


10 kommenttia:

  1. Sari, kiva, kun otit haasteen vastaan! Oli tosi kiva lukea vastauksiasi ja katsella kauniita kuvia ♥

    VastaaPoista
  2. Todella hauska postaus, täytyy ehkä itsekin toteuttaa :)

    VastaaPoista
  3. Mukavia faktoja sinusta, moni juttu oli kuin omasta suusta.. ;-)
    Ihanaa viikonloppua Sari! <3

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuvat ja vastaukset! <3 Taulukollaasisi on kyllä upea, kumpa itsekin sais joskus tuollaisen aikaiseksi :) Kivaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  5. Kiitokset haasteesta ja miehän otan sen tietenkin vastaan ja toteutan heti ko vain ehdin :)
    PS. Tätä sinun haastepostausta oli tosi mukava lukea!

    VastaaPoista
  6. Kiva oli "tutustua" sinuun paremmin :)
    Tuo kollaasiseinä on hieno ja olen miettinyt pääni puhki, että mihin voisin meillä tuollaisen toteuttaa...
    Ja herkullisen näköinen täytekakku!
    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  7. Mukava oli lukea, nää on niin kivoja!! :) Ja piiitkästä aikaa oli aikaa lötkähtää sohvan nurkkaan kone sylissä ja piipahtaa muiden kodeissa lukemassa kuulumisia, ihan jo ikävä ollu <3 Hyvää loppu viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Tosiaankin tulit nyt tutummaksi! Ihana postaus! Aika paljon löysin itseäni tuosta, sisustustyylit meillä melko samanlaiet!

    VastaaPoista
  9. Oh, kiitos haasteesta! Olipa ihana kuulla susta enemmän :) Mulla on sama musiikkimaku, paitsi virret multa puuttuu :) Upeen näköinen kakku ja taulukollaasi on edelleen yhtä ihana ja onnistunut :) Koetanpa värkätä haasteen valmiiksi :) Kiitti!

    VastaaPoista
  10. Ihana postaus! Tämä oli mielenkiintoista lukea!

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.