sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Sunnuntaina

Arkikuva haaste 4/5

Iltoja,

tämä päivä on pyhitetty levolle ja ulkoilulle. Aurinko on hellinyt meitä
täällä Tornionjokilaaksossakin aivan koko päivän!
Aamulla nukuttiin pitkään ja vähän päivemmällä lähdettiin joen jäälle
kävelylle. Siellä oli paljon väkeä, toiset hiihtelivät ja jotku pilkkivät,
mutta kaikki varmasti nauttivat hyvästä ilmasta.
Meillä oli karvakuonokin mukana ja voi kun se nautti juosta vapaana
siellä!

Meitä harmitti vähän, kun emme älynneet ottaa puita ja makkaraa
ja kahvia mukaan, niin että olisi saanut istuskella tulilla ja nauttia
oikein kunnolla ihanasta ilmasta, mutta ehtiihän sitä vielä,
ehkä ensi viikonloppuna sitten...



Keräilin uudet pajunoksat samalla kotiin, kun entiset olivat
jo menneet vähän huonoiksi. Näissä oksissa vain ei
vielä ole kissat auenneet!

Oksat pääsivät tällä kertaa kuistiin pupujen kaveriksi ja kaappien
kätköistä kaivelin jo pääsiäismunatkin oksille koristeeksi.
Saapahan nauttia pääsiäistunnelmasta vähän pidempään...


Vielä iltasella teimme pitkän lenkin ystäväni kanssa, joten
nyt on oikein hyvä ja reipas mieli.

Tänään tämä arkikuva haaste lähtee Marikalle jouttenrantaan 

Minun ilta jatkuu nyt saunalla ja tv.n katselulla, ainiin
meinattiin pojan kanssa kokeilla tehdä banaani
jäätelöä, mutta siitä juttua myöhemmin!

Oikein mukavaa iltaa sinulle ja iloa pian alkavaan uuteen viikkoon,

Halauksin,

Sari 
 
 
 








 

12 kommenttia:

  1. Onpas siellä vielä talvista! Hauveli nauttii vapaana telmimisestä. Somat puput. Mukavaa sunnuntai-iltaa, Sari!

    VastaaPoista
  2. Voi Nuusku, saa aina hymyn huulille! :-D Siellähän on vielä talvista ♡

    VastaaPoista
  3. Pieni karvainen kaveri nauttii sydämensä kyllyydestä vapaudesta. Vaikuttaa mielenkiintoiselta haastella, jonka on ilolla vastaan.

    VastaaPoista
  4. Heippa! Löytyipäs täältäkin aivan ihana blogi! Onpas teillä kaunista <3 Ihana kuisti!

    Onpas teillä ollut mukava päivä. Niin talvista siellä vielä :)

    Aurinkoista viikkoa! :)

    VastaaPoista
  5. Satu: täällä on vielä todella talvista ja yölläkin vielä pakkasia!

    Minna: Nuusku kyllä nautti ja juoksi paljon, nyt on aivan naatti raukka!

    Marika.V: Kivaa, että pidit haasteesta, tämä haaste olikin aika mukava!!!

    Iida Emilia: mukavaa, kun tulit vastavierailulle ja jäit lukijaksi, toivotan sinut lämpöisesti tervetulleeksi:)

    VastaaPoista
  6. Toden totta tuo koiruus näyttää nauttivan :)

    VastaaPoista
  7. Hei Sievähelmi, koiruli kyllä nautti sydämensä pohjasta;)

    VastaaPoista
  8. Voi tuota teidän ihanaa koiruutta, kyllä kuvat kertoo kuinka onnellinen oli vapaana juoksentelusta!
    Ja ihanat pääsiäisjutut olet laittanut <3
    Mukavaa ja aurinkoista viikkoa Sari!

    VastaaPoista
  9. Kiitos Pia;) koiruus kyllä juoksenteli onnessaan vapaana!! Ihanaa viikkoa sulle <3

    VastaaPoista
  10. Nuusku näyttää nauttivan auringonpaisteesta ja vapaudesta ;)
    Minullakin olisi tarkoitus etsiä kaapista pääsiäiskoristeita tällä viikolla.
    Mukavaa maanantaita <3

    VastaaPoista
  11. Teillä on niin kaunis ja viihtyisän oloinen tuo kuisti ☺

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.