tiistai 25. helmikuuta 2014

Kuntoiluhuone?

Hei,

näin kevään kynnyksellä on kuntoilu kärpänen taas puraissut meikäläistä!  Joulun jälkeen tuo oikeastaan puraisi, kun koko joulun ajan tuli herkuteltua ja olo tuntui melko tunkkaiselta ja raskaalta tammikuun alussa.
Koska kelit on olleet sitä ja tätä koko talven, olen kuntoillut enimmäkseen sisätiloissa. Sen on mahdollistanut jo vuosia sitten hankittu laite, jolla voi tehdä 21 eri liikettä. Välillä tuo laite on kerätty pois pölyttymästä nurkista ja vuosi sitten isäntä sen jälleen kerran pyynnöstäni kokosi.
Uudempi laite on n. vuosi sitten ostettu crostrainer, lisäksi minulla on yksi kahvakuula, pienet käsipainot, jumppapallo ja viimeisin hankinta, selätin.
Kuntoilupaikkani sijaitsee alakerrassa, aivan saunan ja pesutilojen vieressä ja usein ajoitankin kuntoilut iltaan ja sen jälkeen on mukava mennä saunomaan.

Olenkin tehnyt tästä meidän pukuhuoneesta kuntoiluhuoneen, eli
matot ja verhot pois!


Tässä laitteessa riittää painojakin aina 140 kg asti.


Tässä näitä muita vempaimia, en kyllä ikinä tee tuolla 
pallolla mitään ja kahvakuula pitäisi olla painavampi,
mulla on tuo vain 6kg.


Tämä selätin on uusin villitys, sillä voisi tehdä vaikka millä mitalla
erilaisia liikkeitä, olen jo muutamaa kokeillutkin. Yritän kuntoilla
3-4 kertaa viikossa. Tuloksia painon suhteen ei ole kyllä juurikaan
tapahtunut! Syön kai liikaa ja herkuttelen liian usein?
Mutta liikkumisesta tulee hyvä ja energinen olo, joten ei se 
aivan hukkaankaan mene!!

Tässä vielä tätä huonetta toiseltakin puolelta.


Tämän ison tekokukan sain isännän siskolta
muutama viikko sitten ja se löysi paikkansa täältä.
Kiitos Eija!

Tälläistä tällä kertaa, kuinkas usein te liikutte ja 
harjoitatteko lihaskuntoa?

Hups, kello on jo paljon, joten tämä
tyyppi lähtee nyt unille...

Palaillaan,

XX

SARI  
 


 
 
 
 





13 kommenttia:

  1. Voi vitsit, tuollaisesta huoneesta minäkin olen haaveillut!! Kun saisi sen juoksumaton....Sen verran laiska olen, että sali-/jumppakorttia en ole saanut hankittua, niinpä lenkkarit on juoksuttaneet ja vuoroin kävelyttäneet läpi talven. Kovilla pakkasilla piti oikein miettiä, että "hulluko olen", kun juoksin kylmässä ja pimeässä kankeana topparukkaset käsissä ja pipo syvällä päässä, mutta kyllä siitä vaan tulee niin mahtava olo, se on totta!!

    VastaaPoista
  2. Luksusta, et sulla on käytössä kuntoiluhuone!! Meillä oli edellisessä asunnossa vastaavanlainen. Se oli kylläkin lähinnä miehen käytössä, ei siellä juuri muuta ollut kuin painonnostopenkki. Kivaa tiistai-iltaa <3

    VastaaPoista
  3. Voi että kuinka kätevää olisikaan kun olisi vastaava tila kotona, no crossari löytyy, mutta ilman kunnollista tilaa.

    VastaaPoista
  4. No WAU!!! Sullahan on oikea Spa-osasto siellä, ihan mahtavaa!! :-D Kyllähän tuolla kelpaa kuntoilla! :-) Omasta kuntoilusta ei
    tarvi edes puhua, heh.... ;-)

    VastaaPoista
  5. Meillä on kuntopyörä pölyttynyt jo vuosia autotallissa... En harrasta lihaskuntoilua, mutta teen joka päivä pitkän kävelyn Mikin kanssa ja kesät huhkin lapion varressa. Niin, ja imuroin joka päivä. Kyllä siinäkin hiki tulee ;O)

    VastaaPoista
  6. Wau, hienot laitteet ja kiva tila harrastaa!
    Meillä nuo laitteet olisivat vaateripustimina (ainakin oli ennen kun meillä oli samanlaiset vehkeet).
    Mulla on vähän sama juttu kuin Satulla; imurointia ja lapiohommia ja töissä saan kyllä bodata ihan riittämiin...kävelyllä käyn aina kun kelit sallii, myönnän, olen aika laiska liikkumaan :(

    VastaaPoista
  7. no kyllä siellä kelpaa kuntoilla! Meiltä löytyy vain juoksumatto, kahvakuula, soutulaite, vatsalaite ja penkki painoineen. Mutta kuntoiluhuone olis kyllä tarpeelllinen!

    VastaaPoista
  8. Tuohan on tosi hieno idea, siellä saa ihan rauhassa rehkiä vaikka joka päivä.
    Mä olen kyllä sen verran luuseri, että keksisin ainakin tuhat x 100 tekosyytä olla tekemättä mitään, siksi on pakko lähteä kotoa pois ja mielellään vielä sopia salille treffit jonkun kanssa. Vaikka liikunnasta tykkäänkin niin aineksin talvella saa kyllä piiskata itseään liikkeelle.

    VastaaPoista
  9. Näyttää tosi kivalta sinun kuntoiluhuone. Sellainen olisi haaveena...kuntoiluvälineitä löytyy ja niitä tulee jopa käytettyä aika ahkerasti. Tsemppiä kuntoiluun, hiljaa hyvää tulee! Satu

    VastaaPoista
  10. Vähänkö olen kateellinen, kun sinulla on tuollainen kuntoiluhuone!
    Ja noin paljon kuntoilulaitteita...
    Minä haluaisin crossarin, mutta kun on niin pienet tilat, niin sula mahdottomuus...
    Kuntoilu-intoa Sari :)

    VastaaPoista
  11. No, minähän olen aikaisemmin hyppelöinyt jumpissa ja lenkillä, mutta nyt tämän harjoittelun ja flunssankin myötä kaikki on sitten vähän repsahtanut. Lenkillä olen satunnaisesti käynyt ja sählyssä, eilen heiluin kahvakuulan kanssa takapihalla hämärissä. Oli mahtava keli!
    Odotan, että tämä harjoittelu loppuu, niin pääsen taas parempaan arkirytmiin... vaikka muuan viikon päästä taas vuorotyö alkaakin, niin tulee tähän elämään joku tatsi, kun ei tarvitse koko ajan suorittaa... Tsemppiä sinun kuntoiluun!

    Ai niin, mihin tuo selätin "ottaa?"

    VastaaPoista
  12. Tuollainen oma kuntosali olisi kyllä todella kiva. En enää töiden ja koirien ulkoilutuksen jälkeen jaksa raahautua kuntosalille.

    VastaaPoista
  13. Meillekin kaivattas tuommosta huonetta ! Nyt on kuntopyörä olohuoneen nurkassa ja käsipainot ja kahvakuulat siinä vierssä lattialla ;)Mukavia kuntoiluhetkiä sinulle ♥

    VastaaPoista

Kiitos kun vierailit blogissani, jokainen kommentti on minulle tärkeä.