perjantai 21. maaliskuuta 2014

Pokat ja perjantaita

Heippa,

jipii, se on viikon paras päivä täällä taas!! Viikko on ollut melko kiireinen
ja täynnä monenlaista juttua ja tapahtumaa. Nyt onkin taas aika hieman
hidastaa ja nauttia...
Viime postauksessa kerroinkin olkkarin järkän taas muuttuneen vähän
ja makuhuoneen järjestyksen palanneen vanhaan ja tuttuun tyyliin.

Makkarin tumman ruskea seinä ärsyttää minua, mutten ole kuitenkaan
saanut sitä vielä maalatuksikaan. Järjestyksen muututtua oli siihen
keksittävä jotain ja niinpä vanhat palvelijat eli ikkunanpokat pääsivät
taas esiin! Niillä myös saa mukavasti piiloon naulanreiät yms.

Makkarin seinää toiselta puolelta...
Ompa kyllä niin ärsyttänyt tämä ilma ja oikein kunnon takatalvi!!
Vaikka talvihan meillä täällä oikeastaan vielä pitäisi ollakin näillä
korkeuksilla! Jotenkin sitä vain pääsi niin jo tuohon kevään makuun,
ettei ollenkaan enää jaksaisi tuota talvea!

Töistä tultuani näppäsin kaupasta viikonloppu kukiksi ruusut
tällä kertaa, ihanat ovatkin ja kivan väriset!

Olkkaria vähän toiseltakin suunnalta...

Kova tuuli oli heittänyt ison oksan puusta aivan
portaiden juureen, niinpä siitä piti napata
muutama oksa sisätiloihin!

Uusia lukijoitakin on taas tullut, ei muuta kuin
lämpöisesti tervetuloa mukaan seurailemaan
touhujani<3

Nyt saunaan ja sitten kynttilät palamaan ja 
odottelemaan Voicea!

Rentoa perjantaita,

halein,

Sari
 


 
 

 



17 kommenttia:

  1. Kaunista! Joo, ei tuo lumikeli oikein innosta. Mulla on joka viikko uudet ruusut. Tänä keväänä en oikein ole innostunut tulppaaneista, vaan ostanut ruusuja, jotka kestävät kauemmin ja jatkavat vielä kuivattuinakin elämäänsä kransseissa tms.

    VastaaPoista
  2. Kiitti Satu, tosiaan, eipä ole tullut tuota ajateltuakaan, että ruusut voi hyödyntää vielä kuivattuinakin!!
    Täällä onneksi lumisade loppui!!!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia!
    Meillä aurinko porotti tänään kaikki eilen sataneen lumen sulaksi :-D

    VastaaPoista
  4. Kiitti Rouva Kivitikka:)
    Toivottavsti meilläkin päin aurinko paistaisi huomenna!

    VastaaPoista
  5. Niin haluttaisi oikein heittäytyä tuonne teän sohvalle köllimään :D Ja nauttia kaikista ympärillä olevasta kauniista asioista <3

    Niin kaunis tuo lipasto makkarissa, oi!

    Ja eikhään nämä meänki lumet vielä sula ajan kanssa, vaikka harmittaahan ne.

    Iloa viikonloppuun!

    VastaaPoista
  6. Hei vain HoO! Kyllä nämä lumet vielä lähtee, ko me vain jaksama oottaa!!
    Kiitos kaunis kommentista ja tule vain köllimään sohvalle ;)
    Iloa sinunkin viikonloppuun<3

    VastaaPoista
  7. Meilläkin on makkarin remontti haave, tapetit veks ja uudet huonekalut. Siis en ole tiennytkään että sängyt maksaa timantteja, huh huh saa remontti odottaa jonkun hetken. Se on näköjään joka asiassa raha mikä ratkaisee. Suurimpana ongelmana varmasti tulee olemaan seinän väri, haluan sinne jonkinlaisen harmaan maalin, vaalean mutta harmaita sävyjä on kamalasti. No jospa se mieluinen sieltä löytyy.
    Meilläkin olisi yksi ikkunan poka odottamassa että mitä sille tekisi, se vain painaa niin paljon, että jaksaako mikään seinä sitä kantaa, ja haluanko sitä sit kuitenkaan enää. IHanaa viikonloppua Sari, blogisi on ihana.

    VastaaPoista
  8. Ihania ruusuja, ja nuo pokat on tosi kivat!! Hauskaa kun luonto nakkasi sinulle sisustusmateriaalia ovenpieleen! :-D Aurinkoista viikonloppua <3 :-)

    VastaaPoista
  9. Valkoiset ikkunanpokat raikastavat seinän. Saan näistä sun kauniista kotikuvista siivousinspiraation, joka on ollut kadoksissa ;). Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Kauniita kuvia <3 sohva näytti oikein kutsuvalta...
    Lunta, tuulta ja nyt solsketta täälläkin, mutta ihanasti paistaa taas aurinko :) Mukavaa viikonloppua Sari <3

    VastaaPoista
  11. Ihana tämä sinun blogi. Huomaan joka kerta, että pidämme niin samanlaisista asioista. :) Ihanaa piristystä lukea näitä juttujasi. Huomaa kyllä, että olemma samaa sukua. Iloa viikonloppuusi, sisko. Terkuin Iida :)

    VastaaPoista
  12. Nanni: Hei,kaikki maksaa nykyään niin hirveästi ja sänkyihinkin saa uppoamaan sievoisia summia! Siksi täälläkin turvaudutaan vanhoihin, löydettyihin pokiin, pääsee halvemmalla! Olispa mielenkiintoista nähdä se sinun poka, kivat lauantait:)

    VastaaPoista
  13. Minna: jeps, eipä tarvis aina kaupasta kukkia hakeakkaan, kun noita risujaki voi hyödyntää ;)

    Nainen Talossa: kivaa, jos blogini innoittaa sinua siivoamaan!!:)
    Kivaa viikonloppua sullekin!

    PPDECORAN Pia: kiitos :) lumisade on hellittänyt, onneksi!

    Iida: Hei Iida<3, kiitti ihanasta kommentista, mukavaa kun tämä blogi piristää sinua ja jaksat lueskella höpötyksiäni;)! Kivaa, kun olet huomannut, että pidemme samanlaisista asioista<3 Iloa ja onnea sinunkin viikonloppuusi pikku sisko<3 ja haleja pienille<3



    VastaaPoista
  14. Kauniita kuvia!
    Eilen täällä oli kamala tuuli ja satoi vuorotellen räntää ja vettä.
    Tänään on aivan ihana auringonpaiste :)
    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  15. Kiitos Ellen<3
    Meillä aurinko on vieläkin piilossa jossain! Kiitos muutes lahjastasi<3 aivan ihana oli, kaikki siinä!!! Postailen siitä sitten!!:)

    VastaaPoista
  16. Hauska idea tuo ikkunanpoka idea! Kauniita ovat myös ruusut. Kyllä kukat kaunistavat kovasti kotia ja viikonloppua! Aurinkoista viikonloppua Sari!

    VastaaPoista
  17. Kiitti Jaana:) Tykkään ikkunanpokista ja varsinkin vanhoista sellaisista!
    Kukat kuuluvat viikonloppuun, kivaa lauantaita Jaana<3

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.