maanantai 29. syyskuuta 2014

Lintuhäkki

Heips,

ja oikein pirtsakkaa alkanutta viikkoa ihanat lukijat! Aurinkoinen päivä houkutteli
minut jo aamu ysin jälkeen ulos kanniskelemaan puutarhakalusteita varaston kätköihin.
Ja tyhjentelemään ja pesemään kukkaruukkuja, sillä viime viikkoiset pakkasyöt olivat paleluttaneet kaikki ulkokukat krysanteemeista lähtien.

Syksy on tullu kyllä oikein toden teolla ja viime päivien myrskyt ovat lennättäneet
paljon puiden lehtiä ympäri pihamaata.  Meillä ei ole ollut tapana haravoida syksyisin,
vaan vasta keväällä ja niin käy tänäkin vuonna.

Varastoon kun noita kalusteita roudasin, niin hoksasin vajaan pullollisen mustaa suhu-
maalia hyllyllä ja keksin suhutella sillä koko kesän ulkona olleen lintuhäkin.
Sen entinen väri oli vaalea ja vihervä, mutta nyt siitä tuli musta ja aivan kivan näkönen.
Musta väri on alkanu kiinnostaa, kylläkin vain pieninä pilkahduksina siellä täällä! 


Kynttilät sujauttelin häkkiin sisälle, kun en muuta keksiny.



Mulla onkin loman jälkeen leppoisa viikko, kun tänään
ja vielä huomennakin on lomaa.

Paljon muuten kiitoksia teille kaikille kommentin jättäneille
edelliseen postaukseen, ihania olette!!

Nyt ajattelin lähteä polkemaan crossilla, ennen saunaa,
sitten katsomaan Suomen kauneinta kotia.

Palaillaan,
Sari
 

 


 

15 kommenttia:

  1. Siitä tuli tosi hyvännäköinen mustana!

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis tuo uusittu lintuhäkki. Kynttilät antavat sille viimeisen silauksen. Tykkään, kuten myös minä olen alkanut pitää mustasta väristä. Musta tekee nykyisin tuloaan moneen kotiin ja luulen, että pian syrjäyttää valkoisen...ainakin osittain.

    VastaaPoista
  3. Mukava piristysruiske lintuhäkille! :-) Musta antaa mukavasti ryhtiä, kun sitä ei ole liikaa :-)

    VastaaPoista
  4. Hieno häkki tuli! Itsekin olen haaveillut lintuhäkistä :)

    VastaaPoista
  5. Itsekin olen alkanut tykkäämään sisustuksessa harmaasta ja mustasta, keittiö saa uutta ilmettä ja keväälllä se makkari. Kiva vähän alkaa muuttaan kodin fiilistä. Jotenkin itse kaippaan selkeämpää ja yksinkertaisempaa, mitä se sitten onkaan, en ehkä tiedä itsekään. Mutta aivan valloittava toi linnunhäkki.
    Aivan ihanaa syysviikkoa ihana Sari <3

    VastaaPoista
  6. Tulipas häkistä kaunis! Ja ihana, kun sisällä on kynttilät :-)

    VastaaPoista
  7. ihanan näköinen lintuhäkki :)aina pitää joku maalin jämä olla kaapissa odottamassa tälläisiä hetkiä ;)kynttilät sopii hienosti tuohon :) mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Kiva tuli tuosta häkistä :) Musta pieninä ripauksina siellä täällä piristää mukavasti!! Saas nähdä kuis mulle käy kun ostin honkkarista musta valkoiset tähti matot, aika hallitsevilta näyttää, täytyy vaan löytää sopiva tila niille mutta kun halvalla sai ;) hih..

    VastaaPoista
  9. Ai miten kiva tuo lintuhäkki. Juuri täydellinen paikka kynttilöille. Syksy ja kynttilät ♥

    On muuten kiva tuo kyltti jossa lukee yksinkertaisesti NAUTI ELÄMÄSTÄ!

    VastaaPoista
  10. Ihana tuli lintuhäkistä ja kynttilät käy hienosti sinne!
    Ihailen tässä vielä edellisen postauksesi Rodos kuvia. Tutun näköisiä paikkoja. Hotellimmekin näyttää kuvistasi päätellen olleen hyvin lähekkäin:)

    VastaaPoista
  11. Lintuhäkistä tuli kaunis paikka kynttilöille. Aina syksyllä mieli halajaa tummempia sävyjä kotiin.

    VastaaPoista
  12. Hieno lintuhäkki!
    Minäkin tykkään mustasta ripauksina, ettei mene liian synkäksi;)
    Mukavaa tistaita <3

    VastaaPoista
  13. Toimii toi mustanakin :) Itellä myös vähän mustien esineiden kiinostus kasvanu, sopivassa suhteessa !
    Leppoisaa loma päivää sulle ♥

    VastaaPoista
  14. Ihanalta näyttää sekä tämän postauksen kuvat että myöskin edellisen postauksen Rodos kuvat <3.

    VastaaPoista
  15. Kaunis lintuhäkki! Ja se on kyllä kumma vaikka kuinka valkoista rakastaa niin kyllä sitä mustaakin on kuin varkain alkanut meillekin kerääntymään. Välillä vähän huolestun mihin tämä on menossa... :D

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.